torstai 27. marraskuuta 2014


 

Lapsisurmat
26.11.2014, 18:53
 
Näyttävästi ovat iltapäivälehdet repostelleet monen päivän ajan Kuopion lapsisurmatragediaa. Muistanpa, että toistakymmentä vuotta sitten tapahtui Heinolassa vielä pahempi samankaltainen perhesurma, mutta siitä ei julkisuudessa kerrottu yhtikäs mitään, vaikka koko kaupunki tiesi tapauksen. Siihen aikaan poliiseilla ja lehdillä oli erilainen tiedotuslinja, joka oli ainakin uhrien ja tekijän omaisten kannalta parempi asia.
 
Itsekin olen ollut tavallaan omaisen asemassa yhdessä joukkosurmassa, koska meillä on asunut jo vuosikymmeniä henkilö, jonka nimi on lähes sama kuin eräällä nuorella naisella, joka surmasi ampumaradalla muutaman miehen mielenhäiriössä. Itä-Häme-lehden etusivulla sitten mainittiin ampujaksi se meillä asunut henkilö ja kysyin aamukahvia juodessa, että miksi minulle ei ole asiasta ennen kerrottu, vaan se piti lehdestä lukea.
 
Sen verran olen sosiaalipornosta kiinnostunut, että en voinut olla katsomatta netistä Kuopion lapsisurmaajan nimeä ja taustoja. Hämmästyin, koska olin alitajuisesti kuvitellut, että joku lopen uupunut köyhä ja onneton äiti olisi päätynyt kammottavaan tekoon mielenhäiriössä, mutta näin ei ollutkaan. Tekijä onkin ilmeisen lopen uupunut onneton menestyksellisen (kansainvälisen) uran luonut äiti, joka on päätynyt kammottavaan tekoon ilmeisesti mielenhäiriössä. Äiti on toiminut viime aikoina henkilökohtaisen kasvun ja kundaliinijoogan ohjaajana, mitä se sitten onkaan.
 
Jotenkin minusta tuntuu, että nykyään nimenomaan elämässään menestyneet kansalaiset päätyvät hirmutekoihin. Psykopaateilla on vankka yliedustus sekä vankiloissa että yhteiskunnan johtotehtävissä.


Vesannon urheilijat
25.11.2014, 19:18
 
Vaan kova urheiluseura on ollut tuo öylönnä mainittu Vesannon urheilijat. Jostain merkillisestä syystä tämän pienen ja syrjäisen maalaispitäjän seuran menestyshistoria on pitkä ja paksu kuin se ennenkin paljon puhuttu gorillan käsivarsi. Öylönnä jo mainitsin kestävyysjuoksijat Hannu Okkolan, Vesa Laukkasen, Pertti Miettisen sekä enemmänkin kirjailijana kunnostautuneen Jouni Tossavaisen.
 
Heidän lisäkseen miesten kestävyysjuoksupuolella ovat kunnostautuneet Matit Huttunen ja Liimatainen. Huttunen juoksi ensimmäisenä suomalaisena vitosen alle 14 minuutin. Mies ei kuitenkaan menestynyt suurkisoissa, koska hänellä oli tapana harjoitella varmuuden vuoksi kovaa vielä kilpailuja edeltävänä iltana. Matti Liimataisen muistan niiltä ajoilta jolloin sairastuin urheiluhulluuteen 60-luvun loppupuolelta. Liimataista pidettiin nuorena Vireniäkin lupaavampana.
 
Naisten kestävyysjuoksupuolelta muistan Elina Pulkkisen. Hänellä on paljon maaotteluvoittoja ja SM-mitaleja, mutta kummalliselta tuntuu, ettei hänellä ole ainakaan Tilastopajan mukaan aikuisten puolelta Suomen mestaruuksia. Sen sijaan Sisko Hanhijoella os. Markkasella on Suomen mestaruuksia sitäkin enemmän, eli 14 kultaa SM-kisojen 100 ja 200 metriltä. Maamme kaikkien aikojen tilastossa hän on satasella kolmas ja kahdella sadalla toinen.
 
Nykyinen maamme suurin ja ennen kaikkea suurikokoisin urheilujohtaja Jarmo Mäkelä on myös Vesannon urheilijoiden kasvatti. Hänellä on kymmenottelusta yksi Suomen mestaruus ja mainittakoon, että korkeusennätys on 208, jolla tuloksella oltaisiin nykyään Kalevan kisoissa mitaleilla. 


Viljamin tuhkat
24.11.2014, 18:59
 
Ainoastaan Jouni Tossavaisen Kolehmais-kirjan olen lukenut tämänsyksyisistä Savonia-ehdokkaista. Minusta se oli hyvä ja mielenkiintoinen kirja enkä näe yhtään kappaletta syitä, miksi se ei voisi Savoniaa voittaa.
 
Tossavainen kertoi kirjastaan Kirjakantti-tapahtumassa, ja rohkaisin mieleni ja kävin kysymässä hänen itsensä urheilusaavutuksista. 400 metrin ennätys on 52,5; luultavasti ilman aitoja ja 800 metrin ennätys 2,04. Uskoisin näiden aikojen olevan Suomen kirjailijaliiton  ennätyksiä. Tossavaisella on yksi piirinmestaruus Vesannon Urheilijoiden riveissä 4X1500 metrin viestissä.
 
Vesannon Urheilijoilla oli 70-80-lukujen vaihteessa koossa kova porukka keskimatkoilla; muut piirinmestarit olivat Hannu Okkola, Vesa Laukkanen ja Pertti Miettinen. Okkolalla ja Miettisellä taitaa olla vain Suomen mestaruuksia, mutta Laukkanen on Euroopan mestari ja maailmanennätysmies nuorten kisoista.
 
Tossavainen tiesi kertoa, että Kuopiossa on ympäristöuhat tiedostettu jo pitkään. Nimittäin 1960-luvulla Viljami Kolehmaisen leski Betty pyysi, että hänen miesvainajansa tuhkat olisi saanut ripotella Väinölänniemen kentälle, mutta Kuopion kaupunki ei pyyntöön suostunut. Ilmeisesti kiellon taustalla olivat ympäristönsuojelulliset seikat eivätkä poliittiset, kuten ensiksi ajattelin.
 
Kolehmaisen työläisveljekset olivat nimittäin perustamassa Jukka Rahjan kanssa perustamassa työläisurheiluseura Kuopion Rientoa, joka oli vastavoima tehtailija Saastamoisen sponsoroimalle Kuopion aktivistien salaiselle taistelujärjestölle, joka julkisuudessa esiintyi Kuopion Reippaan nimellä.
 
