keskiviikko 25. huhtikuuta 2018

Kun Tampereen hangilla taisteltiin


Olen pettynyt. Kun kymmenen vuotta sitten juhlittiin Pohjoismaiden suurimman kaupunkitaistelun 90-vuotispäivää, järjestettiin Tampereella Haavoittunut enkeli- kuvaelma, jossa kaksi pikkupoikaa kantoi pikkutyttöä paareilla kaupungin halki. Sen tapahtuman toivoin vakiintuvan perinteiseksi juhlaksi samalla tavalla kuin Turun joulurauhan julistuksen.

Mutta eipä Tampereen taistelun 100-vuotisjuhlassa nähty haavoitettua enkeliä. Muuten vuoden 1918 tapahtumia on valtakunnassa muisteltu. Esimerkiksi lähinnä urheilutoimittajana tunnetuksi tullut Antero Raevuori julkaisi talvella hyvän kirjan nimeltään Saarrettu kaupunki - Tampere ja Mannerheim 1918.  Kirja on urheilutoimittajalle tyypilliseen tapaan vauhdikas ja jännittävä. Sen jaksaa helposti lukea kannesta kanteen sellainenkin lukija, joka ei liiemmälti kirjallisuudesta muuten piittaa.

Kaksi minulle ihan uutta ja mielenkiintoista asiaa kirjasta opin. Kuten aiemminkin olen kertonut, ammuttiin Olof Palmen saman niminen setä Tampereella 1918. Ampumispaikka oli Kalevankankaan hautausmaa, jossa ruotsalainen vapaaehtoisprikaati hyökkäsi todella urhoollisesti, mutta myös tyhmästi päin kirkontornista tulittavaa punikkien kuularuiskua. Tämänkään Palmen ampujaa ei ole saatu selville. Raevuoren kirjasta selviää kuitenkin yksityiskohta tapauksen taustoista, ettei Olof Palme lähtenyt riemusta kiljuen sotimaan Suomeen, vaan matkalle pakottajana oli hänen äitinsä, joka uhkasi tehdä poikansa muuten perinnöttömäksi.

Olen myös ihmetellyt syytä siihen, miksi Kansanlehden teräväkynäinen toimittaja Arvo Tuominen jäi lahtareilta ampumatta, vaikka paljon vähäisemmätkin punikit pääsivät yleensä hyvin nopeasti ainuvastaan ilman turhia tutkimisia ja kuulemisia.  Tuomisen pelasti se, että hän päätyi Antero Raevuoren toimittaja-isän Yrjö Raevuoren kuulusteltavaksi ja tämä humaani herrasmies arvosti taitavaa kirjoittajaa siinä määrin, että kuulustelu venyi yli pahimman tappoaallon.

Myöhemmin Arvo Tuominen pelästyi, kun vankileirille saapui joukko hänen kotipitäjänsä Hämeenkyrön suojeluskuntalaisia häntä hakemaan; yleensähän tällaiset noutajat merkitsivät kuolemaa, mutta Tuomisen tapauksessa Hämeenkyrön isännät tulivatkin pelastamaan oman pitäjänsä hyväoppisen pojan nappituomiolta.

Kommentit (0)



Suonenjokelaismenestystä myös kaviouralla

Mannerheim oli hyvä ratsastaja, kuten eilen kerroin, mutta kyllä Suonenjoelta on maailmalle lähtenyt vielä häntäkin taitavampi mies hevosurheilun rintamalle ja saralle. Tämän seikan opin eilen telkkarista, josta aloin ensiksi seuraamaan, miten suonenjokelaiset Kytölän aikamiesveljekset Jukka ja Mikko pärjäävät futsalin SM-loppuottelussa.

He pärjäsivät niin kyllästyttävän hyvin, että aloinkin seuraamaan toiselta kanavalta sitä, miten mansikkakaupungin Kari Kalevi Vepsäläinen hallitsee ratsuhevosen käsittelyn, jota hän esitteli Puoli seitsemän -ohjelmassa. Niin hyvin ja helposti hän ratsuaan käsitteli, että se näytti suorastaan noituudelta. Mainittakoon tässä yhteydessä, että Kari Kalevi Vepsäläinen tunnetaan maailmalla myös laulajapoikana nimellä Kari Vepsä.

Tarkistin asian kaikkitietävästä ja kaukaa viisaasta Wikipediasta ja paljastui, että Suonenjoki on voittanut ratsastuksessa, mikäli reiningissä on kyse ratsastuksesta, SM-kultaa ja että Kari Vepsäläinen on edustanut maatamme peräti MM-tasolla. Wikipedian mukaan:

"Kari Vepsä tunnetaan myös hevosten koulutustaidoistaan, ja hän kiertää ympäri Suomea pitämässä hevosten käsittelykursseja. Näillä kursseilla yleisö saa seurata Karille ennalta tuntemattomien ns. ongelmahevosten koulutusta. Karin omistama kilpa- ja valmennustalli KV-Stable on tunnettu lännenratsastuksesta. Kari Vepsällä on lännenratsastuksen reiningissä SM-hopeaa 2007 ja SM-pronssia 2010 ja 2011.Vuonna 2013 hän voitti itse kasvattamallaan KV-Stormlost Charleylla quarter-hevosten Suomen-mestaruuden reiningissä. Hän on edustanut Suomea myös ulkomailla reiningissä muun muassa Ruotsissa, Saksassa ja vuoden 2014 ratsastuksen maailmanmestaruuskilpailussa Ranskan Caenissa."

Kommentit (0)



Marski ratsastuksenopettajana

Arvo Tuomisen Pietari-kirjasta sain ajatuksen, että jokin suomalainen isänmaallinen matkatoimisto voisi järjestää matkan Mannerheimin jäljille Pietariin. Uskon matkan sellaisen matkan olevan suuri menestys. Olen käynyt Pietarissa jo noin kymmenen kertaa, mutta Mannerheimin jäljille voisin vielä kaupunkiin lähteä.

Erityisesti minua kiinnostaa se palatsi, jossa Tuominen kertoo Mannerheimin viikoittain vierailleen, koska hän opetti palatsissa olevalle rikkaalle aatelisnaiselle ratsastusta. Ihmettelen hieman, miten palatsin tiloissa voi opetella ratsastusta, koska olen aina luullut siihen tarvittavan vähintäänkin maneesin. Ihmettelen hieman sitäkin, miksi Tuominen on kirjoittanut ratsastuksen opettamisen lainausmerkkeihin.

Kova hevosmieshän se Marski oli ja kyllä ratsastuksen opettaminenkin häneltä varmasti luonnistui. Tosin viime aikana syntyneistä huhuista johtuen korostan sitä, että kyllä Mannerheim todistettavasti välitti hevosten lisäksi ainakin jossain määrin myös naisista.  Joidenkuiden mukaan naiset kiinnostivat miestä muutenkin kuin pelkästään rahanansaitsemismielessä.Tosin järkiavioliittoonsa Marski päätyi pelkästään selvitäkseen veloistaan.

Arvo Tuomisen viime vuonna ilmestyneestä kirjasta Kannaksen kaleidoskooppi paljastui, että  Vammelsuussa asunut taidemaalari Valentin Serovin olisi maalannut vuonna 1907 Carl Gustav Emil Mannerheimin ja ballerina Jekaterina Geltserin vuonna 1902 syntyneen pojan muotokuvan. Tarinan mukaan poika annettiin adoptioon Sveitsiin ja Mannerheim kantoi kuvaa mukanaan aina vuoteen 1940.

Missä kuva on nyt ja mitkä olivat Marskin lehtolapsen myöhemmät vaiheet olisi ilman muuta jonkun itsensä pöhköksi lukeneen historian lisenssin pikaisesti väitöskirjassaan selvitettävä.


Kommentit (0)



Villihevoset

Kerrassaan mainio kirja on tuo Arvo Tuomisen kirja Sankarikaupunki Pietari. Sen luettuani ymmärsin jälleen kerran sen, että kun lukee enemmän, niin luulee vähemmän. Ihminen voinee myös jonkin verran sivistyä ja oppia kulttuurihistoriaa lukemisen avulla.

Ihan alkutalvesta kirjoitin siitä, kuinka yritin varmistaa Pietarin uudenvuoden yön vilinässä kuulemaani tietoa siitä, että yhden neljästä  Nevski prospektilla Anitskovin siltaa koristavan villihevosen munat olisi muotoiltu Napoleonin kasvoja muistuttaviksi. Talviyö oli kuitenkin pimeä ja koska minulta puuttui kunnon taskulamppu,  en kyennyt kyseistä anatomista erityispiirrettä löytämään. 

Mutta Tuomisen kirjasta tuo tärkeä tieto löytyy. Lähimpänä Anitskovin palatsia sijaitsevan hevosen munat muistuttavat Napoleonin kasvoja. Aion varmistaa asian seuraavalla Pietarin matkallani. Tuomisen kirjassa muuten epäillään vahvasti sitä, ovatko patsaan mallina olleet orit oikeasti villihevosia, koska nämä hevoset ovat kengitetyt; luulen, että kesyttämättömän hevosen kengittäminen on haasteellinen tehtävä.

Tuo villihevosten kesyttämispatsas liittyy vahvasti myös Kuopioon, koska teoksen veistäjä Petr Clodtin veljentytär Elisabeth oli Kuopion kuvernööri Aleksander Järnefeltin vaimo. Parin liitto oli erinomaisen riidaton, kuten olen joskus aiemminkin muistaakseni kertonut, koska vuosikymmeniin puolisot eivät vaihtaneet sanaakaan, vaan kommunikoivat paperilapuilla, joka varmasti on pitkän liiton salaisuus.

