Von Bagh ja Tiilikainen	28.01.2015, 19:00
En ole pitänyt edesmennyttä elokuvatietäjä Peter von Baghia erityisenä huumorimiehenä, mutta olen tapani mukaisesti ollut väärässä. Kun luin hänen Muisteja-kirjaansa, jouduin väkisinkin  päästämään kolme selkäkeikkanaurua. Syvimmän selkäkeikkanaurun jouduin päästämään, kun tämä aikansa radikaali elokuvamies kertoi suhteestaan Pekka Tiilikaiseen. Von Bagh, eli kavereiden kesken vain Bagh, teki joskus 70-luvun alussa elokuvan naistennaurattaja Pertti Ylermi "Kreivi" Lindgrenistä ja hän sai mielestään ihan hyvän idean hyödyntää Pekka Tiilikaista filmin markkinoinnissa. Von Bagh soitti Tiilikaiselle ja pyysi, että suuri urheiluselostaja istuisi pöydän takana maailmankuulussa anorakissaan, edessään hiihtokello, ja sanoisi: "Suomen kansa. Kreivi Lindgrenillä on teille tärkeää asiaa." Elokuvaohjaaja kertoo muistelmissaan, että hän sai kokea täydessä kaunopuheisuudessa, millainen on raivostumisen kuulokuva. Pekka jylisi puhelimeen: "En tule. Ja sanon vielä: Noponenkaan ei tule!" Käsittääkseni pääselostaja Tiilikainen ei ollut mikään kulttuuriradikaali. Muuten huomasinpa, että Urheilumuseo on ymmärtänyt sijoittaa vitriiniinsä edellä mainitun maailmankuulun Pekka Tiilikaisen anorakin. Pekkahan ompeli puseronsa täyteen erilaisia selostusmatkoiltaan ostamiaan merkkejä ja viirejä. http://sylvi.fi/2014/02/unohdetut-herkut-osa-4-kuinka-kerroimme-matkustamisesta/ Kommentit (0)
Kuopiolaisen jalkapalloilun tähtiä ja tähtihetkiä	27.01.2015, 19:15
Kuopiolaisen jalkapalloilun tähtiä ja tähtihetkiä nähtiin viime viikonloppuna Kuopio-hallilla. Olen jo kertonutkin, miten erittäin pienikokoinen, ellei lähes kääpiöjalkapalloilija Urho Nissilä harhautteli Ilveksen puolustuksen perusteellisesti ja yritti sitten kruunata temppunsa tekemällä maalin kantapäällä. Samassa pelissä nuori ja lupaava Saku Savolainen ohitti puolustajan vippaamalla täydessä vauhdissa pallon kantapääkikalla yli vastustajan äimistyneen puolustajan. Näin sellaisen sirkusmaisen tempun toisen kerran, viime kesänä Kupsin ruotsalais-jugoslaavialaisvahvistus Admir Catowvic teki saman harhautuksen. A-junnujen pelissä pitkä, lähes 200-centtimetrinen Mikko Pitkänen ampui normaalissa pelitilanteessa pallon maaliin lähes 40 metristä. Mielestäni kyse oli kylmän viileästi harkitusta laukauksesta eikä mistään onnenkantamoisesta, jossa pallo vain silmittömästi roiskaistaan johonkin mahdollisimman kauas. Pallo kaarsi nätisti yli hölmistyneen maalivahdin ja laskeutui juuri ylähirren alle. En ole ennen nähnyt niin kaukaa ammuttua maalia, vaikka olen monilla jalkapallokentillä taistellut. Lisäksi 16-vuotias liukasliikkeinen Ansu Sherif esitti sellaista peliä, että uskon pojan olevan seuraava kuopiolainen Keski-Euroopan rahakentillä. Poika pelasi vähän aikaa sekä miesten ottelussa että koko pelin itseään pari vuotta vanhempien A-junioreiden pelissä. Epäilen, että Sherif saattaa tällä hetkellä olla ainakin Savon nopein 30 metrin juoksussa. Kommentit (0)
Kalevalaismaisema	26.01.2015, 18:39
Tuossa on mitä tyypillisin rukajärveläinen kalevalaismaisema. Minusta siinä kuvastuu karjalainen rauha ja levollisuus. Ihmisen ei suinkaan tarvitse huolehtia ruohon leikkaamisesta tai maaseudun jätehuollosta, vaan kyllä aika ja luonto järjestävät nämäkin asiat. Silmää hivelevän kaunis on tuo näkymä, jossa tuhannet kukat saavat vapaasti kukkia. Ihmettelen, miksi rikkaat venäläiset ostelevat isolla rahalla meidän surkeita rantojamme, kun heillä itsellään olisi kauniita omarantaisia tontteja omasta takaa vaikka millä mitalla. Kyllä poikiemme oli ihana hiihtää, samoilla, pyöräillä ja taistella tuollaisessa maisemassa reilut 70 vuotta sitten. Tosin vastoinkäymisiäkin oli, mutta lupsakkaalla savolaishuumorilla niistä selvittiin. Kun everstiluutnantti Majewski sai tarkka-ampujan luodin otsaansa surmattuja vihollisia laskiessaan, laukaisi eräs sotamies tilanteen huumorilla ja tokaisi, että "everstiluutnantti Majewski, ottakaa osasto komentoonne", kun hän heitti tämän Suomen kenttäarmeijan ehkä rohkeimman upseerin ruumiskuormaan päällimmäiseksi. Ja kun sodan päätyttyä Iisalmen torilla järjestettiin Rukajärven suunnan miesten paraati, niin joku koiranleuka huusi yleisöstä ihmettelevään sävyyn, että "paljonhan teitä vielä jäekin." Kommentit (0)
Rukajärven tiellä	26.01.2015, 18:02
Eilen satuin paikalle kirjastoon, kun jokin Rukajärven sotahistoriallinen perinneyhdistys järjesti siellä kirjansa esittelytilaisuuden. Olen itse kaksi kertaa päässyt käymään Rukajärven suunnalla ja ihastunut seutuun; ihan kuin olisi palannut alkuperäisille Kalevalan laulumaille, vähän on siellä muuttunut sitten Lönnrotin vierailun. Sotahistoriallisestikin Rukajärvi on merkittävä. Maailman kirjallisuuden historian ensimmäinen kaukopartioromaani on nimeltään Rukajärven sissit, joka on lähtöisin Onni Palasten kynästä. Kirja on siis eräänlainen kaikkien kaukopartioteosten äiti. Rukajärvestä kertoo myös kovasti suosittu Olli Saarelan ohjaama elokuva Rukajärven tie, joka kertoo savolaisen polkupyöräkommandon vaiheista. Eilisessä tilaisuudessa selvisi, että yksi suomalaisen elokuvahistorian vaikuttavimmista kohtauksista perustuu tositapahtumiin. Polkupyöräosaston tiedustelijana toiminut alikersantti Juho Kärkkäinen, ei Saarinen, kuten elokuvassa erheellisesti esitetään, ammuttiin eräällä sillalla seulaksi, jonka jälkeen hän putosi kylmään veteen, joka tyrehdytti sitten verenvuodot ja mies selvisi ihmeen kaupalla elämälle. Ilmeisesti venäläinen pienikaliiberinen konepistooli ei tehnyt niin pahaa jälkeä kuin suomalainen ysimillinen. Jälkeenpäin seulaksi ammuttu tiedustelijana vakuutti nähneensä veden alla Jumalan. Alikersantti Juho Kärkkäisen tapauksesta löytyy lisätietoa näistä nettilinkeistä:  https://m.youtube.com/watch?v=wBeONkw7lRs https://www.youtube.com/watch?v=uMF9lsT_gqk Mainittakoon, että alkuperäinen alikersantti Kärkkäinen ei ole nimestään huolimatta Kärkkäälän poikia, mutta elokuvassa häntä esittänyt Taisto Reimaluodon isä on Kärkkäälän Sikasia, hänen mummonsa on muistaakseni omaa sukuaan Bovellan. Samanniminen oli myös Rukajärven sissit kirjoittanut Onni Palaste alunperin. Ja Bovellan oli myös elokuvaohjaaja Edvin Laine ennen sukunimen suomentamista. Minusta Laineessa ja Reimaluodossa on kovasti samaa näköä. Kommentit (0)
Koordinointi	24.01.2015, 15:19
Vaan kyllä on kuopiolaisessa kilpapalloiluharrastuksessa vielä paljon kehitettävää. Koordinoinnissa esiintyy puutteita. Eilenkin pelattiin yhtä aikaa ylimmän sarjatason jalkapalloa Kuopio-hallissa ja jääkiekkoa jäähallissa. Jalkapallo-ottelua seurasi 900 katsojaa ja jääkiekkoa 3800. Tuskin olisi ollut ylivoimainen asia järjestää asia niin, että jalkapalloa olisi pelattu vasta tänään, jos vain hyvää tahtoa olisi löytynyt. Itse seurasin jalkapallopelin. Siinä Kups hävisi yllättäen sarjanousija Tampereen Ilvekselle 1-2. Muuten ihan hyvä peli ja hyvää oli myös se, ettei ketään tällä kertaa kannettu paareilla kentältä. Kuopio-hallissa on niin surkea pelialusta, että yleensä joka pelissä jonkun palloilijan kausi tai jopa ura päättyy ennenaikaisesti. Sikäli eilisessä ottelussa tehtiin historiaa, että ensi kertaa ylimmän sarjatason miesten ottelussa nähtiin kentällä alle 50-kiloinen peluri. Nimittäin Kupsin juniori-ikäinen Urho Nissilä painaa silmämääräisen arvioni mukaan 44,5 kilogrammaa. Siitä huolimatta hän oli tehdä maalin harhauteltuaan ensin rangaistusalueella muutaman tamperelaisen, mutta sitten hän jostain minulle käsittämättömästä syystä kääntyi maaliviivalla selin maaliin ja yritti viimeistellä kantapäällään. Epäilen, että Urho näki jo mielessään seuraavan päivän Savon Sanomien otsikot. Minulle olisi vallan mainiosti kelvannut, vaikka poika olisi potkaissut pallon pömpelin perukoille perinteisellä kärkipotkulla, jota harva nykyään hallitsee. Mutta ihan tuli Urhon suorituksesta mieleen vuosikymmenien takainen kuopiolainen tähtipelaaja Ahtaan Paekan Ana Kostiainen. Mies, joka viimeisteli Suomen mestaruuden varmistaneen täysosuman jatkoajalla Helsingissä vuonna 1958. Syöttäjänä oli Peltipolvi Gunnar Boman, joka syöttöhetkellä ainakin hyvän tarinan mukaan huusi kuuluvasti, että "mäne". Kommentit (0)