Kolehmaisen veljeksistä tuli kovia juoksijoita, joista paras ja älykkäin oli Viljami, joka joutui kuitenkin kilpailemaan ammattilaisena rahoittaakseen veljiensä amatöörijuoksuharrastuksen. Jukka Rahjasta ei tullut huippu-urheilijaa, mutta punakenraali hänestä tuli.
 
 


Marraskuu on kuukausista julmin
23.11.2014, 18:54
 
Eilen kirjoitin päiväkirjaani siitä, miten on vähän masentavaa kuulla samana marraskuisena päivänä kaksi luentoa maailmanlopusta ja yhden ilmastokatastrofista ja ydinsodasta. Silloin päiväkirjani kirjoittamista häiritsi helvetillinen hälytysajoneuvojen ulvonta. Poliisiautot ja ambulanssit ajelivat tuossa ikkunan alla.
 
Eivätkä ne ihan aiheetta ajelleet. Tuossa ihan vähän matkan päässä oli surmattu juuri kaksi pikkulasta. Äsken näytti olevan paljon tapauksesta järkyttyneiden naapureiden jättämiä kynttilöitä talon oven edessä. Ilmeisesti tekijänä oli lasten oma äiti.
 
Kohtuuttoman kamalia asioita tapahtuu tässäkin kaupungissa. Joku viisas on kirjoittanut, että huhtikuu on kuukausista julmin. Itse epäilen, että Suomessa marraskuu on kuukausista julmin. Pitäisi tarkastaa asia, mutta minulla on mielikuva, että kaksi kouluampumistragediaa ja yksi tavaratalopommi ovat tapahtuneet juuri marraskuulla.


Maailmanloppu ja muita ongelmia
22.11.2014, 20:05
 
Kuopiossa vietetään jo perinteiseksi muodostunutta Kirjakantti-tapahtumaa, ja tämä päivä on mennyt kirjailijoita kuunnellessa. Helena Waris kertoi aluksi aamulla Savonia-kirjallisuuspalkintoehdokkaana olevasta teoksestaan. Ymmärsin niin, että hänen sekä lapsille että aikuisille tarkoitettu kirjansa Vuori kertoo maailmanlopusta. Kirjan aihe sopii mainiosti tähän marraskuiseen kaamokseen.
 
Tähän marraskuiseen kaamokseen sopi vallan parahultaisesti myös keskipäivästä kuulemani Johanna Sinisalon esittely kirjallisesta tuotannostaan, joka ymmärtääkseni käsittelee myös laajalti maailmanlopun ongelmia. Sinisalo kertoi myös muista aikamme ongelmista, joista päällimmäisenä jäi mieleeni se, että sekä kaksikymppiset nuoretmiehet että nelikymppiset naiset pitävät seksin puutetta hyvin suurena yhteiskunnallisena ongelman. Tuosta asiasta en paljoa ymmärrä, mutta luulisi, että ongelma olisi ratkaistavissa, mikäli vähänkin mielikuvitusta ja hyvää tahtoa löytyy.
 
Iltapäivästä oli esiintymisvuorossa heinolalaissyntyinen tieteiskirjailija Risto Isomäki, joka ei onneksi käsitellyt maailmanloppua, vaan selvästi mukavampaa aihetta, eli pelkästään ilmastonmuutoksen ja ydinsodan uhkaa. Isomäen puheenvuorossa oli paljon myönteistä ja elämänuskoa lisäävää asiaa, jota tarvitaan marraskuun kaamoksen aikaan.. Esimerkiksi aseriisunnan alalla on saavutettu hyvin suuri edistysaskel. Kun edellisen kylmän sodan aikaan ydinaseiden yhteenlaskettu tuhovoima oli kahden miljoonan Hiroshiman jytkyn verran, niin nykyään niitä on vain 80.000 Hiroshiman pommin verran.
 
 
Sirkka Polkunen
21.11.2014, 18:49
 
Sisä-Savon pitäjänlehden yleisönosastossa eräs ilmeisen innokas hiihtomies paheksui sitä, että Savon Sanomat -lehti uutisoi näyttävästi erään koiran kuoleman, mutta ei maininnut mitään olympiakultamitalisti Sirkka Polkusen poismenosta. Ymmärrän täysin kirjoittajan tunteet.
 
Polkunen hiihti v-56-kisojen naisten viestijoukkueessa, ja tuo urheilutapahtuma on erittäin vaikuttava kokemus, kun sen nyt 58 vuoden jälkeen kuuntelee Ylen arkistosta. Ennen kilpahiihto oli jotenkin mieltä ylentävämpää; nythän se tahtoo olla vain sellaista silmitöntä sätkyttelyä.
 
Urheiluselostajatkin ovat huonontuneet, kuten voitte itsekin todeta. Huonontumisen saattaa selittää se, että nykyajan urheiluselostajat pyrkivät olemaan lähetyksissä lähes selvin päin. Pekka Tiilikaisen Cortinan kisojen tilastoja en ole onnistunut selvittämään, mutta Chamonin olympialaisten jälkeen Pekan selostuskopista löytyi 24 tyhjää viinipulloa. Radion johtaja arvosteli myöhemmin Tiilikaista asiasta ja väitti pulloja olleen 23, mutta tarkka tilastomies Tiilikainen korjasi laskuvirheen ja väitti puteleita olleen 24.
 
Tuohon Cortinan viestiin Suomen naiset lähtivät pahasti altavastaajina ja niinpä Pekka Tiilikainen lupasi ennen kilpailua lähteä hiihtäjätyttöjen kanssa yhdessä saunaan, mikäli nämä voittavat, mutta ei ollut Pekasta miestä toteuttamaan lupaustaan. Nykyäänhän jos vaikka Antero Mertaranta päästäisi suustaan moista seksuaaliseksihäirinnäksi, kutsuttaisiin hänet kotiin välittömästi ja suljettaisiin yhteiskunnan ulkopuolelle.
 
Mielestäni tuo Tiilikaisen selostus on hieman leikattu versio, koska luotettavista lähteistä olen kuullut, että siinä vaiheessa kun Siiri Rantanen alkoi saavuttamaan venakkoa, niin Pekka selosti, että "ja nyt Siiri Rantanen huohottaa raskaasti ja rako kapenee koko ajan", ja silloin joku Savon ukko oli kuulemma tokaissut, että "pitteepä hankkia eukollekin sukset", mutta tätä pätkää selostusnauhalta ei löydy.