Kommentit (2)



Viel` on Kupsi voimissaan

Olin jo kertaalleen päättänyt, että lopetan jalkapalloilun seuraamisen terveydellisistä syistä, mutta siitä huolimatta vai vihkaa salaa seurasin äsken Hjk:n ja Kupsin kohtaamista Teksti-tv:ltä ja se oli hyvä se. Kauden surkeasti aloittaneet kuopiolaiset voittivat sarjan selvän mestarisuosikin ja kalleimman joukkueen sen omassa kotiluolassa 1-2.

Hupaisaa asiassa on, että vaikka Kupsiin on ilmeisen isolla rahalla hankittu kalliita ulkomaalaisvahvistuksia, niin siitä huolimatta joukkueen maalit tekivät maakunnan omat miehet Saku Savolainen ja Ilmari Niskanen. Huippulahjakas ja huippunopea Niskanenkin onnistui nyt maalinteossa, vaikka viime kesänä väitinkin hänen tarvitsevan repun, jotta pystyisi toimittamaan pelivälineen pömpelin perukoille.

Mutta ilmeisesti myös huipputaitava Egyptin vahvistus oli Kupsin kantavia voimia. Hän ei ole kallis mies joukkueelle, vaikka hänen palkkansa kotikentillään lienee enemmän kuin Kupsin budjetti, koska lehtitietojen mukaan mies pelaa Kuopiossa ihan talkoohengellä, eli ilman palkkaa, koska hän haluaa antaa näyttöjä Egyptin maajoukkueelle päästäkseen mukaan Pietarin MM-kisoihin. Se kuulostaa liian kummalliselta ollakseen totta, mutta totta kai se sitten on, koska olen sen omin silmin lehdestä lukenut.

Uutista lukiessani tuli mieleeni se tapaus parin vuoden takaa, kun Kupsiin hankittiin vahvistus, joka oli USA:n nuorten maajoukkeessa häikäissyt ja josta nuorten sarjalaisena ennustettiin uutta Peleä. Uutta Peleä hänestä ei tullut. Kyllä hän ihan taitava jalkapalloilija oli aikuisiässäkin, jonkin verran minua parempi, tosin Kupsin joukkueeseen hän ei mahtunut, mutta maakuntasarjan Kufussa hän teki ainakin yhden näyttävän täysosuman. Hän palasi Kuopiosta kotiinsa Amerikkaan vähin äänin.

Kommentit (0)



Kupsin ja Venäjän tilanne

TV:stä tuttu toimittaja Arvo Tuominen on julkonut uuden kirjan Sankarikaupunki Pietari. Tämä mielenkiintoinen teos esiteltiin juuri sosialistisessa mediassa Kauppasuomi.fi -sivulla, ja sain vahvistusta näkemykseeni, että Tuominen on viisas mies.

Nimittäin haastattelussa hän asiantuntevasti toteaa venäläisestä jalkapallosta, että se kuvastaa hyvin koko valtion tilaa:  "Venäjän ongelmana oleva sisäisen luottamuksen ja yhteistyön puute konkretisoituu Tuomisen mukaan hyvin jalkapallossa, johon Venäjä on satsannut miljardeja.

– Silti Venäjä ei tule menestymään omissa, kesällä järjestettävissä jalkapallon MM-kisoissa, sillä jalkapallo on kuin shakkia, jossa on miljoonia siirtomahdollisuuksia, mutta ne vaativat yhteistyötä. Venäläiset pelaajat haluavat syöttämisen sijasta tehdä itse maalin ja ovat siksi tuomittuja häviämään."

Tässä yhteydessä muistutan, että satsatuista miljardeista huolimatta Venäjä on Fifan ranking-listalla sijalla  66, kun esimerkiksi omat rakkaat Huuhkajamme ovat sijalla 63.

Tuo sama Venäjä-syndrooma vaivasi ainakin viime sunnuntaina myös Kuopion Palloseuraa. Suurella rahalla kootun joukkueen yritys oli kovaa, mutta väkinäistä. Esimerkiksi viime kesänä erinomaisesti kunnostautunut keskikenttämies Urho Nissilä yritti kaksi kertaa epätoivoista maalilaukausta, vaikka hän vielä viime kesänä olisi vastaavassa tilanteessa syöttänyt vapaana paremmalla paikalla olevalle joukkuetoverilleen.

Luulen, että kuopiolaisten pelin on sotkenut se, että joukkueeseen tuli pelaamaan kohtuuttoman hyvä egyptiläinen, joka itse kyllä loistaa kentällä, mutta jättää varjoonsa kanssapelaajansa, jotka sitten yrittävät väkisin päästä Savon Sanomien otsikoihin epätoivoisilla kaukolaukauksilla.


Kommentit (0)



Lisäajan lisäaika

Eilen melkein nyyhkytin, kun laahustin pallokentän laidalta kotia kohti, jossa olin todistamassa Kupsin ja Ropsin välistä jalkapalloilun merkeissä tapahtunutta kohtaamista. Ottelussa kiteytyi se urheilun tärkeä perusperiaate, että tärkeintä ei ole voitto, vaan vastustajan totaalinen nöyryyttäminen.

Nimittäin tasaväkisen ottelun lisäajalla tilanteen ollessa 0-0 Rops sai vaarallisen vapaapotkun läheltä Kupsin maalia. Olin jo varma, että koska elämässäni kokemukseni mukaan yleensä tapahtuvat ne asiat, joita en soisi missään nimessä tapahtuvan, niin kohta on verkko tötteröllä. Mutta eipä ollutkaan, sillä vapaapotku epäonnistui ja lisäksi tuomari puhalsi pilliinsä, koska ropsilaiset selvästikin rikkoivat tilanteessa.

Mutta eivät tuomarin mielestä rikkojia olleetkaan rovaniemeläiset, vaan kupsilaiset, ja niinpä vapari uusittiin, vaikka oltiin jo lisäajan lisäajalla. Uusintayrityksen jälkeen pallo tietysti pomppi onnekkaasti miesmuurin läpi kuopiolaisten verkkoon. Vaikka olin varautunut vääjämättä tapahtuvaan, niin melkein purskahdin katkeraan itkuun ja minut valtasi suunnaton halu rynnätä kentälle keskustelemaan selkeän virheen tehneen erotuomarin kanssa siitä, onko tämä mahdollisesti joskus perehtynyt jalkapalloilun sääntökirjan yksityiskohtiin ja ennen kaikkea sen henkeen.

Kuopiolaisten totaalista nöyryytystä täydensi se, että rovaniemeläisten maalin teki vasta 18-vuotias puolustaja Juho Hyvärinen, jonka sillä varmuudella, jonka vain täydellinen tietämättömyys synnyttää, uskon olevan legendaarista Kuopion Hyväristen jalkapalloilijasukua.

Kommentit (0)



Rasputin ja merimakkara

Ihan uutta tietoa Grigori Rasputinista löysin Simon Sebag Montefioren kirjasta: Romanovit 1613–1918. En ole tiennytkään, että sen jälkeen, kun juonitteleva hoviväki vihdoinkin onnistui suurella vaivalla saamaan tämän irstaan munkin hengiltä ja haudattuakin Tsarskoje Selon puistoon, niin miehen tarina ei vielä päätykään tähän.

Nimittäin vallankumouksen levottomuuksien aikaan kapinoivat sotilaat kaivoivat Rasputinin ruumiin ylös ja sen jälkeen, kun olivat aikansa tutkineet kalmoa ja mittailleet vainajan sukuelimen kokoa tiilen avulla, kyseinen ruumiinosa leikattiin irti. Täyttä varmuutta ei ole siitä, mitä Rasputinin henkilökohtaiselle aseelle, jonka avulla hän pystyi romahduttamaan koko Venäjän suurvallan, tapahtui sen jälkeen.

Wikipedian mukaan Rasputinin siitintä säilytetään jossain Pietarin museossa. Epäilen tietoa, koska nykyään, kun Venäjälläkin on siirrytty vapaaseen markkinatalouteen, olisi se varmaan kovaa maksua vastaan nähtävillä jossain vitriinissä, mikäli se olisi todella tallessa.

Toisen tiedon mukaan Rasputin siitin olisi ollut myynnissä eräässä lontoolaisessa antiikkiliikkeessä, mutta sellaisenkin tiedon olen lukenut, että tarkemmissa tutkimuksissa kyseinen antiikkikalu olisi paljastunut säilötyksi merimakkaraksi. Merimakkarahan on alkeellinen selkärangaton eläin, joka parhaimmillaan kasvaa viisimetriseksi. Tiettävästi Rasputinin "merimakkara" oli vain 13-tuumainen eli reilut 30-senttinen.

Kommentit (0)



Juoppolallius

Luin eilen kertomastani tsaari Aleksanteri III:n juoppoudesta Simon Sebag Montefioren kirjasta: Romanovit 1613–1918. Kirjan mukaan Aleksanteri pitäytyi tiukasti päihteettömään elämäntapaan työpäivänsä ajan ja myös keskiviikkoiltaisin, jolloin oli virallinen esittelytilaisuus, mutta muina iltoina hän ryyppäsi oikein kaksin käsin.

Aleksanterilla oli tapana maata palatsin lattialla ympäripäissään jalkojaan ja käsiään heilutellen ja kiljahdellen kuin pikkulapsi. Hänellä oli myös epämiellyttävä taipumus pyrkiä tarttumaan ohikulkijoiden nilkkoihin. Siinä oli varmasti tapaturman vaara ilmeinen, koska 190-senttinen roteva tsaari oli voimistaan kuuluisa. Hän pystyi sulin käsin vääntämään hevosenkengän suoraksi ja repäisemään korttipakan kahtia.

Aleksanterin tanskalaissyntyinen vaimo tsaaritar Maria Fjodorovna oli topakka nainen, joka yritti pitää miehensä kurissa piilottamalla maailman mahtavimman hallitsijan pullot, mutta täysin valvonta ei onnistunut, koska Aleksanteri keksi ompeluttaa saappaisiinsa salataskut, joissa pulloja pystyi säilyttämään suojassa tsaarittaren valvovalta katseelta.