 

 

 

Tuulen huuhtoma takapuoli	23.01.2015, 18:54
Anatoli Firsov oli 60-luvun suuri jääkiekkotähti ja muutenkin suuri, hyvä ja rehellinen ihminen, ainakin mikäli on yhtään uskominen Markku Jokisipilän kirjaa. Nimittäin syksyllä 1969 hänen oli maajoukkueen kapteenina pidettävä puhe valtakunnallisessa jääkiekkokonferenssissa. Sikäläiseen tyyliin kaikki edeltävät puhujat olivat viitanneet seuraavana keväänä vietettävään V.I.Leninin syntymän satavuotisjuhliin ja kiittäneet sekä ylistäneet Leniniä, joka ilmeisesti oli hyvä myös jääkiekossa. Sen sijaan Firsov ei valmistelemattomassa puheessaan maininnut pyhää vallankumousjohtajaa lainkaan, vaan valitteli sen sijaan kiekkoilijoiden huonoa asemaa urheilu-uran jälkeen. Lopettaneen jääkiekkoilijan oli vaikea löytää töitä, koska työkokemus puuttui ja "käytännössä pelaajalle ei jää mitään muuta kuin tuulen huuhtoma paljas takapuolensa" kiteytti Firsov asiansa. Hänen käyttämänsä värikäs ilmaus köyhyydestä on siis venäläistenkin tuntema. Toisenlaisiin juhlapuheisiin varautunut juhlayleisö kiemurteli kiusaantuneena. Jos Firsov ei onnistunut juhlapuhujana, niin jääkiekkoilijana hän onnistui varsinkin hirmuisen fysiikkansa ansiosta. Se oli hankittu kovalla työllä. Jostain syystä Tarasovin aikaan neuvostokiekkoilijat jaksoivat treenata hämmästyttäviä määriä ilman ylikunnon vaaraa, joka uhka on koko ajan suomalaisten nykyurheilijoiden vaivana. Esimerkiksi Firsovin tavallisena harjoituspäivä oli ohjelmassa aamulla 45 minuutin juoksulenkki, kuntoharjoitus, aamiainen ja jääharjoitus klo 11-13. Sitten seurasi lounas, parin tunnin lepo ja harjoittelua iltakahdeksaan asti, jonka jälkeen oli ohjelmassa päivällinen. Kun Firsovilta kysyttiin dopingin käytöstä urheilussa, hän totesi: "Meidän huumeenamme oli Tarasov". Erään tarinan mukaan Firsov piti Volga-autoa ilmassa n. 5-7 minuuttia yhdellä kädellä ja jaloilla Tarasovin hokiessa vieressä, "sinun pitää kestää tämä tilanne". He olivat tämän jälkeen menneet pelaamaan tennistä Tarasovin huvilalle. Firsov oli pelannut käsi murtuneena niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.        .       Kommentit (0)
Miss-Maria ja pussihousut	22.01.2015, 20:01
Taas puhuttiin Savon Sanomien pääkirjoituksessa täyttä asiaa, kun siinä paheksuttiin Kuopion Tammimarkkinoiden perinteiden häviämistä. Enää ei markkinapaikalla esimerkiksi ole alastomuustanssitelttaa, joka ennen houkutteli pussihousuisäntiä ympäri talousaluetta. Sitä lehti ei ole huomannut, että myös pussihousut ovat kadonneet katukuvasta. Pussihousuja, joissa oli esimerkiksi hyvä kuljettaa eväitä, näkee enää vain joulun alla myyntiin tulleissa Tom of Finland-lakanoissa. Ilmeisesti pussihousumiehet pelkäävät leimautumista harhaviettisiksi ja siksi niistä on luovuttu. Savon Sanomien mukaan viimeisen kerran alastomuustanssia nähtiin Kuopion torilla tammikuussa 1992. Isot pojat ovat minulle kertoneet, että silloin 50-vuotistaiteilijajuhlaansa vietti sulojaan esitellen muudan Miss-Maria-artistinimeä käyttänyt lievästikin sanottuna kypsäänikään ehtinyt naisenpuoli. Luulen, että jos siihen aikaan oli samanlaiset pakkaset kuin nykyään, niin Miss-Marian henki on huurunnut performancen aikana ja ties mikä paikka on hyvinkin voinut olla kuurassa. Muuten Hartolassa järjestetään syksyisin maan suurimmat markkinat, ja siellä ovat sentään perinteet säilyneet ja muutakin on tarjolla kuin viipurinrinkeleitä ja tuoretta kotimaista lakritsaa. Eräs Heinolan työkaveri kertoi pelkästään uteliaisuuttaan vierailleensa Hartolan markkinoiden alastomuustanssinäytöksessä. Hän oli ollut ainut katsoja tapahtumateltassa. Näytännön päätyttyä oli teltan ilmeisesti savolaistaustainen omistaja huutanut tämän ainoan maksaneen asiakkaan perään, että "suat vielä panna sammaan rahhaan". Kommentit (0)
Ragulin	21.01.2015, 18:50
Aiemmin mainittu puolustajajärkäle Aleksandr Ragulinin mielenkiintoinen haastattelu löytyy tästä linkistä: http://www.jatkoaika.com/Haastattelu/aleksandr-ragulinin-60-vuotishaastattelu/85447 Jutusta ilmenee, että valmentaja Tarasovilla oli tapana kehittää olosuhteiden pakosta jääkiekkoilijoille erilaisia soveltavia harjoitteita, koska kesäaikaan jääkiekkoa ei voinut maassa pelata; ensimmäinen keinojää saatiin Neuvostoliittoon vasta 1950-luvun lopulla. Tarasov esimerkiksi peluutti joukkueelleen sellaista muunnelmaa koripallosta, jossa kiekkoilijat pelasivat koripalloa istuen toisen pelaajan olkapäillä. Tarasovin koripalloidea on hyvä ja sitä voisi vieläkin kehittää. Itse jokus ajattelin, ettei Suomen alimittainen koripallojoukkue tule menestymään kansainvälisillä kentillä, mutta ehkä suomalaiset voivat korvata lyhyen vartensa Tarasovin kehittämällä taktiikalla. Ja sama joukkuetaktiikka soveltuu varmasti myös lentopalloilun verkkopeliin ja miksei myös jalkapalloilun kulmapotkutilanteissa voisi pyrkiä lisäämään joukkueen pääpelivoimaa muodostamalla pelaajista eräänlaisia ihmispyramideja. Tosin tuossa huomasin Koripalloliiton sivuilta, että Suomen maajoukkueen sentteripula on helpottumassa, koska entisen maajoukkuekoripalloilija Pekka Markkasen, 207 cm, poika Lauri, 17 v, ilmoittaa pituudekseen 211 cm ja painokseen 85 kilogrammaa. Kaipa poika on vielä kasvuiässä ja varsinainen kasvupyrähdys on vasta tulossa, joten hänestä saamme vielä ilmatilan valtiaan kansainvälisille pelikentille. Kommentit (0)
Työtaistelu	21.01.2015, 18:38
Välillä kuri rakoili Neuvostoliiton jääkiekkoilussakin. Kaudella 1968-68 mestaruudesta kamppailivat legendaarisen valmentaja Anatoli Tarasovin valmentama TsSKA ja legendaarisen palloilulahjakkuuden Vsevolod Bobrovin luotsaama Moskovan Spartak. Valmentajat eivät olleet lievästi ilmaistuna ylimpiä ystäviä. Ratkaisuottelussa erotuomari teki kyseenalaisen sääntötulkinnan, jonka seurauksena täysin hermonsa menettänyt Tarasov määräsi joukkueensa pukusuojaan kesken pelin. Tilanne oli kiusallinen, sillä täpötäydessä katsomossa istui Brezhnevistä lähtien koko valtiojohto, ja kaiken kukkuraksi ottelu televisioitiin. Neuvostoliitossa ei oltu totuttu lakkoiluun, joten tilanne oli senkin vuoksi vallan erityisen kiusallinen. Puolen tunnin odottelun jälkeen marsalkka Andrei Gretsko, joka taisi olla koko Varsovan liiton komentaja, kapusi alas bolitbyroon aitiosta, meni TsSKA:n pukuhuoneeseen ja määräsi Tarasovin pelaamaan ottelun loppuun. Gretskolla oli siihen aikaan paljon valtaa,  hän olisi pystynyt halutessaan vaikka hävittämään ihmiskunnan, joten hän varmaankin uskoi pystyvänsä ratkaisemaan tämänkin ongelman. Jostain syystä Tarasov totteli, vaikka tietääkseni hän ei edes ollut armeijan palveluksessa, kuten seuraajansa Viktor Tihonov, joka osoitti sellaista ripeyttä, oma-aloitteisuutta ja urhoollisuutta upseerin urallaan, että eteni vallan everstin arvoon ja asemaan. Everstin arvo olikin tarpeen, koska ykkösketju Harlamov-Petrov-Mihailov oli muodostettu kapteeneista ja majureista. Kommentit (0)
Kurissa ja nuhteessa	20.01.2015, 18:26
Jokisipilän jääkiekkokirjassa kerrotaan, miten haalistuneita punanuttuja pidettiin ankaralla kädellä kurissa ja nuhteessa. Maajoukkue harjoitteli kuusi tuntia päivässä kuutena päivänä viikossa 11 kuukauden ajan vuodessa. Harjoituskeskus sijaitsi 30 kilometrin päässä Moskovasta metsässä, koska ilmanalan uskottiin edesauttavan kunnon rakentamista. Jäähallia harjoituskeskukseen ei onnistuttu rakentamaan neuvostovallan vuosina ja niinpä pelaajat istuivat päivittäin kaksi tuntia bussissa. Mainittakoon, että kovaa kuria pitänyt valmentaja Tihonovkaan ei päästänyt itseään helpolla, vaan juoksi joka päivä heräämisen jälkeen 10 kilometrin lenkin. Tosin saattoi olla, ettei eversti Tihonovin tarvinnut kuitenkaan vaivautua marjametsään. Ainakin hyvän tarinan mukaan tapana oli, että kesälomalta palattuaan maajoukkuekiekkoilijat joutuivat poimimaan ämpärillisen mustikoita mieheen, joka harjoite varmasti vahvistaa selkää ja luonnetta. Maajoukkuekiekkoilijat pakotettiin myös päihteettömään elämään. Se elämänmuoto ei venäläismiehille aina ole helppoa, ja niinpä määräyksiä pyrittiin kiertämään. Ainakin puolustajajätti Ragulin pyrki iltateen asemasta nauttimaan teelasistaan salaa konjakkia. Jokisipilän kirjassa ei kerrota erään venäläislehden Ragulinin haastattelusta, joka löytyy Internetistä. Haastattelusta saa sen käsityksen, ettei pelaajien valvonta sittenkään ollut ihan aukotonta: "No jaa, kyllä sitä juomaan pystyi. Pääasia, että kenenkään ei tarvinnut vasten tahtoaan kokonaan kuivin suin olla. Minun mielestäni kunnon paukku, 150 grammaa, konjakkia tai votkaa pelin jälkeen on vain hyödyksi. Jännitys helpottaa heti ja saa hyvin nukutuksi. Hermojärjestelmää pitää säästää. Muistan, kun palasimme 70-luvulla lentokoneella Montrealin reissulta. Lentokoneen laskuteline juuttui kiinni, ja kiertelimme lentokentän yläpuolella kolme tuntia, jotta polttoaineen määrää saatiin hätälaskua varten vähemmäksi. Aluksi tilanne hirvitti, mutta kun huitaisimme naamariimme 200 grammaa votkaa mieheen, niin heti helpotti. Alettiin sitten pelata korttia. Emmehän me voineet siinä vaiheessa tehdä asian hyväksi mitään, joten mitä sitä turhaan hermoilemaan." Muuten toinen tunnettu vankkarakenteinen puolustaja, eli Valeri Vasiljev, jäi kerran Suomen tullissa kiinni kuudesta votkalitrasta. Niistä tulli takavarikoi viisi. Vasiljev itse ei saanut valmennusjohdolta kurinpidollisia seuraamuksia, kun sai sen vakuuttuneeksi siitä, ettei votka ollut varattuna hänen henkilökohtaiseen käyttöönsä. Olympiavoittaja Tapio Rautavaaralle oli käydä Ruotsin tullissa yhtä hassusti kuin olympiavoittaja Vasiljeville. Rautavaara oli vielä yleisurheilijana täysin raitis, mutta viinansalakuljetukseen hän silti syyllistyi. Siihen aikaan viina oli Suomessa halpaa ja Ruotsissa kallista - niinpä markkinamekanismi pyrki oikaisemaan vääristymän. Kun tunnetun keihäsmiehen nähtiin Ruotsin tullissa raahaavan epäilyttävän painavaa jaloviinalastissa olevaa kassia, tiedusteli sikäläinen tullimies kantamuksen sisältöä. "Moukareita" vastasi laukun kantaja rautavaaramaisen jämerästi ja kukapa niin rehdin oloista miestä olisi epäillyt. Kommentit (0)