Aamos Malinen
20.11.2014, 18:53
 
Ja vieläkin palataan Viipuriin. Pekka Saurin Vihreän liikkeen perustamisesta ja Viipurin menetyksestä kertovassa kirjassa mainitaan ohimennen pataljoonan komentaja kapteeni Aamos Malinen, jonka kohtalo on alan harrastajia mietityttänyt yli 70 vuotta.
 
Malinen katosi Viipurin mystisesti viimeisten hetkien kaaoksessa ja Saurin kirja jopa vihjaa, että mies olisi vaihtanut puolta ja että hänet olisi nähty Punaisen torin paraatijoukoissa vuosia sodan jälkeen. Tosin virallisten tietojen mukaan hän kaatui ja katosi Viipurissa. Kaupungissa sattui samoihin aikoihin muutama muukin upseerin katoaminen.
 
Heinolassa törmäsin tarinaan, jonka mukaan eräs mäntyharjulainen sotamies olisi ampunut peräti suomalaisen everstin, kun tämä oli tullut estämään Viipurin Alkon evakuointia. Sotilaat eivät olisi halunneet jättää viholliselle arvokasta sotasaalista, vaan halusivat juoda myymälän tuotteita mahdollisimman paljon virkistäytyäkseen. Tarinan mukaan myös everstin autonkuljettaja sai kahakassa surmansa.
 
Autosta oli tarinan mukaan löytynyt everstin oma pullolastipullolasti, jonka ampuja katsoi myöhemmin tekoa lieventäväksi asianhaaraksi. Epäilen, että tarina on väritetty samalla tavalla kuin jotkut kalajutut. Ehkä ammuttu ei ollutkaan eversti vaan kapteeni? Suomen virallinen sotahistoria ei tunne Heinolan tarinaa.


Ampukaa komissaarit, nuo hullut koirat
19.11.2014, 18:59
 
Eilen en nähnyt, miten Suomen potkupalloilu kaatui jälleen kerran eteenpäin, kun poikamme hävisivät Slovakialle hyvän peli esityksen jälkeen 2-1 enkä sitä, miten Kalpa jatkoi vaisuja peliesityksiään, vaikka voittikin Vaasan Sportin onnekkaasti 5-0, sillä olin isänmaallisen nuorison edustajana Kuopion Isänmaallisen seuran isänmaallishenkisessä tilaisuudessa kuuntelemassa Antero Uiton luentoa aiheesta Otto-Wille Kuusinen, Suomen syöjä.

Mielenkiintoisen luennon mielenkiintoisin tapaus oli, kun Uitto esitteli suomenkielistä lentolehtistä, jota Talvisota-aikaan suomalaiset jakoivat Kuusisen armeijan suomenkielisille sotilaille. Kuusisen joukoissahan palveli suomea ymmärtäviä suomalaisia, inkeriläisiä ja karjalaisia. Tosin tietääkseni tverinkarjalaisia ei ollut, koska heitä tarvittiin puhkaisemaan Suomen puolustuslinjaa Summassa. Pari vuotta sitten ilmestynyt Suomen historia-kirja kertoo, että tverinkarjalaisten tappiot Toisessa maailmansodassa olivat hirvittävät.

Kuusisen kansanarmeijalle jaetun lentolehtisen ydinsanoma oli selkeä ja pelkistetty ja kuului: AMPUKAA KOMISSAARIT, NUO HULLUT KOIRAT. Lehtisessä perusteltiin ihan loogisesti, miksi lukijan piti noin menetellä. Luulen, että iskulauseen kehitti Rautalammin kirkkoherran aikamiespoika Reino Palmroth Heinolan Myllyojalla, jonne armeijan propagandaosasto oli sijoitettuna Talvisodassa; Heinolakin on siis vanha päämajakaupunki.

1990-luvulla Ultra Bra-yhtye suoritti jonkinlaisen taiteellisen varkauden ja levytti silloisen teollisuussiivoojan, nykyisen Hesarin taloustoimittajan Juhana Rossin sanoittaman kappaleen Ampukaa komissaarit, nuo hullut koirat. Tosin siinä tapauksessa ammunnan kohteina olivat EU-komissaarit eivätkä heidän Puna-armeijan virkaveljensä.



Taavetti Laatikainen
19.11.2014, 19:01

Eikä vieläkään päästä eroon Pekka Saurin kirjan nostattamasta Viipuri-kohusta. Kenraali Taavetti Laatikainen, joka komensi Kannaksen armeijakuntaa ja jonka esikuntapäällikkönä toimi Heidi Hautalan isä, ei ehkä sittenkään onnistunut tehtävässään parhaalla mahdollisella tavalla, mutta kuitenkin hän onnistui estämään sen, että Viipurin menetys on nyt monien asiantuntijoiden mielestä vain Pohjoismaiden sotahistorian suurin skandaali; ihan hyvin se voisi olla myös Pohjoismaiden sotahistorian suurin katastrofi.
 
Vuosia sitten luin ihan tavallisen rivimiehen Paul Koskisen muistelmat nimeltään "Elämän syleilyssä". Kirjasta paljastui, että jos Suomen armeijalla olisi viime sodissa ollut yhtä tiukat moraaliset vaatimukset kuin nykyään, olisi Karjalan kannaksen puolustus ollut romahdusvaarassa ilman vihollistakin, sillä kannaksen armeijakuntaa komentanut kenraali Taavetti Laatikainen olisi menettänyt virkansa jo heti Talvisodan jälkeen.
 
Talvisodan lopulta Koskinen paljastaa skandaalin, joka ainakin Amerikoissa olisi vielä tänäänkin kova juttu ja halvaannuttaisi koko yhteiskunnan. Kommunisti sotamies Paul Koskisen poliittisesta luotettavuudesta ei oltu talvisodan aikana täysin varmoja. Kuitenkin kansallisen hädän hetkellä häntäkin tarvittiin ja miehelle yritettiin löytää kykyjään ja taipumuksiaan vastaava tehtävä.
 
Hän joutui kenraali Taavetti Laatikaisen esikuntaan lähetiksi, jonka toimenkuvaan kuului vartioida ase kädessä esikunnan pihalla ollutta suojeluskuntapatsasta, koska oli ilmennyt, että varsinkin yöaikaan monet, etenkin Koskisen inhoamat lotat, kävivät sihauttelemassa, kuten Koskinen asian ilmaisee, sen suojassa. Kunnon sotamies Koskinen hoiti suomalaisen sotilaan lailla velvollisuutensa tunnollisesti joutuen jopa varoituslaukauksien avulla estämään suojeluskuntapatsaan häpäisyn. 
 