Historioitsijat voisivat selvittää sen, että säilyikö Romanov-suku Venäjällä vallassa yli 300 vuotta sen vuoksi, että suvun miehet olivat jättiläiskokoisia. Pietari Suuren väitetään olleen peräti 204-senttisen, vaikka hänen kengännumeronsa oli vain 38 hänen jälkeläisensäkin olivat hyvin isokokoisia lukuun ottamatta viimeistä tsaaria Nikolai II, joka oli vain presidentti Putinin mittainen eli 170-senttinen. Saattaa hyvinkin olla, että Nikolain lyhytkasvuisuus rapautti Romanovien arvovallan kansan silmissä.

Kommentit (0)

Itsevaltiuden ongelmat

Historia osoittaa, että itsevaltiaan, jollaista monta kertaa myös tyranniksi kutsutaan, on syytä olla rakastettu kansan parissa. Hyvä keino kansansuosion hankkimiseen, mikäli kansaa ei voida ostaa rahalla tyytyväiseksi, on pyrkiä saavuttamaan sotilaallisia voittoja. Lisäksi historia osoittaa, että itsevaltiaan on pyrittävä välttämään sitä, että hänet häpäistään julkisesti, koska itsevaltias voi menettää suosionsa hetkessä. Huolestuneena seuraan, miten Putin selviää aikamme haasteista.

Esimerkiksi Venäjällä juhlittiin vielä vuonna 1913 näyttävin menoin kansan rakastaman Romanov-suvun 300 vuotta kestänyttä menestyksekästä hallintokautta. Mutta sitten tulivat ensimmäisen maailmansodan tappiot, ja kansanparissa liikkuvat huhut siitä, että keisarinnan miesystävä irstas munkki Rasputin itseasiassa hallitsi maata ja niinpä koko keisariperhe lyötiin lihoiksi jo viisi vuotta Romanovien 300-vuotisjuhlan jälkeen.

Tosin Venäjän vallankumouksen siemen kylvettiin jo 1894, jolloin Aleksanteri III kuoli 49-vuotiaana. Hän oli ihan hyvä hallitsija, mutta juoppolalliuteen taipuvainen, joka taipumus saattoi hyvinkin olla varhaisen kuoleman perussyy. Ainakin vallankumousjohtaja Trotski väitti, että Aleksanterin juoppous teki vallankumouksen mahdolliseksi.

Aleksanteri oli hyvä ja arvovaltainen itsevaltias, joka toisenlaisella dietillä olisi voinut johtaa valtiota menestyksellä vielä 30 vuotta, jonka jälkeen Venäjä olisi hyvinkin ollut maailman johtava suurvalta. Hänen seuraajansa Nikolai II oli esimerkillinen perheenisä ja muutenkin mukava intohimoisesti valokuvausta harrastava mies, mutta itsevaltiaaksi hänestä ei ollut eikä hän itsekään itsevaltiaaksi halunnut. Me suomalaiset saamme kiittää pitkälti Aleksanterin III:n alkoholismia itsenäisyydestämme. 

Kommentit (0)



AGM-158A JASSM


Maailmantilanne näyttää normalisoituvan. Onneksi sain varttua turvallisen kylmänsodan aikana, jolloin sivistyneet herrasmiehet Nixon, Brezhnev ja Kekkonen järjestelivät ihmiskunnan asioita ja kilvan vakuuttelivat rauhaa ja ystävyyttä. Nyt maailman asioista päättävät kaksi lähinnä nuorisorikollisjengijohtajaa muistuttavaa valtionpäämiestä eikä hyvältä näytä.

Joku päivä sitten Trump lällätteli Putinille, että hänelläpä on käytössään parempi ohjus. Nyt Putin on mököttänyt jo pari päivää eikä ole näyttäytynyt julkisuudessa, vaan miettii ilmeisesti kostoa, koska hyvä ohjus on hänelläkin käytössään. Esimerkiksi Iskander lentää muutamassa minuutissa Venäjän puolelta Helsinkiin ja tuo mukanaan tonnin räjähteitä muutaman metrin tarkkuudella eikä sitä pystytä nykykeinoilla torjumaan.

Ylipäällikkö Niinistöllä ei ole käytössä suurvaltojen ohjusta, mutta hyvin tuollakin kuvan pikkuohjuksella, jota Kuopion torilla esiteltiin, pitäisi pärjätä. Ei AGM-158A JASSM-ohjuksella Iskanderia torjuta muuta kuin korkeintaan sen lähtötelineissä, mutta 380 kilometriä tuokin lentää muutaman metrin tarkkuudella ja kuljettaa muassaan vajaan 500 kilon paukun.

Muuten yliopiston vessan seinällä luki ennen, että muistakaa, että myös Neuvostoliitolla on ydinaseita ja alla oli selkeästi neuvostovastainen kysymys, että toimivatkos ne. Kyllä ne välillä toimivat. Jo vuonna 1961  Novaja Zemljalla räjäytettiin ns. Tsaaripommi, joka pudotettiin pommikoneesta ja sen teho oli 3000 kertaa Hiroshiman jytkyä suurempi. Tosin se räjäytettiin puolella teholla, koska puolet Neuvostoliiton ikkunoista  olisi pitänyt muuten uusi.

Kommentit (0)



Hattu päässä puolitoistametrinen

Mielestäni hyvä urheilutietokilpailukysymys on, että kuka on maamme kaikkien aikojen menestynein ampumahiihtäjä. Ennen olisin vastannut kysymykseen väärin ja väittänyt, että maamme kaikkien aikojen menestynein ampumahiihtäjä on 497 asukkaan Uukuniemen pitäjästä kotoisin oleva Juhani Suutarinen. Hänellähän on peräti kaksi olympiahopeaa ja kolme maailmanmestaruutta.

Nyt kuitenkin suoritin tarkistuslaskelman ja joudun myöntämään, että maamme kaikkien aikojen paras ampumahiihtäjä onkin Heikki Ikola, jolla on kolme olympiahopeaa ja neljä maailmanmestaruutta. Mutta siitä huolimatta ainakin minusta ihan hyvä urheilutietokilpailukysymys on, että kuka on maamme kaikkien aikojen toiseksi paras ampumahiihtäjä.

Muistanpa kuin Nopos-Paavo haastatteli radiossa Juhani Suutarista voitetun maailmanmestaruuden jälkeen ja ihmetteli miehen vähäistä vartta ja kysyi suoraan, että paljonko maailmanmestarilla on pituutta. Tähän tuore maailmanmestari vastasi, että hattu päässä melkein puolitoista metriä. Niinpä hyvä urheilutietokilpailukysymys onkin, kuka on lyhin suomalainen miespuolinen olympiamitalista.

Tilastojen tutkimisen jälkeen pystyn antamaan oikean vastauksen. Maamme kaikkien aikojen lyhin miespuolinen olympiamitalisti on vuonna 1952 viestikultaa voittanut hiihtäjä Paavo Lonkila (alk. Lång), joka oli 157 cm pitkä. Alkuperäinen Lång-sukunimi muuten tarkoittaa pitkää ja saattaa selittää nimen vaihdoksen.  En ole edes varma, että pääseekö Juhani Suutarinen edes mitalille, koska hän on virallisten mittausten mukaan 164-senttinen, eli samanmittainen kuin vuonna 1936 viestikultaa voittanut Klaes Karppinen.

Muuten sillä varmuudella, jonka vain täydellinen tietämättömyys synnyttää, että lyhyellä ampumahiihtäjällä on tietty etu hongankolistajiin verrattuna, koska pikkumiehen liikeradat ovat lyhyemmät ja hän toimii siksi ampumapaikalla sähäkämmin ja lisäksi pikkumiehen pystyampuma-asento on vakaampi.

Kommentit (0)



Homsantuu

Suomen naiset ovat tasa-arvon edelläkävijöitä. He saivat toisina maailmassa äänioikeuden ja ilneisesti ensimmäisinä maailmassa kiväärit käteensä. Kuopiolainen kirjailija Minna Canth ei turhaan kirjoittanut  naisten tasa-arvoon kannustavia teoksiaan.

Suurimman teatterielämykseni olen kokenut kolme kesää sitten Parikkalan kesäteatterissa, jossa esitettiin Canthin Työmiehen vaimoa. Wikipedia kertoo, että "Työmiehen vaimo on näytelmän muotoon kirjoitettu kirja, jonka päähenkilö Johanna on mennyt juuri naimisiin Riston kanssa. Risto ei osoittaudukaan hyväksi aviomieheksi vaan ryyppää Johannan säästöt ja saattaa perheensä kurjuuteen.

Sekään ei vielä riitä, vaan Risto vikittelee entistä rakastettuaan mustalaistyttö Homsantuuta, joka Riston todellisen luonteen huomattuaan yrittää kostaa ja ampua miehen siinä kuitenkaan onnistumatta. ”Teidän lakinne ja oikeutenne, hahaha – Niitähän minun pitikin ampua!” Homsantuu sanoo. Vaikka Homsantuu tähtäsi ohi, Canth latasi kovilla ja osui suoraan kohteeseensa. Viina ja miesten ylivalta avioliitossa joutuvat siten kritiikin kohteeksi. "

Siinä vaiheessa kun Parikkalan kesäteatterin näytelmässä oli päästy kohtaukseen, jossa Homsantuu syöksyi näyttämölle enoltaan köhveltämänsä revolverin kanssa ampumaan työmies Riston, jonka tavoitteen kyllä ymmärrän, mutta jota en voi hyväksyä, syösyi katsomon alta hirveällä vauhdilla lähipusikkoon jänis, joka varmaankin oli ollut salaa seuraamassa esitystä, mutta jonka hermot pettivät siinä vaiheessa, kun alettiin ampumaan.