 

 

 

KHL	18.01.2015, 18:48
Joskus ihmettelin sitä, että miten Venäjällä, jonka bkt/asukas on vajaat puolet Suomen vastaavasta, jossa keskipalkka on 700€/kk  ja keskiseläke 250 €/kk, on mahdollista maksaa jääkiekkoilijoille NHL-tason palkkoja. Sitten MOT tai jokin muu yhtä arvovaltainen taho kertoi, että Venäjän valtio sponsoroi KHL:ä 500 miljoonalla eurolla vuodessa, joten pikkurahasta ei siinä liigassa ei ole puutetta eikä pääsylipputuloilla juurikaan merkitystä. Historiantutkija Markku Jokisipilän Punakone ja vaahteranlehti kirjassa paljastetaan, mistä pohjimmiltaan on kysymys, tai eihän siinä mitään paljastamista ole, koska presidentti Vladimir Putin sanoi asian julkisesti marraskuussa 2011. Hänen mukaansa: "KHL ei ole pelkkä urheiluprojekti. Se on hanke, joka luo mahdollisuuden pohtia vakavasti entisen Neuvostoliiton alueen palauttamista yhdeksi yhtenäiseksi humanitääriseksi alueeksi." Onnea ja menestystä Helsingin Jokereille humanitäärisessä työssään. Kommentit (0)
Jääkiekon Dream Team	17.01.2015, 18:39
Jokaisen urheiluhenkilön on syytä lukea historiantutkija Markku Jokisipilän jääkiekkoilusta ja kylmästä sodasta kertovan kirjan Punakone ja vaahteranlehti. Se on oikeasti mielenkiintoinen teos politiikan ja urheilun ykseydestä. Häpeäkseni joudun tunnustamaan, että en ole ennen tiennytkään, että kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF järjesti vuonna 2008 satavuotisjuhliensa kunniaksi 56 jääkiekkoasiantuntijan kesken äänestyksen kaikkien aikojen parhaista pelaajista.  Kaikkien aikosen kentälliseksi valittiin seuraava: Maalivahti Vladislav Tretjak, puolustajat Vjatseslav Fetisov ja Börje Salming, hyökkääjät Valeri Harlamov, Wayne Gretzky ja Sergei Makarov. Huomattakoon, että sekä vähäväkiset kanadalaiset että vähäväkiset saamelaiset saivat Dream Teamiin yhden edustajan. Nimittäin Ruotsin Börje Salming on ainakin työpaikaltani saamieni tavallisesti luotettavien tietojen mukaan Lapin poika juurta noitain eli Ruotsin saamelaisia. Epäilen, että arvovaltaisen Dream Teamin valitsijamiehistössä oli selkeä eurooppalaisenemmistö, itse olisin tähtimiehistöön valinnut vielä pari NHL:n miestä eli Kalpan kasvatit Kimmo Timosen ja Sami Kapasen. Kommentit (0)
Hopeanyrkki	16.01.2015, 18:53
Luin tuossa Urheilulehdestä Yrjö Raution jutun ex-nyrkkeilijä Reima Virtasesta ja olen vahvasti sitä mieltä, että miehestä pitäisi tehdä kunnon elokuva. Käsikirjoitushan on jo lähes valmis, koska pari kymmentä vuotta sitten Kemin kaupunginteatterissa pyöri pitkään Virtasen elämästä kertova näytelmä Hopeanyrkki. Eikä pahitteeksi olisi, että Virtasesta tehtäisiin myös elämänkertakirja; sen verran kovia juttuja hänellä oli kertoa toimittaja Rautiolle. Munchenin olympialaisissa hopeaa voittaneen Virtasen elämässä on sattunut yhtä ja toista vähän samalla tavalla, kuin myös nyrkkeilijöiden Tarmo Uusivirran ja Tony Halmeen tragedioissa tapahtui. Kuitenkin kolmen itsemurhayrityksen ja kahdenkymmenen sekakäyttövuoden jälkeen vieressäni Työnkulman katsomossa istui pari vuotta sitten erittäin tasapainoisen ja hyväkuntoisen oloinen eläkeläinen. Hyvin on mies toipunut olympialaisten loppuottelutappiosta, vaikka silloin huhuttiin miehen lyödyn sekoboltsiksi. Huonommin kävi tyrmääjä Vjatseslav Lemesheville, joka poistui tuonilmaisiin 46 vuoden iässä aika tyypilliseen venäläiseen tapaan. Hänkään ei ollut mikään vesipoika. Reima Virtanen uskalsi katsoa tämän Munchenin loppuottelusta kertovan videon vasta muutama vuosi sitten. Itsekään en suosittele sitä herkille ihmisille. Huomioikaa voittajan neuvostoliittolaismainen eleettömyys ja ilmeettömyys  olympiavoiton jälkeen, siinä ei paljoa tuuletella. https://www.youtube.com/watch?v=V5OEa1WuKmw Kommentit (0)
Vierasmies tuli kylään	15.01.2015, 18:56
Mielenkiintoisia tarinoita on Paavo Nyyssösen Lempyyn historiassa. Enpä ole tiennyt sitäkään asiaa, että sodan jälkeen vuosien ajan Lempyyllä oli metsätöissä vähän erilainen jätkä. Hän kertoi olevansa Raudun evakkoja ja nimeltään Alex Vuori. Mies oli vähän herraskaisen oloinen eikä hän  aluksi täysin hallinnut jätkän vaativaa ammattia, mutta hyvin hän oppi metsätyöt ja oli kaikin puolin ahkera sekä kunnollinen. Sikäli outo jätkä oli erikoinen, että hänet oli tavattu kuuntelemasta ulkomaalaista radioasemaa ja mikä vielä kummallisempaa, hän harrasti avantouintia. Se oli siihen aikaan uutta Savossa. Kyläläiset epäilivät, että mies palelluttaa itsensä tai ainakin munansa ja niin arveltiinkin jo tapahtuneen, koska muukalainen oli poikamies. Joskus 50-luvun alussa mies haastettiin käräjille, tosin vain todistajaksi. Hän oli sattunut erottamaan kaksi tappelevaa isäntää toisistaan ja häntä haluttiin tapauksen johdosta kuulla oikeudessa. Mutta oikeuteen mies ei koskaan saapunut, vaan katosi yllättäen kylältä. Häneltä jäi kuitenkin jälkeensä matkalaukku, jota penkomalla uteliaat kyläläiset saivat selville, ettei mies ollutkaan rautulainen Alex Vuori, vaan ihan eriniminen Latviassa syntynyt insinööri, joka oli palvellut majurina Saksan armeijassa. Ihmetyttää, miten latvialainen insinööri oli oppinut suomen kielen niin hyvin, ettei herättänyt epäilyjä kyläläisissä ja miten ihmeessä hän oli onnistunut hankkimaan rautulaisen Alex Vuoren henkilöllisyyden. Sattuvasti sanotaan, että totuus on monta kertaa tarua ihmeellisempää.Tietääkö kukaan tapauksesta enempää? Kommentit (0)
Melkein suonenjokelainen pääministeri	14.01.2015, 18:57
Melkein suonenjokelainen entinen pääministeri Matti Vanhanen oli taas pumpsahtanut naisjuttujen vuoksi iltapäivälehtien lööppeihin. Matti on kuin perhonen jo lentelee kukasta kukkaan. Korostettakoon sitä, että hän ei kuitenkaan ole kuin koiperhonen, joka lentelee lumpusta lumppuun, vaan jonkinlainen tason mies on muistanut säilyttää. Nytkin Vanhanen on esiintynyt julkisuudessa rikkaan sahanomistajan tyttären seurassa. Tietooni ei ole tullut, etteikö morsiamen isän sahalla harrastettaisi tuppeen sahaamista. Niin tuo ex-pääministeri on melkein Suonenjoen poika sen vuoksi, että hänen vaarinsa Vilho Vanhanen toimi Lempyyn kansakoulun käsityönopettajana sodan jälkeen. Matin professori-isä Tatu on käynyt oppikoulua Suonenjoella, tosin en usko hänen kirjoittaneen sieltä ylioppilaaksi. Edellä kerrotut asiat luin Paavo Nyyssösen Lempyyn historiasta. Ja senkin vielä luin Lempyyn historiasta, että Vilho Vanhanen oli hyvä, mutta äkkipikainen opettaja. Kerrankin, kun paljastui, että eräs Olli oli ominut itselleen Paavo Nyyssösen veistämän jauhokoussika, mikä se sitten onkaan, viskeli Vilho syyllistä tukasta käsin pitkin seiniä niin, että veri vain valui syyllisen suusta. Nykyään tuollaisesta tempusta pumpsahtaisi opettaja iltapäivälehtien lööppeihin samalla tavalla kuin pojanpoika Matti Vanhanen naisjuttujensa vuoksi. Kommentit (0)