Talvisota päättyi ja pohjimmiltaan rauhanmiehenä Koskinen päätti juhlistaa tapahtumaa. Hän lämmitti saunan ja houkutteli paikalle erään kansakoulunopettajattaren. Mutta Koskisen muistelmien mukaan huolellisesti suunniteltu operaatio ei onnistunut. Savolaissyntyinen, huumorintajustaan ja lihavuudestaan maankuulu kenraali Taavetti Laatikainen ymmärsi myös elämän pikkuilojen päälle ja niinpä hän suoritti oikea aikaisen intervention.
 
 
"Pappa Laatikainen tulikin paikalle iloisena, ystävällisenä ja puuteria poskilla. Minun piti sinä iltana käydä kansakoulunopettajattaren kanssa saunassa ja telläämässä, (kuten Koskinen asian ilmaisee), mutta sen tekikin Laatikainen. Tälle miehelle en ole kaunainen, pappa Laatikainen oli niin humaani ihminen, että jos kaikki miehet olisivat hänenlaisiaan, niin sodat jäisivät sotimatta." Tuohon voi vain sanoa, että helppoahan sitä on olla humaani ihminen, kun toinen lämmittää ensin saunan ja houkuttelee kansakoulunopettajattarenkin valmiiksi paikalle tellättäväksi.

Laskuvarjoon ampuminen
17.11.2014, 19:00
 
Saurin Viipurin viimeisten päivien kaaoksesta kertovassa teoksessa mainitaan myös tapauksesta, josta moni muukin kirja on kertonut. Elikkä Viipurin viimeisenä suomalaishallinnan päivänä kaupungin yllä leijaili alasammuttu lentäjä avuttomana laskuvarjon varassa ja suomalaiset yrittivät häneen osua huvittelu mielessä.

Tapaus on aika harvinainen, koska siihen aikaan sodan moraali oli sellainen, että laskuvarjossa roikkujan ampumista pidettiin huonotapaisuutena tai jopa kansainvälisten sopimusten vastaisena; samalla tavalla tuomittiin myös avuttomana  riu´ulla istuvan surmaaminen. Ainakaan kukaan suomalaislentäjä ei ole myöntänyt ampuneensa laskuvarjon varassa leijuvaa vihollista. 

Viipurin laskuvarjomiehen tapauksen tekee entistä traagisemmaksi se, että lentäjä saattoi hyvinkin olla suomalainen luutnatti  Ahti Laitinen, joka pelastautui loukkaantuneena tapahtuma-aikaan laskuvarjolla alasammutusta koneestaan Viipurin lähistöllä, putosi tajuttomana linjojen taakse ja jäi sotavangiksi. Siitä ei ole tietoa osuttiinko häneen myös jalkaväen pyssymiesten toimesta. Laitinen selvisi sotavankeudestakin hengissä.

Tiedä vaikka lentäjä olisi lähtenyt kohtalokkaalle lennolleen Uukuniemen Mensuvaaran kentältä. Rouvani täti kertoi nimittäin kauan kauan sitten, että suurhyökkäyksen aikaan kesällä -44 piti olla Uukuniemellä naapurin pojan häät, mutta ne peruuntuivat, koska sulhanen ei päässyt tapahtumapaikalle sattuneesta syystä.

Häätalolta pois pyöräiltäessä pyysi komea ja ystävällinen lentäjä, että saisiko hän saatella neitiä tämän kotiin. Erotessa komea lentäjä vakuutti ottavansa varmasti yhteyttä, jos vain palaisi seuraavan päivän pahalta lennolta. Ja lopun sitten arvaakin. Ei ole lentäjästä mitään kuulunut. Komeat lentäjät eivät yleensä palaa.

 

 

 

Viipurin viimeinen päivä kesällä 1944
16.11.2014, 19:12
 
Pekka Saurin omaelämänkerrallisen vihreän liikkeen perustamista käsittelevän muistelmaromaanin sivujuonteena kulkee kertomus Viipurin viimeisistä päivistä kesäkuussa 1944. Erikoinen romaanitaiteellinen ratkaisu sisältää varmaan jotain symboliikkaa, jota vajavainen järkikultani ei täysin ymmärrä.

Ehkä Vihreän liiton perustaminen ja Viipurin menettäminen sisältävät samanlaista kaaosta ja sekasortoa. Toisaalta saattaa olla, asia kytkeytyy jotenkin myös Heidi Hautalan eversti isään, joka tunnettiin sotilaspiireissä nimellä Tip Top Hautala ja joka toimi Taavetti Laatikaisen armeijakunnan esikuntapäällikkönä.

Itseäni tuo Viipurin menetys on aina askarruttanut, sillä alakansakouluni lainakirjastossa oli Viisikkojen, Risto Roopenpoikien ja Väiski Vemmelsäärien joukossa myös Lauri Jäntin Viipurin viimeinen päivä 1944. Ilmeisesti karjalaistaustainen opettajamme oli sen hankkinut ilmestymisvuonna 1964. Se on jättänyt mieleeni lähtemättömän jäljen.

Lisäksi Viipurin menetys liittyy elämääni myös sikäli, että myös kenraali A. F. Airo asui Heinolassa ja olin kaupungin teknisen viraston palveluksessa silloin, kun virasto pystytti kenraalille muistomerkin. Huolehdin siitä, että kenraali A. F. Airon rintakuvan turvavyöt olivat kiinni kiinteistöpäällikön auton etupenkillä kuljetuksen aikana.

Ja kyllä Airo on muistomerkkinsä ansainnut. Pekka Sauri antaa ymmärtää, että Airo ratkaisi sen, ettei tässä kauniissa kulttuurikaupungissa  taisteltu, koska muuten hieno historiallinen kaupunki olisi hetkessä ollut tuhansina päreinä. Olen tarkistanut Viipurin linnan tornista käsin, että Viipuri on kaukaa katsottuna upea keskiaikainen kaupunki, jolla tulee vielä olemaan suuri tulevaisuus idän ja lännen välissä.

Mielenkiinnolla seuraan, onko itärajalla tapahtumassa rajatarkistuksia Venäjän omaksuman uuden ulkopolitiikan seurauksena. Hyvä itäinen naapurimmehan on ottanut sen linjan, että alueiden asukkaat voivat vapaasti päättää mihin valtioon he haluavat kuulua. 