Minä luulen, että Minna Canthia voi syyttä siitä, että maamme sorretut työläisnaiset niin innokkaasti tarttuivat aseeseen.  Villi ja vapaa mustalaistyttö Homsantuu oli heidän innoittajansa. Minna Canthinkin korosti olevansa sosialisti, vaikka olikin vakavarainen yksityisyrittäjä. Hänen poikansakin oli aatteen miehiä; hän oli kansallissosialisti ja Kuopion johtavia muiluttajia 30-luvulla.

Kommentit (0)



Housulliset naiset

Täysin sattumavaraista ei ollut, ketkä punikkinaiset päätyivät vuonna 1918 kuularuiskujen maalitauluiksi. Lyhyet hiukset ja varsinkin housut lisäsivät ammutuksi tulemisen todennäköisyyttä paljon. Lyhyitä hiuksia ja housullisuutta pidettiin moraalisesti hyvin arveluttavina asioina, jotka inhottivat rodunjalostusta harrastavia itsensä pöhköksi lukeneita maistereita ja körttiläisyyttä harrastavia pohjalaisia maalaismiehiä.

Olen vahvasti sitä mieltä, että kaikkien lyhyttukkaisten ja housujalkaisten Suomen vapaiden naisten tulisi arvostaa sitä, miten kalliin hinnan heidän esiäitinsä maksoivat vapaudesta leikata hiukset ja sonnustautua housuihin. Meillä on lukuisia liputuspäiviä ja feministit voisivat vaatia, että yksi liputuspäivä tulisi omistaa lyhyiden hiustensa ja housujensa vuoksi henkensä antaneille esiäideile.

Sitten kun Hennalassa Hans Kalmin valiojoukot korvattiin eteläsavolaisilla asevelvollisilla, vankien kohtelu parani. Eteläsavolaiset eivät olleet pöhköjä maistereita eivätkä tiukkapipoisia körttiläisiä. Iso osa näistä asevelvollisista oli ollut mukana työväenjärjestöissä, sillä Savo oli siihen aikaan hyvin punaista aluetta.

Suomen sisällissodan kummallisuuksia on se, että ilmeisesti rintamalinjan valkoisen Suomen puolella sosialidemokraateilla oli enemmistö ja köyhyyden vuoksi kapinaan nousseen punaisen Suomen puolella porvarit saivat vaaleissa enemmistön äänistä. Sodan kummallisuuksia on myös se, että kun syksyllä 1917 Saksan jääkäreiden piirissä tehtiin mielipidekysely, niin ilmeni, että jääkäreistä enemmistö ilmoitti olevansa sosialisteja. 

Luulen, että kun seuraava sisällissota käydään maassamme, niin vastakkain ovat punavihreässä kuplassa Etelä-Suomessa asuvat kasvissyöjät ja Pohjois-Suomen lihansyöjät. Luulen myös, että silloin pohjalaiset vapaussoturi-minkkitarhurit jahtaavat konekivääriensä ruuaksi erityisesti nuoria tyttöjä, joilla on lävistyksiä ja tatuointeja.

Kommentit (0)


Pakkoruotsin hyödyllisyydestä

Eilen mainitun Hans Kalmin joukot olivat sisällissodan eliittiä. Niiden runko oli muodostettu Ähtärin Tuomarniemen ja Lammilla toimineen Evon metsänvartijakoulujen oppilaista. Joukoissa palveli myös runsaasti maamme sivistyneistön edustajia, joiden keskuudessa ajatus rodunjalostuksen tärkeydestä oli suoranainen muotioikku.

Tämän näkemyksen mukaan etenkin rappeutuneiden naisten suvunjatkaminen tulisi estää. Varsinkin Martti Pihkala ja Ilmari Kianto kirjoittivat paljon tämän mielipiteen puolesta. Tehokkaimmin tätä ajatusta toteutettiin käytännössä Hennalan vankileirillä, jossa 220 naista ammuttiin Hans Kalmin ja Eino Svinhufvudin johdolla muutamassa päivässä toukokuussa 1918. Raa´at ja sivistymättömät työmiehet eivät olleet perillä rodunjalostamisen tärkeydestä ja niinpä punikit jättivät ymmärtämättömyyksissään yleensä naiset rauhaan.

Kalmin joukkojen tunnetuin yksittäinen veriteko tapahtui Kuhmoisten Harmoisten kylässä, jossa sijaitsi punaisten sotasairaala, jonne saapui neljä vapaussoturia, joiden joukossa oli myös myöhemmin urheilufilosofina tunnetuksi tullut Lauri Pihkala. Teloitukset aloitettiin välittömästi. Eloonjääneen punakaartilaisen mukaan ampujat kehottivat potilaita valmistautumaan siirtymään helvettiin, sillä kuolema tulee 5 minuutin kuluttua! Piiloutuneet sairaanhoitajat siirrettiin pihalle ja miespuoliset ammuttiin. Potilaat ammuttiin vuode vuoteelta edeten vuoteisiinsa.

Myös sairaalassa olleista naisista kerrotaan kahden myöhemmin tulleen teloitetuiksi. Kaksi säästettiin sillä perusteella, että he osasivat ruotsia. Minusta tätä seikkaa on syytä korostaa maamme nuorisolle pakkoruotsin opetuksesta keskusteltaessa. Pakkoruotsista voi olla arvaamatonta hyötyä.



Kommentit (0)



Kuvotus

Kuvottavia asioita tapahtuu tällä hetkellä Syyrian sisällissodassa, mutta kuvottavia asioita tapahtui myös omassa sisällissodassamme sata vuotta sitten. Näistä kauheuksista on tänä keväänä ilmestynyt ainakin kolme lukemaani  hyvää kirjaa, jotka ovat Marjo Liukkosen Hennalan naismurhat 1918, Sari Näreen Helsinki veressä ja Jukka Kulomaan sekä Leena Kekkosen Heinola 1918.

Nyt sitten tiedän sen, että Suomessa murhattiin vuonna 1918 maamme laillisen hallituksen toimesta noin 300 naista, joista tosin valta osa oli vielä tyttöiässä. Nuorin murhatuista oli 14-vuotias. Tosin täyttä varmuutta nuorimman murhatun tytön iästä ei ole, koska ilmeisesti erään naisryhmän mukana joukkohautaan päätyi myös erään murhatun äidin sylivauva, joka saattoi olla tyttö.

Lahden lähellä Hennalassa murhattiin naisista yli 220.  Hennalan murhien pääsyylliset olivat sittemmin homeopaattina ja akupunktiolääkärinä toiminut Hans Kalm sekä tulevan valtionhoitajan ja presidentin P. E. Svinhufvudin aikamiespoika Eino Svinhufvud, joka johti teloitusjoukkoja. Ei ihme, että valtionhoitaja Svinhufvud armahti ensitöikseen syksyllä 1918 ylilyönteihin mahdollisesti syyllistyneet vapaussoturit, joka ymmärrettävää onkin.

Naisten murhaamisessa pyrittiin kustannustehokkuuteen ja niinpä murhat suoritettiin yleensä konekiväärillä. Ampujiksi pyrittiin saamaan alaikäisiä suojeluskuntapoikia, jotka olivat konekivääreistä ja ehkä myös naisista kiinnostuneita. Ampujille maksettiin myös nykyaikanakin työelämässä  kannustimena käytettyä tulospalkkiota, joka oli markka murhattua punikkia kohti. Halpa oli punikin hinta, koska nykyrahassa punikin hinta oli vain 0,20 euroa.

Vesimukillinen maksoi Hennalassa 10 markkaa eli viiden punikin hinnan. Vankileireillä oli jostain syystä, jota voi vain arvailla, jatkuva pula vedestä, vaikka esimerkiksi Hennalassa puro virtasi leirin vieressä. Eräät ystävälliset vartijat antoivat vangeille luvan maksua vastaan käydä hakemassa purosta vettä. Niinpä kahden merkittävän yrittäjäsuvun alkupääoma luotiin veden myynnillä punikeille.



Kommentit (0)

tiistai 10. huhtikuuta 2018

Toimiva lenssulääke

Neuvostovastaiset voimat väittävät, ettei lenssutautiin ole tepsivää lääkettä kuin korkeintaan sinkki, jonka avulla taudin ketoa voidaan lyhentää viikosta seitsemään päivään. Mutta vaikka kapitalistinen tiedemies ei ole vieläkään lenssulääkettä keksinyt, niin neuvostotiede onnistui aikoinaan kehittämään toimivan lääkkeen tähän maailman yleisimpään sairauteen.

Nimittäin Hesarin kuukausiliitteessä kerrotaan, miten 80-luvulla juuri ennen tärkeää esiintymistä, rumpali Edward Vesala sairastui ankaraan flunssaan, joka näytti estävän soittamisen. Silloin muistettiin, että jollain virolaistaustaisella lääkärillä oli hyviä rohtoja ja hän suostuikin antamaan pillerin potilaalle. Rumpali Vesala toipui välittömästi ja takoi soittopeliään ennennäkemättömän vimmatusti. Jälkeenpäin selvisi, että pilleri oli ollut meta-amfetamiinia eli ns. kristallia, jonka avulla myös Jari Sillanpää on pystynyt esiintymiskunnossa. 

Itsekin luulen törmänneeni samaan ihmeaineeseen. Olimme rouvan kanssa joskus neuvostovallan loppuaikoina silloisessa Leningradissa, jossa parempipuoliskoni sairastui ankaraan nuhakuumeeseen. Siihen aikaan Neuvostoliitossa oli jopa hotelleissa päivystävät lääkärit, joilta satunnainen matkailija saattoi hakea apua. Pitkävartisiin kumisaappaisiin sonnustautunut hotellitohtori antoi yhden pillerin, jonka nautittuaan rouva parani silmänräpäyksessä vaivastaan ja muuttui myös harvinaisen hyväntuuliseksi.