 

Piirakoiden jakaminen 13.01.2015, 19:15   Vielä parin päivän ajan on Yle Areenalla nähtävänä Antti Tuurin Talvisota-romaaniin perustuvan samannimisen elokuvan ensimmäinen jakso. Kannattaa katsoa vaikka ihan historiallisista syistä. Talvisodastahan on kulunut tasavuosia. Itse elokuva ei ole elämää suurempi eikä se oikein anna Talvisodan kulusta oikeaa kuvaa. Liikaa näyttää rapa roiskuvan; olisiko tekoaikana ollut kovasti leuto talvi. Pitkällä putkella kuvattujen taistelukohtausten perspektiivikin näyttää kummalliselta, koska kamera vääristää välimatkoja.  Mutta ei Talvisota-elokuva ole kuitenkaan mikään Junttilan tuvan seinäkoriste. Kyllä sen katsoo myötähäpeää tuntematta. Jos Jeo Jokelan Komisaario Palmussa esittämä Tummat silmät on maamme elokuvahistorian vaikuttavin kohtaus, niin ihan kärkiporukoissa on Talvisodan 45min 25 sek kohdalla alkava kohtaus, jossa Martti Hakalaa esittävä Taneli Mäkelä pyrkii yksin jääneen karjalaisemännän luokse "piirakan" ostoon, mutta siellä onkin jo ilmeisesti samalla asialla toinen aseveli eli Martti Suosalon esittämä Arvi Huhtala. Kun ensimmäinen piirakan pyytäjä kömpii sänkykammarin puolelta, huomaa, että karjalaisemäntä on jo saanut piirakan pyytäjän tukan jo vähän sekaisin. Tilanteen ymmärrettyään toiseksi jäänyt piirakan pyytäjä sotamies Hakalan toteaa vähän happamasti, että täällä taitaa olla jo piirakat jaettu. Katsokaapa, miten luimistelevan Martti Suosalon Holkkityömies alkaa kummasti väpättämään tunnekuohun merkkinä; näyttelijältä hyvin oivallettu. http://areena.yle.fi/tv/16903 Kommentit (0) Terrorismin vastainen taistelu 12.01.2015, 19:00   Nyt sitten alkaa sota terrorismia vastaan tunkeutua uniinkin. Viime yönä oli totiset paikat. Olin palannut reilun 30 vuoden takaiseen opiskelijaelämään, ja ihan yllättäen taivas täyttyi helikoptereista, joista laskeutui ripeästi jonkinlainen erikoiskommando pukeutuneena suojavarustukseen, joka teki kantajistaan avaruusolennon kaltaisia. Erikoisosasto rynnäköi Rasink. 10:n kerrostaloon tarkastaen jollain erikoislaitteella ihmisten sormenjälkien perusteella heidän henkilöllisyytensä. Itselläni ei ollut mitään pelättävää, mutta tarkastusta suoritettaessa yritin muistella, että jotain salattavaa minullakin oli, mutta en muistanut mitä. Salattavaa asiaa en sillä hetkellä millään muistanut, mutta herättyäni sain sen mieleeni. Naapurissani asui eräs ulkomailta muuttanut, joka oli ollut jossain elämänsä vaiheessa maailman etsityimmän terroristin Shakaalin, jota myös Carlosiksi kutsuttiin, hyvä kaveri. Hän pelkäsi ihan oikeasti, että Shakaali voisi tulla joskus yllättäen käymään. Huhuttiin, että maailman johtava terroristi oli joskus nähty myös Helsingissä. Shakaali oli kovin perso naiskauneudelle. Terroristiuneni ei päättynyt edes tuohon poliisirynnäkköön, vaan jostain syystä siirryin heti Tikkurilan uimahalliin, jossa olin valmistautumassa hyppäämään juuri tornin ylimmältä lavalta, kun tv:n uutistoimitus iski kimppuuni ja tivasi vastausta siihen, että miksi kaikkien maamme poliisien henkilötiedot ovat joutuneet kansainvälisten terroristien haltuun, ikään kuin vastuu asiasta olisi kuulunut minulle. Tuohonkaan asiaan en keksinyt unessa vastausta, mutta aamulla muistin, että eräs Koivukylän asuntolan naapuri oli ollut sellaisessa kesätyöpaikassa, että hän oli saanut haltuunsa luettelon maamme Suojelupoliisi henkilökunnasta. kaipa senkin piti olla salaista tietoa. Tosin itse  en ole luetteloa nähnyt, mutta sen kuitenkin tiesin muutenkin, että silloin Supon päällikkönä oli 28 vuoden kypsään ikään ehtinyt Seppo "Isi"  Tiitinen ja Supon Likaisten temppujen-osaston muodostivat eräät Miettisen vajaamieliset veljekset. Kommentit (0) Käsittämätön krapula 11.01.2015, 19:57   Pitänee kiireesti hankkia uudet silmälasit. Kun aamulla tarkistin Teksti-tv:n otsikot, pisti päällimmäisenä asian silmääni, että Aino-Kaisa Saarinen valitteli käsittämätöntä krapulaansa. Luulin heti ymmärtäväni, mistä johtui se merkillinen asia, että miesten puolella neljän startin jälkeen hiihtojoukkueesta oli hiihtokunnossa enää joukkueen lääkäri Pörsti ja puolet neljästä naishiihtäjästäkin oli jättänyt hiihtoturneen kesken. Harva ei ole se kerta, jolloin suomalainen urheilujoukkue on ratkennut ulkomaan kilpailumatkalla juomaan. Vasta toisella lukemisella ymmärsin,että Saarinen puhui kapuloistaan, eli suksistaan eikä krapulastaan. Kapula onkin nykyajan hiihtimille osuva nimitys. Nykyajan sukset ovat vain sellaiset kapulan pätkät, joilla voi hiihtää vain hyvin jäädytetyillä kilparadoilla, umpihangessa niistä ei ole hyötyä. Oikeastaan pitäisi sääntökirjasta tarkistaa, olisiko mahdollista osallistua hiihtokilpailuihin rullasuksilta; kyllä niilläkin pystyisi nykyisillä laduilla vaivatta etenemään. Eikä olisi luisto- tai pito-ongelmia. Muuten tässä yhteydessä on syytä palauttaa mieleen, ettei pieni krapulakaan estänyt Suomen miesten menestystä vanhoina hyvinä aikoina, jolloin meikäläiset hallitsivat kilpalatuja kuin norjalaiset nykyään. Pentti Jussilan arvovaltaisessa Suomen hiihto-teoksessa on tarina meikäläisten kilpailumatkasta Ruotsin Tornionlaaksoon ennen sotia. Silloin kisajärjestäjät yrittivät horjuttaa suomalaismenestystä kantamalla pojillemme bränviinaa ämpärillä ja hankkimalle heille Kirunasta naiset. Jälkeenpäin eräs paikkakuntalainen muisteli meänkielellä, että kovin lupaavilta näyttivät ruotsalaisten mahdollisuudet vielä lähtöpaikalla: "kovin ovva pleekiä poikia net suomalaiset, pleekiä ovva, sen panema Jöstan kanssa heti ylös ja met alama hunteeraahmaan jo omitten voitosta. Aivan mahottoman alkufaartin kuitekki otit ainaki Olkinuora ja Alakulppi. Ja ko net varvasivat yhen miilin jälkhin, net suomalaiset olit ottanhet kaikki toppikapikat. Met Jöstan kanssa kuitekki vain hymmyilimmä, ootethan, ootethan, ei net piä koko matkaa niin kauheaa faartia, ei semmosta mahu ees kenenkhän hunteeraukseen. Mutta niin vain käypi, ette ko aloit jakamhaan priisiä, son tietekkin ensin se Olkinuora ja sitte on Alakulppi ja eikhän vain kolomaneksi tule suomalainen, se justhin, se, jonka nimen pääle met Jöstan kansa emme milhään pääse. Net veit kaikki priisit. Ja ko met menimä Jöstan kansa takasin sinne Materenkin hotelhin, niin eikhän vain olheet sivakat fiinisti yhessä kasossa hotellin nurkala. Ja net suomalaiset, vasta net sielä söit ja joit ja nait." Kommentit (0) Sulo-maila 10.01.2015, 19:02   Arvovaltaisesta Itä-Häme-lehdestä löytyi  maailman urheiluhistorian kannalta merkittävä uutinen. Vaikka myönnettäköön, ettei jääkiekkopeliä keksitty Heinolassa, niin Heinolassa kuitenkin keksittiin nykyisen jääkiekkopelin pelityyli, tai ainakin se piirre, että myös puolustajat voivat tehdä maaleja. Heinolalaisen pienyrittäjä Sulo Varjosen 1950-luvulla tekemä keksintö, jolla puumailojen varren ja lavan liitoksista tehtiin niin lujia, että ne kestivät lämäritkin, muutti täysin jääkiekkoilun luonteen. Lisätietoa asiasta löytyy tästä linkistä. http://www.itahame.fi/Uutiset/2014/12/29/heinolalaisen-pikkuverstaan-keksinto-muutti-jaakiekon-pelitavan Heinolalaiset eivät ehtineet keksinnöllään rikastua, koska 1960-luvulla muuramelainen pienyrittäjä Raimo Rahunen kehitti Toronto-merkkisen mailan, joka tehtiin täysin ilman liitoksia; varsi ja lapa olivat samaa puuviilua. Toronto-mailasta tuli maailman menestys. Sitä myytiin parhaimmillaan yli 400.000 kappaletta vuodessa. Neuvostoliiton maajoukkuekin tykästyi lämärinkestävään Torontoon niin, että tehtaanjohtaja Rahunen sai jonkinlaisen epävirallisen Neuvostoliiton kansalaisuuden. Ainakin Toronto-mailan historiasta kertoneessa telkkariohjelmassa Rahusen punatähdet kerrottiin, että Rahunen pystyi matkustelemaan Neuvostoliiton maajoukkueen mukana jonkinlaisen väärennetyn passin avulla. Tosin ihan lujia mailoja osasivat venäläiset itsekin tehdä. Dynamo Honkavaara kertoi muistelmissaan, että kun suomalaiset kohtasivat ensimmäisen kerran Neuvostoliiton jääkiekkomaajoukkueen 1950-luvulla, meikäläiset päättivät, että peli voitetaan sillä yksinkertaisella taktiikalla, että aloitukset otetaan niin kovaa, että vastustajan tökerönnäköiset mailat katkeavat. Neuvostoteollisuus ei ollut vielä silloin onnistunut kehittämään laadukkaita pelivälineitä. Mutta suomalaisten taktiikka ei toiminut. Pelin jälkeen laskettiin, että suomalaisilta oli katkennut 12 mailaa, mutta venäläisiltä ei ensimmäistäkään. Kommentit (0) Lopotin riemuliiteri 10.01.2015, 19:19   Eräs Mustolanmäellä syntynyt mies ilahdutti minua lähettämällä linkin radio-ohjelmaan, jossa kerrotaan Karsikonmäellä sijainneesta Lopotin puimahuoneesta, joka muutettiin huvittelupaikaksi eli paikkakuntalaisten mukaan riemuliiteriksi. Kärkkäälän suunnalla oli sodan jälkeen kaksi huvipaikkaa, eli kommunistivetoinen Lopotti ja maalaisliittolaisvetoinen Korkeaharju. Tosin ainakin Lopotista kertovassa radio-ohjelmassa vakuutetaan, ettei huvitilaisuuksilla ollut ns. luokkaluonnetta, vaan Lopotilla käytiin