Uusi taktiikka
15.11.2014, 19:16
 
Kyllä ei ole mieli hyvä, koska taas maamme jalkapalloilu kaatui eteenpäin. Poikamme esittivät oikein kaunista ja taitavaa jalkapalloilua, mutta hävisivät, koska fyysisyys ei riittänyt ratkaisevalla hetkellä. Hyypiän ja Tihisen aikaan tuollaisia räkämaaleja ei tehty Suomea vastaan, koska fyysinen kaksikko hallitsi ilmatilaa suvereenisti vaikka millaisia maailman huippuja vastaan; tosin joukkueemme peli ei silloin ollut yhtä näyttävää kuin eilen.

Paatelaisen päävalmentajan ura alkaa olla katkolla ja harkitsen vakavasti sitä, että olen käytettävissä hänen seuraajakseen. Minun päävalmentajakaudella palattaisiin siihen taktiikkaan, jota jalkapallomaajoukkueemme käytti 1980-luvulla, jolloin se oli äärimmäisen lähellä selviytyä MM-turnaukseen. Silloin Suomen yksinkertainen ja toimiva pelityyli perustui sivurajaheittojen hyödyntämiseen. Aki Lahtisella oli hyvä heittokäsi ja hän pyrki viskaamaan pallon satakiloisen Jallu Rantasen päähän vastustajan maalin eteen ja se yksinkertainen systeemi toimi.

Nyt maajoukkueessa on käytettävissä valtavankokoinen ja fyysinen Eero Markkanen, jonka pääpelivoimaa tulisi hyödyntää. Suomalaiset ovat maailman kovakätisimpiä heittäjiä ja eiköhän meiltä hyvinkin löydy sellainen tyyppi, vaikkapa keihäänheittäjä Tero Pitkämäki,  joka pystyy linkoamaan sivurajaheitoissa pallon keskiviivalta vastustajan maalille, josta sitten iso ja kovapomppuinen Markkanen jatkaa sen päällään pömpelin perukoille.

Itse asiassa puulaakipelivuosiltani muistan erään Jorma Kinnusen kaksoisolennon, joka heitti yli 40 metrin sivurajaheittoja ihan sääntöjen mukaisesti. Peliväline lähti tämän pienen, mutta vantteran miehen niskan takaa sellaisella voimalla, että suhina kuului katsomoon asti. Uskon samanlaisia ihmelinkoja löytyvän nykyäänkin kansamme keskuudesta.


Jortikka
14.11.2014, 17:25
 
En pidä Pekkka Saurin omaelämänkerrallista muistelman omaista romaania poliittisen historian kannalta täysin luotettavana. Kirjoittaja on omavaltaisesti muutellut todellisten henkilöiden nimiä ja vaikkakin henkilöt ovat täysin tunnistettavissa salanimistä huolimatta, niin yhtä henkilöhahmoa en millään tunnista.

Nimittäin Helsingin kunnallispolitiikassa Sauri oppii tuntemaan Jortikka-nimisen entisen huippu-urheilijan, joka on kilpauransa jälkeen siirtynyt politiikkaan. Hän on puoluekannaltaan sosialidemokraatti, koska demarit tarjosivat hänelle hieman enemmän kuin Kokoomus, kun hän pyysi tarjouksia puolueilta miettiessään, mille listoille asettuisi ehdokkaaksi.

Saurin mukaan Jortikka voitti hopeaa Los Angelesin olympialaisten moukarissa, koska Itä-blokki puuttui kisoista ja hopeamitalisti käytti urheilumainettaan ponnahduslautana politiikkaan. Jortikasta tehtiin vallan Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtaja, vaikka mies oli ihmisenä vallan mahdoton tapaus. Kaikki häntä pelkäsivät, koska hän sai välillä hillittömiä raivokohtauksia, joiden syynä oli vuosia jatkunut anabolisten steroidien käyttö.

Saurin kertomaa Jortikkaa maamme urheilu- tai poliittinen historia ei tunne. Mistähän ihmeestä kirjoittaja onkaan moisen tyypin keksinyt? Ei liene vastinetta todellisessa elämässä. Kirjan mukaan Jortikan vaalilause oli mukamas VAHVAA MIESKUNTOA, enkä muista nähneeni moista hyvää vaalilausetta, joka kerää varmasti naisväenkin huomion kuin hattumuoti uus.


Viherpipertäjät
13.11.2014, 19:28
 
Jos Paavo Lipponen antaa muistelmissaan itsestään kuvan vapaata markkinataloutta kannattavana ydinvoiman ja raskaanteollisuuden miehenä eikä minään viherpipertäjänä, niin Pekka Saurin omaelämänkerrallisesta romaanista Parempaa kuin seksi, joka tavallaan on muistelmateos Vihreän liikkeen alkuajoilta, voi päätellä, että Sauri liikkui viherpipertäjäpiireissä .

Vihreät eivät ainakaan puolueen alkuaikoina puolustaneet ydinvoimaa, raskasta teollisuutta eivätkä vapaata kauppaa, vaan pikemminkin päin vastoin. Ainakin  Kontiolahden yhdistyksen mielestä Suomen oli katkaistava kaikki kauppasuhteet muihin maihin ja siirryttävä vaiheittain keräily- ja luontaistalouteen. Ainoastaan siikaverkkojen alapauloja olisi saanut tuoda ulkomailta, muuten tavoitteeksi oli määrä ottaa totaalinen omavaraisuus. Viimeaikaisen talouskehityksen valossa Kontiolahden Vihreiden näkemys vaikuttaa ihan realistiselta.

Sen sijaan pienyrittäjyyttä puolustettiin Vihreiden keskuudessa.  Lievestuoreen puolueosasto halusi, että viinan kotipoltto ja hampun komerokasvatus rinnastettaisiin lainsäädännöllisesti toisiinsa ja sallittaisiin omaan käyttöön. Nyt vaikuttaa siltä, että hampun komerokasvatuksen osalta Lievestuoreen Vihreiden aloite alkaa olla toteutumassa.


Ei mikään viherpipertäjä
12.11.2014, 18:53
 
Paavo Lipponen ei muistelmiensa perusteella ole mikään herkkä viherpipertäjä, vaikka tekikin gradunsa Edith Södergranin runoudesta, vaan hän suhtautuu hyväntahtoisen huvittuneesti kaikenlaisiin maailmanlopun povaajiin, esimerkiksi professori Erkki Pulliaiseen, joka väitti hänen mukaansa eduskunnassa koko professorin arvovallallaan joskus 1980-luvulla, että öljy loppuu maailmasta vuonna 2000. Mutta ei ole öljy loppunut.