Muistanpa muuten, kuinka kuolemankielissä maannut presidentti Boris Jeltsin nousi vaalien alla sairausvuoteeltaan ja esitti koko sivistyneelle maailmalle suunnatussa tv-lähetyksessä villin ja sirkusmaisen notkean nykyajan pitkätukkaisen nuorison harrastaman  rocken roll-tanssinumeron, jonka avulla presidenttiehdokas vakuutti äänestäjät vankasta terveydestään. Luulenpa tietäväni, minkä tabletin Jeltsin oli heittänyt helttaansa ennen esiintymistään. Sen tanssinäytöksen ansiosta Jeltsin valittiin toiselle kaudelle, jolla hän onnistui jakamaan valtion kansallisomaisuuden rosvoille.

Kommentit (0)



Heinolan ääreislajit

Heinolalaiset arvostavat extreme-urheilua, eli ääreislajeja, kuten itse asian suomentaisin. Jokunen vuosi sitten Heinola niitti mainetta maailmalla saunomisen mm-kilpailujen kotikaupunkina; tosin viimeisin mm-löyly -kilpailu taisi jäädä näillä näkymillä viimeiseksi ja vaille virallista voittajaa, kun eräs kovapintainen venäläiskylpijä antoi lauteilla kaikkensa, eli kansankielellä paistui lauteille kuoliaaksi ja hänen sinnikäs suomalainen kanssakilpailijansa vietiin ambulanssilla teholle, jossa hän oli kuukausia henkihieverissä.

Heinolalaiset ovat luopuneet ainakin joksikin aikaa kilpasaunomisesta ja siirtyneet sen sijaan kilpailemaan syömisessä. Parhaiten on menestynyt suursyömäri Jesse Pynnönen, joka sijoittui varhain tänä aamuna käydyssä Gringo Bandito Chronic Tacos Challenge -syömäkilpailussa kuudenneksi. Hän söi kymmenessä minuutissa 74 tacoa. Tulos on mainio, mutta parannettavaa silti jäi, koska kisan voittaja japanilainen Takeru Kobayashi söi kisassa 154 tacoa.  Tietooni ei ole tullut, että kukaan olisi kamppailun aikana poksahtaen haljennut.

ItäHäme -lehdessä Pynnönen kertoo, että hän aikoo jatkaa lajin parissa, vaikka mahdollisuudet kilpasyömiseen Suomessa ovat vähissä. " Palaan ensi vuonna jälleen kisaamaan ja aion parantaa jälleen omaa ennätystä. Harva Suomessa ymmärtää kuinka kovia kisaajia nämä ammattilaiset ovat. Heidän lyömiseksi pitää töitä tehdä todella paljon, Pynnönen korostaa."

Tässä yhteydessä on syytä korostaa lajin kovuutta ja vaativuutta. Normaalin ihmisen vatsalaukku on noin 1,5-litrainen, mutta armottomalla vedenjuonnilla Pynnönen on onnistunut venyttämään vastaavan elimensä peräti 9-litraiseksi.   

Kommentit (0)



Sankarihevonen

Olen koko ikäni tuntenut olevani sellainen erilainen nuori, joka on kiinnostunut eri asioista kuin valtaväestö ja luulenpa, että harva on se ihminen nykyisenä urbaanina aikana, joka seuraa aktiivisesti Maaseudun Tulevaisuus -lehteä, mutta itse olen sellainen harva ihminen. Maaseudun Tulevaisuudessa ei ole tyhjänpäiväisiä hömppäjuttuja, vaan asiallista tietoa sivistyneelle ihmiselle.

Kuten nyt tämä juttu ori Lupukasta, joka oli aikoinaan sankarihevonen ja ihme-epeli. Tämä vähän luuskan oloinen ori kuljetti kieltolakiajan ankarina aikoina pirtulastin Kemistä Rovaniemelle seitsemässä tunnissa, vaikka matkaa oli 120 kilometriä. Tuollainen uroteko jäisi tekemättä nykyajan huippuravureilta, joilta puuttuu ori Lupukan sitkeys.

Olen paljon ihastellut ihmislajin fyysisiä ominaisuuksia; ihminenhän on myös fyysisiltä ominaisuuksiltaan muihin lajeihin nähden ylivoimainen, mutta ori Lupukalle ei ihminenkään pärjää 120 kilometrin kilpajuoksussa, ainakaan mikäli samalla pitää vetää pirtulastia. Uskon kuitenkin, että ihminen voittaisi hevosen vähänkin pitemmillä matkoilla ainakin ilman pirtukuormaa. Jossain Kenian ylängöillähän sikäläiset metsästäjät juoksevat antilooppeja kuoliaiksi. Pikamatkalla antilooppi on ylivoimainen, mutta ultramaratonilla ihminen on parempi.

Lisätietoa sankariori Lupukasta, joka olisi patsaan ansainnut Kemin satamaan, löytyy tästä linkistä:
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/hevoset/artikkeli-1.230337

Kommentit (0)



Lopunajat ovat lähellä

Vallan sielu virkistyi, kun eilen kuuntelin Jyväskylän yliopiston ekologian professori Janne Kotiahon luentoa maailmantilasta Kuopion Luonnonystäväin tilaisuudessa kirjastolla, sillä niin synkkää ja lohdutonta oli hänen kertomansa. Enpä ole tiennytkään, että 50 vuodessa on selkärankaisten eläinyksilöiden lukumäärä vähentynyt 50 %. Nähtäväksi jää, mitä seuraavan 50 vuoden aikana tapahtuu, ellei elämäntapamme perusteellisesti jostain yllättävästä syystä muutu.

Tosin ihmisten ja ihmisten kotieläinten määrä nousee. Jos ihmiset pitäytyvät hankkimaan keskimäärin vain kaksi lasta, kuten kohtuulliselta tuntuu, ihmisiä on tämän vuosisadan lopussa 11 miljardia, mutta jos jokainen haluaa hankkia peräti kolme lasta, meitä tulee olemaan 80 vuoden kuluttua pitkästi yli 20 miljardia.

Tätä asiaa professori ei suoranaisesti lausunut ääneen, mutta tulkitsin hänen tilastojaan niin, että vaikka ihmisiä on koko joukko, niin vielä enemmän on ihmisen kotieläimiä, eli satunnainen ulkoavaruudesta tuleva matkailija saattaisi hyvinkin päätellä, että kanat ja siat ovat maapallon hallitsevia eliölajeja. Muulla luomakunnalla menee sitten katastrofaalisen huonosti ja vanhana kalamiehenä minua hätkäytti tieto, jonka mukaan vuonna 2050 tulee merissä olemaan enemmän muovia kuin kaloja.

Itse pääsin professorilta kysymään mieltäni pitkään askarruttanutta asiaa, eli sitä, montako puusukupolvea voidaan tehometsätalousalueilta hakata, ennen kuin puiden kasvu lakkaa, koska jonnekinhan ne ravinteet metsästä ainakin minun mielestäni poistuvat puusukupolvien mukana. Professorin mukaan Suomessa metsät ovat uusiutuva luonnonvara ja niitä voidaan hakata ja että puut kyllä kasvavat takaisin, mutta sademetsät eivät kestä ensimmäistäkään hakkuuta.



Kommentit (0)


Bulgarian pääministerin poika

Tuo eilen mainittu kirjailija Jalmari Kara oli Bulgarian pääministerin poika. Nimittäin hänen isänsä kenraali Johan Casimir Ehrnrooth toimi 1180-luvulla jonkin aikaa Bulgarian pääministerinä. Luulen, että tapauksen taustalla oli Venäjän tsaarin riidat silloiset riidat Turkin kanssa, joiden seurauksena Venäjä vapautti Bulgarian vääräuskoisten ikeestä. Nykyäänhän Venäjä ja Turkki ovat onneksi ylimmät ystävät.

Johan Casimir Ehrnrooth oli naimaton, joten aviolapsia hänellä ei ollut, mutta se ei estänyt häntä saattamasta palvelijaansa  Maria Lovisa Forsströmiä raskaaksi kypsässä 57-vuoden iässä. Rakkauden hedelmä sai nimekseen aluksi Jalmari Forsström, mutta hän suomensi myöhemmin nimensä karaksi.

Ilmeisesti isänsä taloudellisella tuella Jalmari opiskeli diplomi-insinööriksi. Hän lähti myös Saksaan jääkärikoulutukseen, josta koulutuksesta palattuaan hän hyödynsi saamiaan oppeja mm. sisällissodan teloituksissa, hän esimerkiksi johti punakaartilaisten runsaslukuisia teloituksia Kouvolassa.

Jalmari Kara kuoli inhimillisesti katsoen liian nuorena, eli 46-vuotiaana. Kuolin syytä ei Internet kerro. Voi olla, että varhaiseen poismenoon ovat nuoruuden teloitukset vaikuttaneet. Sisällissodan teloittajien varhaiskuolemat olisivatkin hyvä väitöskirjan aihe jollekulle itsensä pöhköksi lukeneelle lisenssille. Tietääkseni ainakin pari tunnettua kirjailijaa, jotka osallistuivat teloituksiin, menehtyi pian sodan jälkeen vahingonlaukaukseen, kun olivat puhdistamassa henkilökohtaista asettaan.

Kommentit (0)



Isänmaallinen unelma

Vuonna 1921 julkaisi nimimerkki Kapteeni Teräs, joka on oikealta nimeltään Jalmari Kara (1800-1936) kirjan nimeltään Petsamon rata - Isänmaallinen unelma. Teoksesta on tullut nyt lähes sata vuotta myöhemmin niin ajankohtainen, että siitä on otettu uusintapainos, jonka onnistuin saamaan käsiini.