puoluekantaan katsomatta. En ole onnistunut selvittämään tuon Lopotti-nimen merkitystä. Käsittääkseni Lopotti tarkoittaa karjalan murteessa jonkinlaista asutuskeskusta. Yle-Areenan ohjelmaesittelyn mukaan, kun tanssikielto kumottiin jatkosodan jälkeen, tanssilavoja kohosi lähes jokaiseen suomalaiseen kylään. Ohjelmassa  suonenjokelaistytöt muistelevat Suonenjoen Heposelällä toiminutta Lopotin lavaa. Monet sodanjälkeisistä tanssilavoista olivat alkeellisia ulkolavoja, joissa säestyksestä huolehti hanuristi tai levysoitin, toiset katettuja tanssipaikkoja, joissa saattoi viihdyttää jopa "orkesteri Helsingistä". Lopotin lava oli rakennettu vanhaan puimaliiteriin. Tansseja järjesti paikallinen kommunistijärjestö, mutta politiikalla ei tanssiriennoissa ollut minkäänlaista merkitystä. Ohjelmassa ovat haastateltavina Kirsti Väisänen Varkaudesta ja Liisa Berg Suonenjoelta. Heidän nuoruutensa nuoriso oli hyvätapaista: Lopotissa ei tapeltu eikä juopoteltu, mitä nyt kuusen juurella saatettiin vähän naukkailla nuorten miesten varastosta. Tuulikki Hakkaraisen os. Pykäläisen vuonna 1997 tekemän jutun voi kuunnella tästä linkistä: http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/vanhasta_puimahuoneesta_ tuli_lopotin_riemuliiteri_ 12349.html#media=12355 Kommentit (0)       Kyläkirjat 08.01.2015, 18:55   Yleensä Kärkkäälä on ollut vähän parempi naapurikyliään lähes kaikessa lukuun ottamatta pesäpalloa, jossa Rieponlahti oli vuonna 1968 parempi lukemin 11-3, koska Kärkkäälässä syntynyt opettaja Korhosen Niilo toimi rieppolaisten lukkarina. Nyt on Suonenjoen kylistä kuitenkin sekä Lempyy ja Rieponlahti julkoneet omat kyläkirjansa, jollainen kirja Kärkkäälältä on korkeintaan vielä vaiheessaan. Luin tuossa juuri viime vuonna ilmestyneen Paavo Nyyssösen kirjoittaman Lempyyn historian ja siitä löytyy kovasti mielenkiintoisia tarinoita; tosin jostain syystä tuo Lempyyn kylä on jäänyt minulle vähän vieraaksi. Sen sijaan Rieponlahti äitini kotikylänä on minulle tutumpi. Jopa niin tuttu, että tiedän rieppolaisten kirjasta Kylä kahden veden välissä puuttuvan ne kylän parhaat tarinat. Kirjassa kyllä kerrotaan suvustani sen verran, että merkittävänä yrittäjänä kunnostautunut vaarini veli Otto Könönen hankki kylän ensimmäisen auton jo kieltolakiaikaan ja että enoni Risto osasi valmistaa kylän pahaan kiljun; kiljupöntöstään hän käytti hellittelynimeä Pekka. Sen sijaan Rieponlahden kirjasta puuttuu tarina siitä, kuinka myös teknisesti lahjakas Otto Könönen jo sota-aikaan yritti hyödyntää nykyaikana muodikasta tuulivoimaa. Hän rakensi tuulimyllyn, jonka piti tuottaa kylälle valaistussähköä sota-ajan pimeyteen. Kerran syksymyrskyllä tuulivoima riistäytyi käsistä ja suuri valkeus koitti sille seutukunnalle. Muistaakseni Herrasen vanhaemäntä heräsi yöllä häikäisevään kirkkauteen, luuli kuolleensa ja päässeensä taivaaseen, jonka seurauksena hän viritti kiitosvirren. Sitäkään ei rieppolaisten kirjassa kerrota, miten kylän suojeluskunta kunnostautui desanttijahdissa. Nimittäin erään talon katolla oli kevät talvesta nähty jotain epäilyttävää valkoista. Epäilyn kohteen uskottiin olevan lumipukuisen desantin, ja kylän suojeluskuntalaiset piirittivät taktisesti viisaasti epäillyn kohteen, sillä desanttien kanssa oli syytä olla varovainen. Tosin lopulta selvisi, ettei kyseessä ollutkaan lumipukuinen desantti, vaan katolle oli vain jäänyt sulamatonta lunta. Mainittakoon vielä se kirjassa kertomatta jäänyt tapaus, että Rieponlahden suojeluskunnan uintimestaruuden voitti täysin uimataidoton mies; hän potki pohjasta vauhtia, samaan aikaan kun kanssakilpailijat yrittivät edetä sääntöjen mukaisella tavalla. Tosin voi olla, että vapaauinnissa saa uida myös käsipohjaa, itse en ole uintiurheilun erityisasiantuntija. Kommentit (0) Turveseipäät 07.01.2015, 20:48   Viime vuonna ilmestyneestä Paavo Nyyssösen Lempyyn historia-kirjasta löytyy vielä yksi mahdollinen selitys Kärkkäälän pommitukselle. Kirjan mukaan Suojärven suosta nostettiin jo siihen aikaan turvetta ja siellä oli turpeen kuivatukseen käytettyjä seipäitä suorassa rivissä. Lentäjät saattoivat olettaa alla seisovan sotilaita ja päättivät tiputtaa pommikuorman heidän niskaansa. Turveseipäät saattavat ihan hyvin selittää sen, miksi kalliita pommeja kylvetään erämaahan, mutta epäilen, ettei seipäitä välttämättä pidetty sotilaina, vaan ehkä ne talvihämärissä kuitenkin vahvistivat lentäjien arvelua siitä, että alla oleva tasainen aukea olisi ollut lentokenttä. Ollin mökki saattoi näyttää joltain kenttärakennukselta. Nyyssösen kirjan mukaan ainakin Ollin mökin lähelle pomminsa syytänyt kone lensi matalalla, joten se saattoi hyvinkin yrittää osua johonkin. Se ei siis olisi pudottanut pommeja hätäpäissään päästäkseen nopeammin karkuun, koska arveli hävittäjien olevan kintereillä. Osaselityksenä voi olla myös se, etteivät lentäjät olleet kovin motivoituneita tehtäväänsä. Koneiden yhtenä kohteena saattoi olla muutaman minuutin lennon päässä ollut Kuopion kaupunki, jonka pommittaminen olisi saattanut olla ilmatorjunnan vuoksi hengelle hupaa, joten helpommalla pääsi, kun pudotti lastinsa jo hyvissä ajoin edes johonkin, jonka pystyi kotikentällä väittää olleen tärkeäkin maali. Kommentit (0) Kärkkäälän suurpommituksen muistopäivä 07.01.2015, 19:33   Tänään tulee kuluneeksi 75 vuotta siitä, kun voittamattoman Puna-armeijan pommituslentolaivue kävi pudottamassa 26 pommia Kakkisensalolle. Pommeista noin kymmenen tosin upposi suutareina suohon. Jos ensi kesänä Kakkisen suunnalta kuuluu tömäys, niin se merkitsee sitä, että olen ainakin yhden suutarin löytänyt. Kärkkäälän suurpommituksessa vaurioitui Olli Koivistoisen seinäkello lievästi. Lisäksi puntari putosi seinältä aiheuttamatta henkilövahinkoja. Sikäli henkilövahinkoja kuitenkin aiheutui, että hävittäjälentäjä Jorma Sarvanto ampui Kymenlaakson suunnalla neljässä minuutissa pommittajista varmuudella alas kuusi ja ilmeisesti seitsemäskin putosi, mutta se syöksyi Suomenlahteen, joten täyttä varmuutta asiasta ei ole.  Sarvannon suoritusta pidettiin aikanaan maailmanennätyksenä. Mainittakoon, että lentäjä rikkoi törkeästi esimiesten määräyksiä, sillä hänen konekivääriensä kaikki 2000 ammusta olivat kalliita sytytysluoteja, joita olisi saanut määräysten mukaan olla patruunavyössä vain joka neljäs, koska kalliita sytytysluoteja säästettiin pahan päivän varalle. Tietooni ei ole tullut, että lentäjää olisi asiasta rangaistu. Tuon ajan Iljusin DB-3-pommikoneissa oli 3-4 neljän hengen miehistö, joten kuolonuhreja pommituksen yhteydessä tuli yli 20. DB-3-koneet olivat melkoisia surmanloukkuja, koska niistä puuttui vielä Talvisodan aikaan panssarointi. Myöhemmin koneiden polttoainesäiliöt alettiin suojata kumilla. Kaksi lentäjistä onnistui pelastumaan laskuvarjolla ja kymenlaaksolaisten naisten mielestä heistä toinen oli hyvin komea mies, vaikka olikin ryssä. Kärkkäälän suurpommitus oli kuitenkin vain Kuopion pommituksen sivujuonne. Loppiaisen -40 Kuopiota pommitettiin ankarasti, mutta jostain merkillisestä syystä suuri osa pommeista putosi Kallaveteen ja varsinkin keskustassa sijaitsevan pienen Valkeisenlammen jäälle aiheuttamatta katastrofaalisia vahinkoja. Varsinaista ilmatorjuntaa Kuopiossa ei ollut, vaan sotilaat ja suojeluskuntalaiset tulittivat koneita kivääreillään eikä sen asian olisi pitänyt juurikaan huonontaa koneiden osumatarkkuutta. Loppiaisen pommituksesta Kuopio säästyi suurilta henkilövahingoilta, mutta suuri katastrofi tapahtui  3.2.1940, jolloin ilmahyökkäyksen aikaan ainakin yksi pommi osui Snellmanin patsaan lähellä olleeseen pommisuojaan, joka ilmeisesti oli vain pelkkä kaivanto. Sinä päivänä 37 kuopiolaista sai pommituksessa surmansa, iso osa juuri tuossa pommisuojassa.Kaikkiaan Talvisodan pommituksissa Kuopiossa kuoli 44 ihmistä. Pommituksilla on Kuopiossa oma muistomerkkinsä, jota harva on huomannut. Eräs kirkon vieressä oleva lyhtypylväs on melkein sirpaleen katkaisema. Saattaa ihan hyvin olla sen väestösuojaan osuneen pommin sirpaleen jättämä jälki. Pylvääseen on myös kiinnitetty tulitikkulaatikon kokoinen muistolaatta, jossa kerrotaan 3.2.1940 tapahtuneen pommituksen uhrien määrä. Suonenjoen suojeluskunnan 2. valistusasiamies Hugo Lindforsin virallinen raportti Suonenjoen pommituksesta on seuraava: Suonenjoen ilmapommitus 6.1.1940   Viholliskoneet saapuivat Suonenjoen seudun ylle noin kello 11 loppiaisaamuna. Ne kaartelivat kirkonkylän yläpuolitse neljä eri kertaa pistäytyen välillä Iisveden tehdasalueen yllä noin 7 kilometrin päässä kirkolta ja Rautalammin puolella noin 11 kilometriä Iisvedeltä.   Ensimmäisen lennon aikana olivat koneet olleet korkealla, asiantuntijain arvelun mukaan noin 4000 – 5000 metrin korkeudessa, laskeutuen kerta kerralta yhä alemmas. Neljännellä kerralla, jolloin pommitus alkoi, arvioitiin lentokorkeus 1500 metriksi.   