Eikä tule loppumaan, koska hiiltä, josta sitä voidaan kovan paikan tullen valmistaa on maapallolla hirmuiset määrät. Varsinkin merenpohjan metaania on paljon, eli kaksi kertaa enemmän kuin kivihiiltä, maakaasua ja öljyä yhteensä. Hiili ei siis lopu koskaan. Siinä valossa Lipposen hymähtely on ihan paikallaan. Sen sijaan kummalliselta tuntuu, että vielä 90-luvulla maassamme oli pääministeri, joka ei tuntenut mitään huolta ilmastonmuutoksesta, jonka uhkaa nyt kaikki poliitikot Pentti Oinosta lukuun ottamatta, joka kokee sen sijaan homot uhkaavina, hokevat mantran omaisesti.

Wikipedia, joka on ollut monta kertaa väärässä, on toivottavasti väärässä myös ilmastonmuutoksen ja merenpohjan metaanivarojen suhteen, sillä Wikipedian näkemys tulevaisuudesta on kerrassaan hirmuinen:

Metaaniklatraattia on kerrostunut kylmiin meren syvänteisiin ja mannerjalustojen mannerrinteisiin, joissa pohjaveden lämpötila on alle 2 °C ja pohjan 0 °C. Metaani syntyy hapettomilla, nopeasti hiiltä kerrostavilla mannerjalusta-alueilla anaerobisen bakteeritoiminnan takia. Se on osa hiilen kiertokulkua. Metaaniklatraatti on aina alle 2000 m:n syvyydessä, koskaan sitä ei esiinny kuumassa maan sisuksissa. Mantereella metaaniklatraattia on hiekkakivessä alle 800 m:n syvyydessä Siperiassa ja Alaskassa.
Metaaniklatraatteja on valtamerien sedimenteissä useiden satojen metrien syvyydessä. UNEP:n mukaan merenpohjan metaaniklatraattien määräksi arvioidaan 2 000-5 000 mrd tonnia tai jopa 10 000 mrd tonnia hiiltä metaanina. Ilmakehässä on nyt 800 mrd tonnia hiiltä hiilidioksidina.[1] Arktisilla alueilla metaaniklatraatteja on merenpohjassa lähellä pintaa, esimerkiksi jäätikön ja ikiroudan alla. Metaaniklatraattia on kaikissa maailman merissä ja esiintymät ovat valtaisat. Metaaniklatraatteja arvioidaan olevan hiileksi mitattuna kaksi kertaa niin paljon kuin maailman tunnetut hiili-, öljy ja maakaasuesiintymät yhteensä.[2]
Metaaniklatraatti voi vapauttaa metaania ilmakehään muun muassa merenpinnan nousemisen tai lämpötilan nousun myötä. Jo parin asteen lämpötilan nousu metaaniklatraattien ympäristössä riittää niiden purkautumiseen meristä.[2] UNEP:n mukaan metaaniklatraattien arvioidaan olevan metaanipäästölähde tulevaisuudessa. Metaanin lämpötilaa kohottava vaikutus on 25-kertainen hiilidioksidiin verrattuna.[1]

 

 

 

Suurmies
11.11.2014, 19:17
 
Eittämättä Paavo Lipponen on suurmies. Muistelmissaan hän kertoo, että kun hän ensimmäisen kerran kätteli Ruotsin kuningasparia, hän hämmästeli, miten pieniä ihmisiä nämä olivat. Molemmat olisivat mahtuneet Lipposen mielestä hänen kämmenelleen.

Vaikka Lipponen on iso, riski ja urheilullinen mies, niin ihmettelen, että hän paljastaa punnertaneensa penkistä vain 120 kiloa. Se on oikeastaan aika vähän hänenlaisensa raamit omaavalle miehelle. Ehkä se asia, että 5000 metriä meni 20 minuuttiin heikensi voimaominaisuuksia. Jos kaltaiseni valmentajalahjakkuus saisi rauhassa edes puoli vuotta treenauttaa hänen näköistään miestä, uskoisin penkkiennätyksen tuplaantuvan - eikä edes mitään kiellettyä tarvitsisi ottaa.

Sen jälkeen meillä ei olisi mitään vaikeuksia päästä lyömään rahoiksi Keski-Euroopan voimamieskilpailuihin. Ainakin ennen kaikenlaiset voimamieskilpailut olivat telkkarin maksukykyisten taivaskanavien suosittuja viihdeohjelmia. Nyt erilaiset tappelulajit ovat ne valitettavasti syrjäyttäneet. Tosin saattaisi Paavo pärjätä niissäkin lajeissa, vaikka tunnetusti rauhan mies onkin. Ainakin hän presidentinvaalien alla kiisti jyrkästi lyöneensä kouluaikana uskonnonopettajaansa, vaikka sellaista kuulemma väitettiin tapahtuneen.


Paavo Lipposen yksityiselämä
10.11.2014, 18:56
 
Muistanpa kuinka parikymmentä vuotta sitten silloinen oppositiojohtaja Paavo Lipponen kohtasi ensimmäisen kerran tv:n talouspoliittisessa väittelyssä silloisen pääministeri Esko Ahon.  Aho voitti väittelyn 13-0 samalla tapaa kuin Kärkkäälän kansakoulu voitti Riepon vastaavan oppilaitoksen jalkapallossa syksyllä 1967.

Väittelyn loppuvaiheessa Aho räksytti punoittavaa Lipposta kuin rakkikoira eikä Lipponen pystynyt muuhun kuin tuhahtelemaan ja murahtelemaan kuin ärsytetty karhu. Pelkäsin jo, että Lipponen ottaa lopulta pallin takapakaroidensa alta ja lyö sen säpäleiksi pääministerin otsikkoon. Näin ei kuitenkaan tapahtunut.

Lipponen paljastaa äskettäin ilmestyneessä muistelmiensa toisessa osassa syyn vaisuuteensa väittelyssä. Hän kertoo, ettei ollut kunnolla nukkunut kahteen viikkoon. Unettomuus johtui muista kuin politiikkaan liittyvistä syistä. Se oli herrasmiehen toteamus; Lipponen ei huutele perheasioistaan kylillä.