Petsamon radastahan on nyt tullut ajankohtainen, koska Suomi on vihdoinkin toteuttamassa hanketta. Tosin Petsamoon rata ei näillä näkymillä vedetä vaan Kirkkoniemeen. Epäilen, että Kirkkoniemi on sotilaspoliittisesti valittu päätepysäkki. Itse olisin äänestänyt Petsamon puolesta, koska sitten rataa olisi voinut hyödyntää siihen, että Petsamon valtavan nikkelikaivoksen hirmuiset jätekivivuoret olisi voitu sitten edullisesti siirtää Sotkamoon rikastettaviksi ja jättää Talvivaaran kaivoksen malmivarat rauhaan. Petsamon jätekivihän sisältää enemmän nikkeliä kuin Talvivaaran malmi.

Jos sotilaspolitiikka vaikuttaa tulevan radan linjaukseen, niin Jalmari Karan kirjassakin otettiin rataa suunniteltaessa maanpuolustukselliset seikat huomioon. Rata pyrittiin vetämään mahdollisimman kauaksi Ruotsista, jota pidettiin siihen aikaan uhkana maallemme. Neuvostoliittoa kirjassa ei pelätä. Erikoista on myöskin se, että kirjoittaja ei mainitse ollenkaan Petsamon nikkeliä. Saattoi hyvinkin olla, että alueen nikkeliesiintymää ei tunnettu vielä 1921, tai sitten se oli niin suuri valtakunnan salaisuus, ettei siitä uskallettu kirjoittaa.

Sata vuotta sitten suunniteltu rata oli sikäli nykyaikaisesta poikkeava, että se suunniteltiin yksikiskoiseksi. En asiaa täysin ymmärrä, mutta ehkä junien oli tarkoitus pysyä pystyssä yhdellä kiskolla ns. hyrrävoimien avulla; hyrrävoimien avullahan se polkupyöräkin seisoo. Jostain minulle käsittämättömästä syystä kirjan kansikuvassa ei esiinny yksipyöräinen juna vaan ihan tavallinen vanhan ajan höyryveturi.

Kommentit (0)



Kännykkäasiaa valistuneille kuluttajille

Kummallinen on kuluttajan mieli; sen opin eilisestä tv:n Nokia-tarinasta. Muistan, että vaatimattomassa virassani muutama vuosi sitten päivittäin törmäsi asiakkaaseen, joka oli menettänyt hermovähänsä, koska kännykkä ei ollut kestänyt lattialle putoamista, vaan mennyt rikki, vaikka se aiemmin oli kestänyt vastaavia tällejä useinkin. Tai sitten hermojen hallinta oli mennyt, koska akku kesti latingissa vain muutaman päivän, vaikka valistuneen kuluttajan mielestä kohtuuhintaisen puhelimen tarvitsee ladata vain kerran viikossa.

Huonosta putouskestävyydestä ja huonosta akusta valitettiin niin pitkään, kuin alan markkinajohtajana oli kotimainen Nokia. Sitten amerikkalaiset valtasivat kymmenen vuotta sitten yhdessä yössä markkinat ja myyntiin tulivat laitteet, jotka tulee ladata kerran päivässä ja jotka eivät kestä minkäänlaista pudotusta ja jotka vielä lopettavat toimintansa Suomen pakkasissa. Mutta  harvapa enää jaksaa valittaa siitä, että satoja euroja maksanut laite ei kestä pudotusta eikä kestä latingissa vuorokautta. Kotivakuutus on hyvä keksintö.

Monenlaisia matkapuhelimia Nokian insinöörit kehittivät ja myös ne mallit keksittiin Suomessa, jotka sitten amerikkalaisten huumetupakoilla päänsä sotkeneiden hippien operaation ansiosta valloittivat yhdessä yössä ihmisten mielet. Sen sijaan mainion venäläisen tv-sarjan Kuun pimeän puolen kaltaista neuvostokännykkää Nokian miehet ja naiset eivät onnistuneet tuottamaan.  Neuvostomatkapuhelin, jonka merkin uskon olleen vaikkapa Popedan, oli jykevä, sellainen pienemmän palasokeripaketin kokoinen laite, joka oli verhoiltu jämäkällä ruskealla saapasvarsinahalla ja siinä oli modernin  vaikeaselkoisen kosketusnäytön sijasta vanhan hyvän ajan pyörivä numerolevy.

Käyttövoimansa laite sai taskulampun paristoista joita tarvittiin neljä kappaletta, vaikka kaupoissa paristoja myytiin vain 3 kpl kutakin kotitaloutta varten. Itse olisin ei-kapitalistisena tiedemiehenä suunnitellut Popedaan kammella pyöritettävän dynamon.

Kommentit (0)



Kekkonen ja tennis sekä golf

Suomen kansan päällimmäinen mielikuva Urho Kekkosesta on, että hän vetää päättäväisen näköisenä hiihtäjäjoukkoa ja hänen perässään yrittävät kärsivännäköisinä sinnitellä rajavartijat ja muut vähävoimaisemmat perässähiihtäjät. Tämä on se mielikuva, jolla Kekkonen valittiin muutaman kerran presidentiksi.

Kalle Virtapohja paljastaa Kekkonen urheilumiehenä -kirjassaan, että 30 -luvun lopulla Urkki harrasti myös tennistä. Julkisuuteen ei ole päässyt valokuvaa asiaa todistamaan. Epäilen, että moinen kuva olisi katkaissut Kekkosen presidenttitien. Tennis ei oikein sovi savupirtissä syntyneeksi mainostetun Kekkosen julkisuuskuvaan. Moni pienviljelijä-metsuri puolisoineen olisi hyvinkin saattanut jättää äänensä antamatta Kekkoselle, mikäli Kainuun tai Savon Sanomissa olisi ollut kuva valkoisissa sianajohousuissa tennistä pelaavasta Urho Kekkosesta.

Kekkonen pelasi tennistä varsinkin työläisjuoksija Hannes Kolehmaisen kanssa, joka urheiluvälineliikkeen omistajana pystyi turvaamaan lajin välinehuollon. Kekkosen tennisporukkaan kuuluivat myös legendaarinen valmentaja Armas Valste ja leipuri-juoksija Heikki Liimatainen, mutta myös Paavo Nurmea epäillään asiasta.

Mainittakoon tässä yhteydessä, että Kekkosen sukujuuret löytyvät Suonenjoen Mustolanmäeltä. Merkillinen sattuma on, että Armas Valsteen vaimo oli myös saman kylän Taavitsaisia, joita myös oli naapurissani asunut Askolan Anni, joka oli Armas Valsteen vaimon sisar, eli hän oli Armaksen käly. 

Virtapohjan kirjassa kerrotaan, että Kekkonen sai 70-vuotislahjakseen golfsetin. Senkin harrastuksen hän ymmärsi salata visusti. mainittakoon, että myöhemmin sekä Kalevi Sorsan että Martti Ahtisaaren poliittinen ura päättyi siihen, kun heistä julkaistiin valokuvat, jotka todistivat vääjäämättä näiden työväenpuoleen miesten golfharrastuksen.

Kommentit (0)



Aprillia

Harva on se vuosi, jolloin pääsiäinen ja aprillipäivä yhtenevät, mutta tämä vuosi oli juuri sellainen vuosi. Kirkolliskokouksen pitäisi puuttua asiaan, koska tällainen päivä vaarantaa kirkon vaaliman pyhyyden tunnun. Totisen kristikansanhan tapana on vakuuttaa uskonveljilleen ja -sisarilleen pääsiäisaamuna, että "hän on ylösnoussut" ja hyviin tapoihin kuuluu vastata, että "totisesti hän on ylösnoussut". Aprillipäivänä moiset vakuuttelut saattavat tuntua tahattoman koomisilta, joka komiikan muoto onkin komiikan muodoista vaikein, mutta paras.

Tänään ei näköjään ilmestynyt paperilehtiä, mutta sosialistisesta mediasta löysin pari epäilyttävää juttua. Jossain tamperelaisessa mediassa kerrottiin, että Suomen korkein näkötorni Näsinneula on myyty saudeille, ja että tornista tullaan tulevaisuudessa kuuluttamaan moskeijakutsuja koko Tampereen kaupungille. Uutisen mukaan kaupunginhallituksen päätös ei ollut täysin yksimielinen, vaan perussuomalainen jäsen vastusti myyntiä.

Maaseudun Tulevaisuus -lehti taas toteaa nettisivullaan, että Suomi on tehnyt merkittävä lihanvientisopimuksen Pohjois-Korean kanssa ja jatkaa, että sopimukseen sisältyy myös merkittäviä vastakauppoja. Jokaista toimitettua lihatonnia kohti suomalaiset sitoutuvat ostamaan Pohjois-Koreasta yhtä monta tonnia Kumsong-traktoreita. MTK:n rakastettu puheenjohtaja Juha Marttila kannustaakin talonpoikia traktorikaupoille. ”Kumsong on länsikoneisiin verrattuna tekniikaltaan ylivoimainen. Aion itsekin panna Valmetit vaihtoon.” 

Kommentit (0)

Seppä Ilmarinen - 3D-tulostimen keksijä

Eilen nähtiin telkkarissa Jari Halosen Kalevala-elokuva, joka sai arvostelijoilta myönteiset arvostelut. Itsekin sen katsoin, mutta en uskalla ottaa kantaa jyrkästi puolesta tai vastaan, vaan pikemminkin päinvastoin, koska älykkyyteni ei alkuunkaan riittänyt näkemäni ymmärtämiseen. Ainakaan se ei vastannut sitä Kalevalaa, jota koulussa pakkoluettiin.