Kylän etelälaitaan jäälle osuneiden pommien suunnasta päätellen varmistuu se käsitys, että pommituskohteeksi oli tarkoitettu sahan alueella olevat asuin- ja tehdasrakennukset, vaikkakin pommit putosivat niistä noin 30 – 50 metrin etäisyyteen syrjään, mutta rakennusten rivisuuntaan. Kylän pohjoisosassa tapahtuneen pommituksen kohteena oli taasen Kuopioon johtavan rautatien silta.   Pommitus näyttää olleen, Kirkonkylää lukuun ottamatta, jokseenkin umpimähkäistä ja tarkoituksetonta. Niinpä oli mm. pommitettu noin 15 – 18 kilometrin päässä kirkolta olevaa aavaa suota ns. ”Ollinsuota”, jota vihollinen oli luullut nähtävästi ”lentokentäksi”, ja jolle oli pommia pudotettu 25 kappaletta. Lisäksi oli muuatta yksinäistä taloa pommitettu ja sen läheisyyteen oli pudonnut yksi räjähdyspommi.   On seikkoja, jotka viittaavat siihen, että ryssien tarkoituksena ei liene ollut pommittaa Suonenjoen seutua, vaan Pieksämäkeä, mutta eivät olleet löytäneet sitä. Kerrotaan, että kun Pieksämäessä annettiin ilmavaarahälytys, oli ratapihalla olleet useat veturit saaneet määräyksen hakeutua metsän turviin.   Veturien savusta oli ratapihan ylle syntynyt savuverho, joka haittasi näkyväisyyttä, mistä taasen johtui se, että vihollisen lentokoneet olivat sivuuttaneet seudun pommia pudottamatta. Tätä seikkaa puolestaan vahvistaa sekin, että viholliskoneet olivat Suonenjoen seuduilta etsineet Pieksämäen seudun maastoa sekä että pitivät ”Ollinsuota” Pieksämäen läheisyydessä olevana lentokenttänä.   Suonenjoen seuduille pudotettujen räjähdyspommien luku noussee noin 80 – 90 kappaleeseen ja sytytyspommien määrä neljään, joista kaksi oli todennäköisesti tarkoitettu puhelinkeskusrakennukseen, jonka läheisyyteen ne putosivat.     Hugo Lindfors   Suonenjoen suojeluskunnan 2. valistusasiamies   Täydennysselostus rap. A. kohta 26.1.40   Kommentit (0) Tenniskyynärpää 05.01.2015, 19:10   Wikipediasta löytyy paljon tietoa myös eilen mainitusta Karhumäen teloitusmetsästä. Se on korutonta kertomaa. Kertomatta kuitenkin jää, että raskasta oli myös pyöveleillä. Ei ole helppo työpaikka sellainen työpaikka, jossa joutuu ampumaan otsaan tuhansia ihmisiä. Sellainen työ vaarantaa terveyden. Pyöveleiden ammattisairaus oli pistoolikäden jännetuppitulehdus, josta käytetään nykyään myös nimitystä tenniskyynärpää. Wikipedia kertoo teloituspaikkana käytetystä Sandarmohin metsästä seuraavaa: Heinäkuussa 1997 Sandarmohin metsässä lähellä Karhumäen kaupunkia (Karhumäen-Poventsan tien 16. kilometri) Memorial-yhdistyksen retkikunta Juri Dmitrijevin johdolla kaivoi esille vuosien 1937-1938 poliittisten joukkovainojen uhrien salaisen haudan. Yhteensä 10 ha:n alueelta löytyi 236 joukkohautaa. Arkistotietojen mukaan 11. elokuuta 1937 alkaen vuoden 1938 joulukuun 24. päivään mennessä tällä paikalla oli ammuttu ja haudattu yli 9500 henkeä, jotka edustivat 58 kansallisuutta (venäläisiä, karjalaisia, suomalaisia, ukrainalaisia, valkovenäläisiä, tataareja, udmurteja, juutalaisia, romaneja, saksalaisia, puolalaisia ym.). 4514 ammutun Karjalan asukkaan, Belbaltkombinaatin karkotetun¹ ja vangitun sukunimet on saatu selville säilyneistä teloitusasiakirjoista, joihin merkittiin myös konkreettinen teloituspaikka. Tunnetaan myös vähintään 900 ihmisen sukunimet - he olivat etupäässä lähikylien asukkaita - jostain syystä asiakirjoista puuttuu teloituspaikan ja haudan tarkka maininta. Tunnetaan myös 1111 Solovetsin vankileirin vangin sukunimet. Nuo ihmiset teloitettiin tällä paikalla 27. lokakuuta ja 4. marraskuuta välisenä aikana. Nimenomaan tämän ryhmän teloittamisesta on säilynyt suuri määrä arkistotietoja. Solovetsin vankileirin puhdistamisen Neuvostoliiton vastaisista aineksista toimitti Sisäasiain kansankomissariaatin Leningradin alueen hallinnon erikoiskolmikko, johon kuuluivat: Leningradin kaupungin ja alueen Sisäasiain kansankomissariaatin hallinnon johtaja valtionturvallisuuspalvelun ensimmäisen luokan komissaari Leonid Zakovski (oikea nimi - Henriks Stubis²), Leningradin kaupungin ja alueen Sisäasiain kansankomissariaatin hallinnon varajohtaja valtionturvallisuuspalvelun vanhin majuri Vladimir Garin (oikea nimi - Ivan Zhebenev²), Leningradin alueen syyttäjä Boris Pozern. Kuolemaan tuomittuja vankeja tuotiin meriteitse 200 - 250 hengen ryhmissä Solovetsin saarilta Kemiin ja edelleen rautatietä pitkin Karhumäkeen, jossa heidät eristettiin puiseen tutkintataloon. Teloituspäivänä tuomitut riisuttiin alusvaatteisille, sidottiin naruilla kädet ja jalat, pistettiin kapula suuhun ja pinottiin kuorma-autoon, jolla vietiin teloituspaikalle. Siellä heidät pantiin polville haudan reunalle ja ammuttiin pistolilla otsaan (ei takaraivoon, jotta suljettaisiin pois mahdollisuus hypätä hautaan ennen laukausta). Suurimman osan laukauksia teki omasta aseestaan Leningradin alueen Sisäasiain kansankomissariaatin taloushallinnon varajohtaja valtionturvallisuuspalvelun kapteeni Mihail Matvejev. 27. lokakuuta ammuttiin 208 henkeä, 1. marraskuuta 210 henkeä, 2. marraskuuta 180 henkeä, 3. marraskuuta 265 henkeä ja 4. marraskuuta 248 henkeä. Ensimmäisen ja toisen teloituspäivän välillä oli kolmipäiväinen tauko, koska muutama kuolemaan tuomittu teki epäonnistuneen yrityksen paeta. Matkalla he saivat kätensä vapaaksi siteistä ja hyppäsivät kuorma-auton lavalta. Leningradin alueen Sisäasiain kansankomissariaatin hallinto palkitsi toveri Matvejevin ansioista kamppailussa vastavallankuomousta vastaan ja lahjoitti hänelle arvoesineen ja matkan parantolaan. Tosin pian vuoronmukaisen Sisäasiain kansankomissariaatin "puhdistuksen" aikana hänet vangittiin ja tuomittiin muutaman vuoden vapausrangaistukseen, mutta ei poliittisen, vaan rikosoikeudellisen lainkohdan mukaisesti. Mihail Matvejev kuoli 1971, hän oli silloin 79-vuotias. Vuonna 1997 Karjalan Tasavallan yhteydessä toimiva poliittisten vainojen uhrien oikeuksien palauttamisen komissio teki päätöksen Sandarmohin muistohautuumaan perustamisesta. Rakennettiin 900 metriä pitkä asfalttitie, kreikkalaiskatolinen puinen Pyhän Yrjänän tsasouna ja pystytettiin kreikkalais- ja roomalaiskatolinen risti. 22. elokuuta 1998 paljastettiin petroskoilaisen kuvanveistäjän Grigori Saltupin veistämä muistomerkki - graniittipaasi, jossa on kohokuva ja kirjoitus "Ihmiset, älkää tappako toisianne". Toinen kuuluisa 1930-luvun lopun poliittisten vainojen uhrien joukkohauta sijaitsee Petroskoin lähellä Krasnyi Bor -nimisessä metsikössä. Kommentit (0) Hiihtomatka Pietariin 04.01.2015, 19:42   Suuri on kuopiolaisten kulttuurinnälkä. Äsken yritin päästä Taidemuseolle kuuntelemaan Sirpa Kähkösen luentoa Helene Schjerfbeckistä, josta kertovaa Kähkösen kirjoittamaa näytelmää esitetään Kaupunginteatterissa, mutta vaikka olin paikalla jo 20 minuuttia ennen tilaisuuden alkua, en mahtunut sisälle. Eilen Kähkönen kertoi Kaupungintalon juhlasalissa Graniittimies-kirjastaan,  ja siihen tilaisuuteen mahduin viimeisten joukossa. Kaupungintalon juhlasalissa oli yli 300 kuulijaa, tosin läheskään kaikki eivät mahtuneet istumaan. Kähkösen luento synnytti savoaliseen tapaan vilkkaan keskustelun, ja lopulta itsekin pyysin puheenvuoroa ja heti sen myös sain. Kysyin, että onko todella niin, että kirjailijan vaarin veljet hiihtivät Kuopiosta Pietariin 1920-luvulla, kuten kirjassa kerrotaan. Itse olen sentään Suonenjoen koulupiiriin hiihtomestari 3-4-luokkalaisten sarjassa vuodelta 1968, jolloin voitin 3 km:n matkalla Korhosen Urpoa 1,5 sekunnilla, vaikka hänellä on sama nimi kuin olympiavoittajalla ja Korhosen Timoa melkein kahdella sekunnilla, ja luulen ymmärtäväni hiihtourheilusta aika paljon ja myös sen, että jos nyt laittaisin modernit lasikuitusukset jalkaan Kuopionlahden rannalla ja lähtisin lykkimään kohti Pietarin kaupunkia, niin itku siinä saattaisi aika pian tulla. Kähkönen myönsi, että oli kaunokirjallinen tehokeino kertoa vaarin ja vaarin veljen hiihtäneen Kuopiosta Pietariin Sotkamon kautta. Tosiasiassa saattoi olla, että välillä vähän käveltiin ja ehkä myös hevosajoneuvoon saatettiin turvautua. Niinhän se varmaan oli, koska jos Sotkamon kautta matkusti talvella 1920-luvulla Pietariin, niin linja-auto- ja rautatieyhteydet saattoivat olla heikot, mutta rekipeliä voitiin käyttää. Muistelen muuten lukeneeni jostakin, että Kähkösen vaarin veli pääsi ilmeisesti tunnettuna hiihtomiehenä Petroskoin suksitehtaan johtajaksi. Toivottavasti Kähkösen Graniittimies saa jatko-osan, jolloin selviää, miten vaarin veljille lopulta kävin. Saattaa olla, että miesten matka pää löytyy Petroskoin Punaisen kankaan tai Karhumäen Sandarmohin teloitusmetsässä. Punaiselle kankaalle on pystytetty Juri Dmitrijevin veistämä muistomerkki. Laatoissa on Evankeliumista lainattu kirjoitus venäjäksi, karjalaksi, suomeksi ja vepsäksi: "Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen" (Matt 5:4). Sandarmohissa on petroskoilaisen kuvanveistäjä  Grigori Saltupinin veistämä muistomerkki - graniittipaasi, jossa on kohokuva ja kirjoitus "Ihmiset, älkää tappako toisianne". Viime aikoina ovat suomalaisetkin käynnistelleet hanketta oman suomalaisen muistomerkin pystyttämisestä kummallekin teloituspaikalle, mutta rahoitus on tuottanut ongelmia, sillä  tähän mennessä vain eräs dagestanilainen liikemies on luvannut tukea hanketta. Kommentit (0)         Harlamovin ajat	03.01.2015, 19:18