Lipponen on kuin Mannerheim. Mannerheim paljastaa massiivisessa muistelmateoksessaan myrskyisestä yksityiselämästään vain  seuraavaa:    “Yksityiselämästäni tältä ajalta on mainittava, että vuonna 1892 menin avioliittoon neiti Anastasie Arapovin kanssa. Hänen isänsä oli edesmennyt keisarin seurueen kenraalimajuri Nikolai Arapov, tämäkin entinen chevalierkaartilainen”. Lipponen ei paljasta yksityiselämästään senkään vertaa.


Iskias
09.11.2014, 18:49
 
Alan epäillä akupunktion sittenkin toimivan, vaikka olen maksanut Skepsis ry:n jäsenmaksun tänäkin vuonna. Skeptikothan suhtautuvat epäillen akupunktioon ja pitävät sitä lumehoitona. Itse rohkenen väittää, että pienellä neulanpistolla voidaan tehdä ihmeitä yksilön terveyden suhteen.

Kävin flunssapiikillä työterveyshuollossa, koska itselläni on flunssarokotuksista pelkkiä hyviä kokemuksia. Nyt sitten alan ymmärtää ihmisiä, jotka väittävät rokotuksista olevan haittaa. Piikityksen jälkeen työpaikalle kävellessä alkoivat jalat ja kädet puutumaan ja läheltä piti, ettei minua viskannut samalla tavalla kuin Simpauttajan pienviljelijä-metsuri Hilppa Ryynästä. Mieli teki pyytää vastaantulevia nuoria taluttamaan minua vanhaa ja vaivaista miestä.

Selkäkin alkoi vaivaamaan ja lopulta se ei enää pelkästään vaivannut, vaan oli niin perkeleellisen kipeä, että teki mieli itkeä ja kirota. Se on sitten iskias, Netistä varmistin taudin nimen, kuten myös sen itsehoito-ohjeet. Pitää koittaa panna selkä kuntoon. Valtiolla on niin vaikea tilanne, että tunnollinen virkamies säästää valtiotyönantajan terveyskuluja.

Mutta iskiasvaiva on avartava kokemus. Nyt ymmärrän entistäkin paremmin niitä huonojalkaisia vaivaisia, jotka pyörivät jaloissa minun menevän miehen kiiruhtaessa virastoon luomaan kansainvälistä uraa.


Hallitus on vankka, kätyrlauma sankka
08.11.2014, 18:15
 
Vaan ei kaatunut hallitus eilisessä poliittisessa näytelmässä. Maailmanmenon kannalta asialla tuskin olisi ollutkaan merkitystä. Sen sijaan 20-luvulla muutama vuosi sisällissodan jälkeen, jolloin yhtynyt vasemmisto oli kaataa Kallion hallituksen, hallituksen kaatumisella olisi hyvinkin ollut dramaattinen merkitys Suomen tulevaisuudelle. Sen seurauksena meillä olisi ehkä päädytty sotilasvallankaapaukseen, joka olisi sodan jälkeen johtanut Neuvostomiehitykseen.

Silloin maame demokraattisen kehityksen pelasti kaukaa viisaasti vahvasti kärkkääläistaustainen savolaisten kommunistien karismaattinen johtaja kansanedustaja  Ville Vainio, alk. Karjunen, joka suurta poliittista viisautta osoittaen vetäytyi äänestyksen ajaksi juopottelemaan työväen luokan vastaisten voimien kanssa, kuten Sosialidemokraatin kuopiolainen pakinoitsija Yrjö Räisänen asian ilmaisi. Hän kyllä tunsi hyvin asioiden tolan, koska oli Vainion hyvä kaveri ja varsinkin ryyppykaveri. Pakinoitsija esitti myös, että Kallion hallitusta olisi pitänyt ryhtyä kutsumaan Ville Vainion hallitukseksi.

Tosin Räisäsen oli jossakin määrin väärässä tapahtumien kulun suhteen. Nimittäin Ville ei tyytynyt juopottelemaan pelkästään työväen luokan vastaisten voimien kanssa, vaan ainakin EK:n etsivän raportin mukaan Vainio oli nähty aamuyön tunteina rynkyttävän turhaan Neuvostoliiton lähetystön ovea eli hän ainakin vahvasti pyrki juopottelemaan myöskin työväen luokkaan myönteisesti suhtautuvien voimien kanssa, tai niin ainakin monet uskovat.

Kun Ville Vainiota myöhemmin puoluetovereiden edessä toilailuista kovisteltiin, totesi hän ainoastaan, että mitä työ siinä vaahtootte, kyllä työ minusta piäsette. Mies oli menestyvä liikemies ja hänellä oli vara noin sanoa. Esimerkiksi pääministeri Stubb ei uskaltaisi noin sanoa.


Torino
07.11.2014, 19:28
 
Niin vain teki HJK suomalaista jalkapallohistoriaa ja kukisti maailman huippuihin lukeutuvanTorinon eilen arktisissa oloissa pelatussa ottelussa. Vaikuttaa vahvasti siltä, että mikäli jalkapallosta tehtäisiin talviurheilulaji ja sitä alettaisiin pelaamaan jäällä, niin suomalaiset olisivat ihan maailman terävintä kärkeä. Eilenkin Italian miljonäärit juoksentelivat kentällä vaisusti ties mikä paikka kylmästä sinisenä, koska varoivat kalliita kinttujaan. Tuomari ei sitä ymmärtänyt tehdä ja hänet jouduttiin vaihtamaan kesken pelin liukastumisen seurauksena.

En halua vähätellä HJK:n voiton arvoa, mutta kannattaa muistaa, ettei Torino ole kuitekaan Torinnon suurkaupungin menestynein seura, vaan Juventus on ollut historiassa sitä paljon parempi. Juventus lienee jopa koko Italian jalkapallohistorian paras seura. Tunnen Juventusta kohtaan suurta myötätuntoa, koska olen itsekin pelannut sen kärkimiehenä ja saanut vuonna 1968 Nokian kolmijuovaiset kumipohjaiset jalkapallokengät seuran parhaan maalintekijän palkintona.

Silloin Juventuksella oli laaja pelaajamateriaali ja seuran sisällä kova kilpailu, koska Suonenjoen nappulaliigaa pelattiin seitsemällä pelaajalla ja Kärkkäälässä oli juuri silloin jostain sattuman oikusta juuri sopivasti seitsemän D-juniori-ikäistä poikaa. Myöhemmin Kärkkäälän Juventuksen toiminta lopahti pelaajapulaan.