Mutta filmiä katsoessani, minulle selvisi eräs kirjallisuustutkijoita vaivannut suuri mysteeri. Nimittäin reilut sata vuotta alan asiantuntijat ovat pohtineet Sammon arvoitusta antamatta sille järkevää selitystä. Esimerkiksi arvostettu kirjallisuusmies Otto Wille Kuusinen, joka osallistui jossain määrin myös päivän politiikkaan toimien mm. Terijoen hallituksen pääministerinä; tosin aika huonolla menestyksellä, koska Terijoen hallitus oli melkein yhtä epäsuosittu kuin nykyinen Sipilän hallitus, ei pystynyt Sammon arvoitusta kunnolla ratkaisemaan, vaan väitti Sammon tarkoittavan kommunistista talousjärjestelmää.

Mutta minäpä eilen keksin Kalevalaa katsoessani, mikä on paljon puhuttu Sampo. Olen nyt jyrkästi sitä mieltä, että Sampo oli laite, joka nykyään tunnetaan 3D-tulostimena, eli seppä Ilmarinen valmisti ensimmäisenä kyseisen ihmelaitteen jo runsaat tuhat vuotta sitten. Me suomalaiset olemme robotiikan ja digilisaation selkeitä edellä kävijöitä maapallolla.

Tässä yhteydessä kannattaa korostaa sitä, että eräässä kuopiolaisessa alan liikkeessä näytti 3D-tulostin maksavan 239 € - tosin epäilen laitteen vaatimien kasettien maksavan paljon enemmän. Aion tässä elämässä kyseisen värkin myös hankkia ja tulostaa sillä itselleni ensiksi silmälasit ja sitten tekohampaat, mikäli tulen niitä joskus tarvitsemaan. Sitten laite on maksanut itsensä jo moneen kertaan takaisin.

Kommentit (0)



Kristalli ja Jari Sillanpää

Lööppien mukaan iskelmälaulaja Jari Sillanpää myöntää olevansa narkomaani. Sillanpään tapauksen yhteydessä on lehdissä puhuttu siitä, että hän on käyttänyt kristalliksi kutsuttua huumetta. Tuo kristalli-niminen huume on suomalaisille vieras, mutta kun kerrotaan, että ennen ainetta kutsuttiin meillä pervitiiniksi, niin urheilu- tai sotahistoriaan vähänkin perehtynyt satunnainen lukija ymmärtää, että kovan kaman kanssa ollaan tekemisissä.

Saksalaisethan toimittivat jatkosodan alussa suomalaisille 850.000 pervitiinipilleriä, joita varsinkin kaukopartiomiehet myöntävät käyttäneensä henkensä hädässä; sitä ihmettelen, etteivät suomalaiset lentäjät ole myöntäneet niitä käyttäneensä, vaikka saksalaiset lentäjät ovat myöntäneet aineen käytön. Ainakin eilen, jollain taivaskanavalla Natsi-Saksasta kertovassa ohjelmasarjassa saksalainen hävittäjä-ässä kertoi aineen olleen heillä säännöllisessä käytössä.

Eilisessä ohjelmassa paljastettiin, että saksalaisten yllätyshyökkäys Ranskaan kesäkuussa 1940 Ardennien läpipääsemättömän metsän läpi tapahtui pervitiinin voimalla. Saksalaisethan etenivät vaikeassa maastossa neljässä vuorokaudessa 170 kilometriä raskaiden pakkausten kanssa, eli juoksivat neljän päivän aikana neljä maratonia. Itse kyllä uskon eilisen tiedon olevan puta heinää, koska hyökkääjillä oli mukanaan myös panssarivaunut, joten eiköhän siellä erämaassa jotain moottoriajoneuvoille kelvollisia teitä ollut.

Mutta ihmeaine tuo Sillanpään kristalli, eli pervitiini on, ja mies on varmasti jaksanut sen voimalla viihdyttää kansaamme. Esimerkiksi kaukopartiomies Aimo Koivunen alkoi talvella -44 tuntea voimakasta uupumusta retkellään siellä jossakin vihollisen selustassa ja hän  turvautui lopulta mukanaan olleisiin piristeisiin. Mies oli kuitenkin jo sen verran sekaisin, että nappasi yhden pillerin sijasta niitä yhden kourallisen.
 
Ja sitten alkoikin matka kummasti taittua. Kovassa pakkasessa hän hiihteli seuraavan parin viikon aikana sekavassa mielentilassa umpihangessa ainakin reilut 400 kilometriä ravintonaan männynkasvaimet ja yksi raakana nautittu kuukkeli. Lopulta Koivunen hiihti miinaan ja makasi lumihangessa viikon päivät apua odottaen. Kun hänet saatiin lopulta pelastetuksi, oli hänen sydämensä lyöntinopeus lähes 200 kertaa minuutissa. Paino oli pudonnut 43 kiloon. Ei ihme, että amfetamiinia käytettiin myös laihdutuslääkkeissä. 

Kommentit (0)



Kiiras- eli kärsimystorstai

Nyt ymmärrän kiirastorstain kärsimykseen liittyvän sanoman entistäkin paremmin. Yritin neljällä eri älylaitteella päästä Veikkaus-TV:n sivuille katsomaan suorana lähetyksenä Hjk:n ja Kupsin Suomen Cupin välieräottelun, mutta ei onnistunut katsominen. Erilaiset älylaitteet vaativat jatkuvasti päivityksiä ja jos niitä ei jatkuvasti tee, älykoneet eivät enää keskustele keskenään menestyksellä.

Vuosia sitten maksoin 10 € Veikkaukselle, jonka maksun turvin minun piti päästä näkemään kaikenlaisia urheilutapahtumia hamaan tulevaisuuteen, mutta niin ei nyt käynytkään. Ajattelin kirjoittaa nyt blogilleni, että Veikkaus saa minun puolestani haistaa ihan mitä tahansa ja vielä pitkän sellaisen, mutta en kirjoitakaan niin, koska parempi oli, etten nähnyt Kupsin peliä, sillä paha mieli siitä olisi vain tullut, koska kuopiolaiset hävisivät puhtaasti 2-0 ja Suomen cup on sitten taputeltu tämän kauden osalta.

Ja Kalpan osalta näyttää SM-liiga olevan tältä kaudelta taputeltu, koska Tappara johtaa ratkaisevaa peliä ratkaisevan oloisesti. Kaiken kukkuraksi myös Pielaveden osalta lentopalloliiga näyttää olevan taputeltu tältä kaudelta, koska Loimaa johtaa ratkaisevaa peliä ratkaisevan oloisesti. Tämä on todellinen kiiras- eli kärsimystorstai. 

Kommentit (0)



Kalpa-Tappara

Kyllä ei hyvältä näytä Kalpan miesten tilanne. Joukkue pelaa selkä seinää vasten Tampereella Tapparaa vastaan ja hallitsee peliä, kuten on hallinnut kaikkia pudotussarjan pelejä Tapparaa vastaan, niin olen omin korvin radiosta kuullut, mutta siitä huolimatta Tappara johtaa ottelua 1-0 ja koko pudotuspelisarjaa 3-1 ja näyttää vääjäämättä etenevän mitalipeleihin.

Onneksi nuorten  SM-liigan mitalipeleissä Kalpa voitti Tapparan vastaavan yhdistelmän otteluvoitoin 3-1, joten SM-kullasta pelataan Niiralan montussa tänäkin keväänä. Tasan kymmenen vuotta sitten Kalpa voitti viimeksi nuorten kultaa ja silloin ratkaisupelissä oli arvioni mukaan Kuopion jäähallin yleisöennätys, jota ei koskaan ole virallisesti myönnetty, mutta silloin käytävätkin olivat lainvastaisesti tupaten täynnä seisomapaikkalaisia;  järjestysmiehet ja paloviranomaiset katselivat asiaa vain lupsakkaasti päältä asiaan puuttumatta. 

Kyllä ei hyvältä näytä Kuopion jalkapalloilunkaan suhteen. Nimittäin joku päivä sitten ihastelin, kuinka Kupsin riveissä pelasi kokeilumielessä ranskalainen pieni ja hintelä, mutta sitäkin nopeampi ja taitavampi kärkimies, joka piti Kokkolan parimetrisiä toppareita ihan pilkkanaan ja toivoin miehen tulevan vahvistamaan kuopiolaista jalkapalloilua, mutta ei tulekaan. Sen sijaan Kups on ostanut Liettuasta raamikkaan keskushyökkääjän, joka merkitsee sitä, että Kuopiossa pelataan perinteistä potkupalloa ensi kesänäkin.

Huomenna Kups kohtaan Suomen Cupissa HJK:n ja tietenkin Helsingissä. Jostain syystä helsinkiläisillä on aina tuuria näissä arvonnoissa; kaksi kertaa aiemminkin Kups on pudonnut Cupista nimenomaan Helsingissä ja kummallakin kerralla tuomari on ajanut pari kupsilaista varmuuden vuoksi kentältä jollain tekosyyllä. Epäilen, ettei kahta kolmannetta ja huomennakin Kups pelaa vajaamiehisenä.

PS. Taas kirjoitin ropakantaa. Vaikka radiosta omin korvin kuulin, että pelin alkupuolisko oli Tapparan miehet vastaan Kalpan pojat, niin Kalpa kuitenkin taisteli loppuun asti sisulla ja sydämellä ja voitti, joka oikein onkin ja taestelu jatkuu....

Kommentit (0)



Maailman onnellisin mies

Noin viikko sitten kapitalistinenkin tiedemies joutui myöntämään, että Suomen kansa on maailman onnellisin kansa. Muutama päivä sitten kapitalistinen tiedemies joutui myöntämään vielä senkin, että maamme suurista kaupungeista Kuopio on kaikkein onnellisin. Itse tutustuin samoihin aikoihin Kuopion eli siis, mikäli yhtään asioita ymmärrän, maailman onnellisimpaan mieheen.