Vaikka olenkin enemmän jalkapallomiehiä, kävin eilen katsomassa Kalpan ja Jypin jääkiekko-ottelun enkä suinkaan turhaan. Harvoin näkee yhtä mieltä ylentävää urheilutapahtumaa. Halli oli lähes täynnä hyvin käyttäytyvää yleisöä. Yleensä jäähallilla on saanut tuntea syvää myötähäpeää katsojien puolesta, mutta niin ei nyt tapahtunut. Ilmassa ei ollut samanlaista aggressiivisuutta kuin ennen. Edes yhtään ivahuutoa en kuullut. Olisiko niin, että jääkiekon suosion romahtaminen on siistinyt myös yleisön käyttäytymistä. Muistanpa vuosien takaa sellaisenkin tapahtuman, että Mikkelin Jukureiden silloista valmentajaa, joka taisi olla Risto Dufva, tintattiin turpaan pelin jälkeen erään jääkiekosta innostuneen ravivalmentajan toimesta. Eilinen pelikin oli hienoa jääkiekkoviihdettä. Kalpa pelasi harvinaisen kaunista jääkiekkoa ja voitti ansaitusti. Ilmeisesti ainakin osaa Kalpan pelaajista motivoi se, että valmentaja Virta antoi ottelun alla Savon Sanomille lausunnon, jonka saattoi tulkita siten, ettei uusista pelaajahankinnoista mitään vahvistusta ole, mutta kun parempiakaan ei tähän hätään saada. Kotijoukkueen eilisiä kuvioita katsellessa tuli vallan mieleen 70-luvun Neuvostoliiton haalistuneiden punanuttujen pelityyli; tosin Harlamov ja kumppanit eivät pärjäisi nykyiselle Kalpalle. Kun katselee Youtubesta vanhoja videoita, niin huomaa, että jääkiekon pelinopeus on huimasti kasvanut. 40 vuoden takainen tuulen nopea Harlamovkin näyttää luistelevan kuin nykyajan hidastuksissa. Muuten joku urheilutietäjä voisi kirjoittaa Valeri Harlamovin elämänkerran, oli hän sen verran mielenkiintoinen tapaus. Muistelen, että hänen äitinsä olisi ollut espanjalainen, joka ei varmaankaan ollut ihan tavallista siihen aikaan itänaapurissa. Ja puhutaan, että samaan aikaan, kun Neuvostoliiton maajoukkue oli lentokoneessa matkalla Amerikkaan, kohtaamaan NHL-tähdet, ajoi Harlamovin Volga Moskovan moottoritiellä rekan alle. Harlamovia ei oltu enää huolittu maajoukkueeseen. Kommentit (0)
Onni	02.01.2015, 18:05
Pikkuisen vaisuja ovat nykyajan presidenttien uudenvuodenpuheet. Toista oli Kekkosen aikaan. Olisin voinut kaksi sormea vaikka missä vannoa, että 50 vuotta sitten Urkki lausui uudenvuodenpuheessaan Lauri Viidan Onni-runon, mutta siitä onkin vasta 49 vuotta. Tarkistin netistä. Mutta niin se aika männä viipottaa; vanhalta mieheltä alkaa näköjään muisti pätkimään. Raju on ajan riento, totesi jo neuvostoliittolainen propagandisti Rudolf Sykiäinen sattuvasti jossain tekstissään, jossa käsiteltiin Neuvostoliiton ripeää eteenpäin menoa Brezhnevin hallintokaudella - epäilen Sykiäisen piruilleen. Kekkosen muinainen uudenvuodenpuhe tuli mieleeni, kun 1,5 vuorokauden ponnistelujen jälkeen sain vanhan sähkökatkojen turmeleman kännykkäni elvytettyä, ja siitä löytyi tuo tämänpäiväiseen säähän huonosti sopiva kuva, joka tuo mieleeni Viidan toiseksi kuuluisimman runon. Tosin tuossa repussa ei ole Viidan mainitsemaa linnunpesää, vaan läppäri ja IPad. Se on sitä nykyaikaa. Mutta muuten kuva sopii runon tunnelmaan: Kaita polku kaivolta ovelle nurmettuu. Ikkunan edessä pystyyn kuivunut omenapuu. Reppu naulassa ovenpielessä, siinä linnunpesä. Kun olen kuollut, kun olen kuollut. Kesä jatkuu. Kesä. Kommentit (0)
Lisää työmiehiä heti	01.01.2015, 19:02
Työvoimapula näyttää olevan huutava varsinkin täällä Itä-Suomessa, koska sähköyhtiöiltä on viime kesänä jäänyt ilmeisesti työvoimapulan vuoksi risusavotta tekemättä. Nyt sitten tykkylumi on painanut risut sähkölankoja vasten, ja sähköt katkeilevat vähän väliä. Kalliiksi tulevat nämä sähkökatkot asiakkaille ja myös sähköyhtiöille itselleen, kunhan asiakkaat oppivat tuntemaan oikeutensa. Meiltäkin jäätyi kaapelilämmitteinen vesijohto, mutta onneksi ei kuitenkaan haljennut. Ja kallis älykännykkänikin näyttää tulleen elinkaarensa päähän, kun kesken latauksen alkoivat sähköt pähkimään. Korvauksista kiinnostuneen valistuneen kuluttajan kannattaa tutustua näihin ohjeisiin:  http://www.kkv.fi/Tietoa-ja-ohjeita/Viat-viivastykset/sahko/ Sähköyhtiöiden kannattaa vakavasti harkita suuren työmiesjoukon palkkaamista risusavottaan. Vaikka tietokoneet korvaavatkin juristit lähi vuosina, niin risusavottaan tietokone ei pysty. Olen muuten itsekin vakavasti harkinnut, että lähtisin kaatamaan muutaman lepän tuosta sähkölinjan vierestä, mutta toistaiseksi odotan vielä yhteiskunnan tulevan apuun, tai ellei yhteiskunta tule, niin nykyisten taloustieteilijöiden mukaan markkinat kyllä huolehtivat leppien kaadosta, jos sitä todella tarvitaan. Sitä paitsi on parempi, etten itse puutu mihinkään käytännön asioihin, vaan neuvon toisia, koska hajamielisyyteni ja epäkäytännöllisyyteni on jo saavuttanut täydellisyyden. Sen vuoksi minut lähetettiinkin lukemaan herraksi, koska mihinkään rehelliseen työhön en ole koskaan pystynyt. Opettaja-Villekin neuvoi minua vaikkapa opiskelemaan professoriksi nähtyään veistämäni vasaranvarren. Kommentit (0)
Työmiehiä	31.12.2014, 19:11
Kuopiolaisessa Rosebud-kirjakaupassa on myytävänä huumorileikkiä olevia jääkaappimagneetteja, joihin on kopioitu vanhoja lehti-ilmoituksia. Näitä jääkaappimagneetteja voivat esimerkiksi sellaiset pariskunnat, joiden puhevälit eivät ole kunnossa, hyödyntää perheen sisäisessä viestinnässä. Vuonna 1908 iisalmelaisessa Salmettaressa haettiin "isompaa määrää työmiehiä Iisalmen Porvarikoulun rakennukselle". Nyt Ihmiskunta on saavuttamassa ikiaikaisen unelmansa ja hyvää vauhtia vapautumassa palkkatyön orjuudesta. Enää ei lehdissä näy tuollaisia ilmoituksia, joilla peräänkuulutetaan suurempaa joukkoa työmiehiä rakennustyömaalle. Vielä 1960-luvulla työmies oli Suomen yleisin ammatti. Nyt maassamme on enää yksi työmies. Hän on Matti Putkonen, joka toimii perussuomalaisten puoluetoimistossa. Mutta saattaa hyvinkin olla, että työmies on yksi viimeisistä jäljelle jäävistä ammateista. Arvioiden mukaan robotit syrjäyttävät juristit muutamassa vuodessa. Sen sijaan on vaikea uskoa robotin selviytyvän rakennustyömaalla; ainakaan korjausrakennustyömaalla. Mooren lain mukaan tietokoneiden teho kaksinkertaistuu 1,5 vuodessa ja näin ollen tuhatkertaistuu 15 vuodessa. Parinkymmenen vuoden kuluttua tietokoneet ohittavat ihmisen älykkyydessä ja 30 vuoden päästä ne ovat tuhat kertaa meitä fiksumpia. Nähtäväksi jää, keksivätkö ne meille mitään hyötykäyttöä. Tässä alkaa hyvinkin ymmärtämään, vaikkakaan ei hyväksymään, ameriikalaista itsensä pöhköksi ajatellutta matemaatikkoneroa, jota kutsuttiin Unabomberiksi, joka äityi lähettelemään kirjepommeja tärkeissä tehtävissä oleville henkilöille, koska uskoi niin pysäyttävänsä tekniikan vaarallisen kehityksen. http://fi.wikipedia.org/wiki/Theodore_Kaczynski Kommentit (0)
Lahden v. 2017 mm-kisojen miesten viesti	30.12.2014, 18:45
Muutama viikko sitten seurasin unessa tulevien Lahden mm-hiihtojen naisten viestiä. Siinähän Suomen avausosuudelle yllätysnimeä valittu Juha Mieto hiihti huudoistani huolimatta harhaan ja pysähtyi vasta maauimalan rannassa. Suomi jäi kisassa kymmenenneksi. Viime yönä seurasin jo etukäteen Lahden 2017 hiihdon mömmönkisojen miesten viestiä. Ankkuriosuudelle lähtivät Suomen ja Ruotsin ankkurit yhtä aikaa. Muut olivat jääneet valovuosia. Suomen ankkurina oli yllätysnimi Juho Mikkonen. Minulla oli vahva tunne, että Ruotsi voittaa jälleen kerran. Muistanhan elävästi, miten vuonna 1978 Lahden mm-kisojen viestin ankkuriosuudella Magnusson jätti loppunousussa Matti Pitkäsen kuin seisomaan. Seurasin viestiä ns. hevosenkengässä, ja jostain syystä tulospalvelua ei ollut lainkaan. Yhtään ei tiennyt mitä metsän siimeksessä tapahtui. Väliaikapalvelu oli samanlainen kuin maakuntaviesteissä lapsuudessani: tunnelma taas oli vaisumpi, ei ollut samanlaista jännitystä kuin silloin, kun Niilo Väisänen ja Eljas Koistinen taistelivat latujen kuninkuudesta. Loppuratkaisu oli yllätyksellinen. Hevosenkenkään hiihteli kaikessa rauhassa Juho Mikkonen yksinään. Ruotsalaista ei näkynyt missään. Ihan tuli mieleen Sapporon kisojen viesti. Silloinhan Norjan Johannes Harviken lähti noin minuutin etumatkalla ennen Neuvostoliiton piskuista, vähää vaille kääpiöhiihtäjää, Vjatseslav Vedenjiä. Kilpailun piti olla selvä. Mutta sitten ensimmäisenä maaliin sivakoi Vedenjin noin minuutin ennen norjalaista. Selostaja kertoi, että "sitten Harviken saapuu stadionille rauhallisin vedoin". Vieläkään en tiedä, mitä Norjan miehelle matkalla sattui. Mutta Lahden vuoden 2017 viestin loppuratkaisun tiedän jo nyt, koska Mikkonen ohihiihtäessään kertoi naureskellen, että "sinne jäi ruotsalainen, sauva katkesi kolmesta kohdasta". Muistan ajatelleeni, että se on sitten ruotsalaisilla protestin paikka. Kommentit (0)

 

 

 

 

Oi Josef, Josef

29.12.2014, 19:42

Eilen jäi mainitsematta, että venäläisten rankatessa historiansa hallitsijoita paremmuusjjärjestykseen ylivoimaisen  Brezhnevin, jota ei voi pitää minään dynaamisena muutosjohtajatyyppinä,  jälkeen jaetulle hopealle sijoittuivat tasatuloksella dynaamiset muutosjohtajat Vladimir Putin ja Josif Stalin. Stalinin suosio saa ilmeeni mietteliääksi. Toivoa sopinee, etteivät saksalaiset arvosta omaa dynaamista muutosjohtajaansa Hitleriä yhtä paljon. Saattaa olla, että venäläisillä on erinäisiä aukkoja historian tiedoissa. Siihen viittaisi myös kansainvälisestä mediasta löytyvä tieto, jonka mukaan muudan venäläisäiti erehtyi pahan päiväisesti, kun hänen piti vaatettaa poikansa koulun joulukuvaelmaan, jossa hänelle oli valittu Josefin rooli. Äiti nimittäin puki ja maskeerasi poikansa Josif Stalinin kopioksi. Olin joulun alla helluntailaislaulaja Viktor Klimenkon joulukonsertissa ja siellä hän ylisti Herraa siitä seikasta, että vaikka Venäjällä 70 vuotta kaikki olivat ateisteja, niin nykyään siellä kaikki ovat ortodokseja. Näin saattaa ehkä olla, mutta linkin kuva todistaa sen, että ainakin eräällä äidillä sekosivat poliittinen ja raamatullinen historia pahasti. Toisaalta venäläisillä on hervoton huumorintaju, joten tietysti kyseessä saattaa olla vitsi. http://www.dailymail.co.uk/news/article-2887915/Stalin-Russian-schoolboy-audience-hysterics-turning-Soviet-dictator-instead-Joseph-Nazareth.html Kommentit (0)