Nimittäin kun olin palaamassa töistä Kuopion kaupungintalon edessä kaatua rojahti kookas miehenpuoli takaraivolleen lätäkköön siihen malliin, että jos ollut siin ois toinen mies, niin henki poissa kuka teis. Kukaan ei mennyt heti auttamaan, itse seurasin tilannetta pitkään ihan vierestä. Sitten keksin, että kohta iltapäivälehtien lööpeissä lukee, että varhaiseläkeläinen kuoli Kuopiossa lätäkköön eikä kukaan tullut auttamaan.

Niinpä kumarruin onnettomuuden uhrin puoleen ja totesin, että sen verran miehenpuolessa vielä pieru kulkee, että hän vain örähteli selällään lätäkössä erittäin onnellisen oloisena, mutta järjen sanaa hän ei pystynyt lausumaan. Soitin hätänumeroon ja ambulanssin luvattiin pian tulevan. Ei tullut pian. Meni puolisen tuntia.

Autoin satunnaisen hyväsydämisen miehen puoleen jaloilleen ja hän seisoikin sekunnin ihan vakaasti, mutta rojahti sitten varoittamatta otsikolleen asfalttiin. Minä en olisi välttynyt ilman henkilövahinkoja moisesta kolauksesta. Mies kuitenkin vain jatkoi onnellista örinäänsä ja autoimme hänet uudemman kerran pystyyn. Minua heiveröisempi kanssaauttaja jopa piteli ilmeistä varhaiseläkeläistä pystyssä, mutta seuraavaksi hän rojahti kyljelleen ja nyt hän päästi kirosanan, koska ilmeisesti solisluu katkesi, ainakin olkapää näytti oudosta repsottavan, kun nostime hänen bussipysäkin penkille.

Arvioni mukaan odotimme ambulanssia noin puoli tuntia, mutta juuri kun se ilmestyi Tulliportin kadun päähän, pomppasi onnettomuuden uhri ihan pirteänä jaloilleen ja hävisi Sokoksen suuntaan hyvin onnellisen oloisena. Pelastushenkilökunta ei ollut minulle ollenkaan vihainen, vaikka hyvä saalis pääsi karkuun, vaan vakuutti, että tuollaiset varhaiseläkeläiset osaavat kaatua niin rennosti, että pahemmilta vammoilta yleensä vältytään.

Jotain merkillistä keskushermostoon vaikuttavaa onnellistuttavaa kemikaalia tämä onnellinen mies oli nauttinut. Muistelen, että joskus sata vuotta sitten Hoffmanin tipat olivat kovassa huudossa. Nehän aiheuttavat hetkellisen rajun humalan, joka sitten häviää hetkessä ilman krapulaa. Ovatkohan Hoffmanin tipat tulleet takaisin savolaisia sekakäyttäjiä onnellistuttamaan.

Kommentit (0)


Ventti

Ventin verran Kups pelasi tappiotta tänä vuonna, mutta eilen B-junnut hävisivät Seinäjoella 1-0, joten 22. tappiotonta peliä ei sitten tullutkaan, mutta siitä huolimatta elämän on jatkuttava. Ja mielelläni annan lähes naapurikaupunki Seinäjoelle tämän voiton. Tunnen nimittäin suurta myötätuntoa eteläpohjalaisia kohtaan, koska minusta he ovat maamme hauskin heimo. Antti Tuurinkaan ei tarvitse käyttää mielikuvitustaan romaaneja kirjoittaessaan, koska riittää, että hän vain raportoi ympäristönsä tapahtumista.

Muistanpa, kuinka kerran linja-autolastillinen seinäjokelaisia isovanhempia tuli todistamaan muutama vuosi sitten, kuinka SJK voitti kaupungin ensimmäisen SM-tason jalkapallomitalin, kun Seinäjoen A-junnut voittivat Kupsin ja saivat SM-pronssin. Voi sitä uhon määrää, minkä moinen asia eteläpohjalaisissa synnytti. Kuopiolaisilla oli siinä vaiheessa 82 jalkapallon SM-mitalia, joten täällä hopeakin olisi häpeä.

Mutta sympaattisia eteläpohjalaiset urheilufanit ovat. Eräskin näyttelijä Matti Haapojan näköinen faari soitti Keskuskentältä eukolleen ja kysyi "arvaakko sää, missä moomme" ja kun eukko ei tiennyt, paljasti faari, "jotta moomme Mölymäen jalkapallostarionilla".

Ja  kerran olin Heinolassa seuraamassa painiturnausta vanhemman puoleisten eteläpohjalaisemäntien keskellä ja salakuuntelin, kuinka he aprikoivat keskenään sangen asiantuntevasti, minkä kokoiset sukukalleudet mahtoivat ottelijoilla olla. Toinen painija edusti St. Petersburgin joukkuetta ja naisenpuolet alkoivat seuraavaksi arvailemaan urheilijan kansallisuutta. Siten nokkelin joukosta keksi, että "mää tierän, soon ryssä".



Kommentit (0)



Kauan jatkakoon Kaisa!

Nähtiinpä taas suurta urheiludraamaa, kun Kaisa Näkäräinen voitti maailmancupin hermoja raastavien vaiheiden jälkeen. Kaisan hermo piti loppuun asti, koska kyseessä ei tällä kertaa ollut olympiamitali. Myönteistä kisassa oli myös se, että Kaisan pahin vastustaja oli venäläistaustainen slovakki eikä minun tarvinnut kisan aikana spekuloida ollenkaan sillä asialla, kuten yleensä urheilutapahtumien yhteydessä teen, että oliko joukossa dobattuja kanssakilpailijoita.

Nyt Kaisalle pitäisi järjestää kansalaiskeräys, jonka avulla hänet saataisiin jatkamaan uraansa vielä seuraaviin olympialaisiin. Silloin meillä olisi peräti neljä potentiaalista mitaliurheilijaa, joten eiköhän maamme mitaliputki talviolympialaisissa hyvinkin jatku, mikäli Eero Hirvonen, Kaisa Mäkäräinen, Iivo Niskanen ja Krista Pärmäkoski saadaan houkuteltua Pekingin lähtöviivalle.

Ampumahiihto on mielestäni turhan sotaisa laji olympiakisoihin, joten esitänkin nyt virallisesti, että seuraavissa olympialaisissa ammunta suoritettaisiin vaarattomalla laseraseella. Se tekisi lajin harrastamisesta nykyistä paljon halvempaa eikä tuuli samassa määrin sotkisi kisaa, kuten se nykyään tekee varsinkin suomalaisille.

Toinen vaihtoehto olisi se, että luovutaan ampumisesta kokonaan ja hiihtämisen välissä kilpailtaisiin vaikka langan neulansilmään pujottamisessa. Samalla tavalla sekin suoritus edellyttää käden vakautta ja hermjen hallintakykyä.

Kommentit (0)



Potku- ja jalkapallo

Tänään Kupsin miesjoukkueet saavuttivat tämän vuoden 21. tappiottoman virallisen sarjapelinsä, kun A-junnut voittivat legendaarisen Valkeakosken Hakan vastaavan yhdistelmän murskaavasti 5-0. Lukemia selittää se, että Kups pelasi pahasti varamiehisenä, koska muutama tärkeä pelaaja oli maaottelutehtävissä. Ykkösjoukkueella Kups olisi voittanut paljon selvemmin.

Eilen Kupsin miehet kohtasivat epävirallisessa ystävyysottelussa legendaarisen Kokkolan Palloveikkojen joukkueen ja voitti suhteellisen niukasti 3-1. Tosiin kuopiolaiset pelasivat kokeilujoukkueelle, josta puuttui muutama kantava voima. Eilen silmä iloitsi siitä, että hetkittäin kentällä nähtiin oikeaa jalkapalloa.

Nimittäin vaikka Kups viime kesänä saikin hopeaa ja joukkue pelasi monia jännittäviä otteluja, niin rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että pelit olivat tiukkaa vääntöä ja yritteliästä potkupalloa, jota sitäkin on mukava katsoa. Joukkueessa oli paljon isoja ja vahvoja mustia miehiä, mutta eilen kuopiolaisilla oli kentällä kaksi uutta, pientä, nopeaa ja sirkusmaisen taitavaa mustaa miestä, jotka osasivat pelata oikeaa jalkapalloa. Ihan tuli Messi mieleen noita kahta pikkumiestä katsellessa.

Kommentit (0)



Reipas vai Riento?

Palataanpa vielä kuopiolaisen urheiluhistorian luokkaluonteeseen. Kalle Virtapohjan juuri ilmestyneessä mainiossa kirjassa Kekkonen urheilumiehenä kerrotaan, miten Suomenlinnan vankileirillä vartijana toiminut lapsisotilas Urho Kekkonen makoili kauniina kesäpäivänä nurmikolla keskustellen vierellään, tosin piikkilangan toisella puolen, makoilleiden Kuopion Reippaan tuttujen jalkapalloilijoiden kanssa yhteisestä harrastuksestaan. Olivathan Kekkosen edustaman Kajaanin Kipinän ja Kuopion Reippaan joukkueet kohdanneet edellisenä kesänä.

Minä, joka olen henkilö, joka helposti löydän rikan kanssaihmiseni silmästä, mutta en malkaa omastani, rohkenen epäillä kirjoittajalle sattuneen ajatuskatkoksen. Epäilen, etteivät piikkilangan huonommalla puolella olleetkaan porvarillisen Kuopion Reippaan potkupalloilijat, vaan Kuopion Riennon työläispotkupalloilijat.

Nimittäin Kuopion Reipas oli tehtailija Saastamoisen laillisen yhteiskuntajärjestelmän suojaksi perustama yksityisarmeija, kun taas Kuopion Riennon palloilijat olivat Israel Närhen komentaman vallankumouksellisen punakaartin kantavia voimia. Tosin enemmänkin kasarmilla makoilemiseksi, syöskentelyksi ja ilmeisesti myös haisemiseksi se vallankumouksen teko Kuopiossa meni.

Kommentit (0)