Vuonna 1968 Kärkkäälän Juventus voitti Suonenjoen nappulaliigan mestaruuden, mutta sen sijaan vuotta aiemmin joukkue jäi hieman liian nuorella joukkueella pelatessaan häpeällisesti hopealle, koska FC Barcelonan riveissä pelannut Reijo Vaittinen oli meille liian kova vastus, koska oli tasan kaksi kertaa meitä muitta isompi. Myöhemmin Vaittinen pelasi Suomen maajoukkueen liberona ja sillä varmuudella, jonka täydellinen muistamattomuus synnyttää, väitän, että hän oli OPS:n riveissä voittamassa Liverpoolia 70-luvun Eurokentillä.

 

 

 

Kuus latua
06.11.2014, 19:20
 
Kiistämättä V. A. Koskenniemi oli välillä lievästikin sanottuna mahtipontisuuteen taipuvainen. Tosin Finladia-hymnin kohdalla mahtipontisuus on melkein paikallaan. Olen sitä mieltä, että jonkun olisi tehtävä aloite siitä, että vallan lain tasolla päätetään, että Finlandiasta tehdään Suomen kansallislaulu. Se olisi maailman kaunein kansallislaulu, ja muullahan meillä ei ole kohta aihetta ylpeillä. Kuunnelkaa vaikka itse:
https://www.youtube.com/watch?v=naHhjLHLTK8

Vanha saksalainen juomalaulu Oi juokaamme veljet, juokaamme saa vallan mainiosti jäädä virolaisille vapaaseen käyttöön. Kansallislaulusta voisi jopa järjestää neuvoa antavan kansanäänestyksen, kuten muistakin tärkeistä asioista, eli viinan vapauttamisesta ja Eu:n liittymisestä on tehty.

Joskus Koskenniemen mahtipontisuus meni liiallisuuksiin, kuten alla olevan Talvisotaan liittyvän runon Latuja lumessa osalta on käynyt, jossa sanotaan, että kuus latua itää kohti vei, yks takaisin. Sissisodan käynnin asiantuntijat ovat sitä mieltä, että runo osoittaa ainoastaan sen, että porukka tuli lopulta järkiinsä ja ymmärsi hiihtää samaa latua. Tahaton komiikka on huumorin paras, mutta myös vaikein muoto. 



LATUJA LUMESSA
Kuus latua itää kohti vei, yks takaisin.
Viis palannut partiosta ei enää kotihin.
Ken jäi? Ken palasi? Välkkyvät ladut kertoa vois,
jotka viikon hangessa viipyvät ja peittyvät pois.
Tarun katoovan talven lumehen ladut kirjoittaa.
Mitä sitä! Ikuinen, ikuinen olet isänmaa.
Veikko Antero Koskenniemi
sb. Latuja lumessa (1940)

 

keskiviikko 5. marraskuuta 2014


 

 
Siel on kauan jo kukkineet omenapuut
05.11.2014, 18:05
 
Jatketaan musiikkilinjalla ja samalla jatketaan V. A. Koskenniemen menetetyn maineen palauttamista. Sama mies, joka on sanoittanut hurjan Nuijamiesten marssin, on sanoittanut myös toista ääripäätä edustavan herkän Siel on kauan jo kukkineet omenapuut. Molemmat sävelmät ovat toisen hurjaluonteisen pohjalaisen Toivo Kuulan säveltämiä. Verratkaapa ja ihmetelkääpä näitä.
 
http://www.youtube.com/watch?v=k0H7bge78nY
 
https://www.youtube.com/watch?v=CVnw82jYtCE
 
Muuten olen vahvasti sitä mieltä, että maamme jääkiekkomaajoukkue voisi ottaa taistelulaulukseen tuon verihurmaisen Nuijamiesten marssin. Nykyään voittoisan maaottelun jälkeen kiekkoleijonat esittävät siniviivalta käsin käsittääksei vanhan saksalaisen juomalaulun, joka tunnetaan meillä nimellä Maamme ja Saksassa nimellä Oi juokaamm veljet juokaamme. Minusta jääkiekkopelin henkeen sopisi paremmin, että miehissä kajautettaisiin Nuijamiesten marssi.
 
On aika uusi ilmiö, että kiekkoleijonat miehissä mylvivät Maamme-laulua. Perinnettä yritti huonolla menestyksellä joskus 70-luvulla aloitella silloinen kiekkojoukkueen kapteeni, joka oli muistaakseni Seppo Lindström. Hän pääsikin ensimmäistä säkeistöä jonkin matkaa ennen kuin koko muu jätkäpoikajoukkue purskahti selkäkeikkanauruun. Suomalainen mies ei siihen aikaan ollut kovin tunteellinen eläjä, nythän ne jo halailevatkin toisiaan.

Maailman vanhin tenori lähti
04.11.2014, 18:41
 
Sisä-Savon pitäjänlehdessä kerrottiin, että maailman vanhimpana esiintyvänä tenorina tunnettu Vilho Kekkonen on kuollut 105 vuoden iässä. Hän oli syntyjään Karttulan poikia. Vielä tunnetumman Kekkosen suvun edustajan, eli Urhon, sukujuuret kiertyvät myös Karttulaan. Uskon sillä varmuudella, jonka vain täydellinen tietämättömyys voi synnyttää, Vilhon ja Urhon olleen sukulaismiehiä.
 
Molemmat Kekkoset tunnettiin samanlaisina energisinä laulumiehinä. Baritoni Urhon suosikkiesitys oli Kotkan ruusu. Tenori Vilho pitäytyi enemmänkin hengellisiin lauluihin, ainakin alla oleva videolinkki todistaa hengellisen musiikin suuntaan. Vankka uskoni muuten on, että kansalle kaikkein tunnetuin laulava Kekkonen, eli sopraano Vieno Kekkonen Karttulan Punnonmäeltä,  on samaa Kekkosten musikaalista sukuhaaraa. Vielä vähän ennen 105-vuotisjuhlaansa Vilho Kekkonen lauloi ihan puhtaasti sängystä käsin tämän tunnetun joululaulun:
https://www.youtube.com/watch?v=WJpUbQAAmfQ
 
Wikipedia kertoo Vilho Kekkosesta seuraavaa, tosin se ei kerro sitä mielenkiintoista yksityiskohtaa miehen urasta, että vuonna 1943 hänet valittiin Ihantalan kanttoriksi; se pesti ei tainnut kestää kovin pitkään, sillä vuotta myöhemmin Ihantalan kirkonmäellä käytiin Pohjoismaiden historian suurin taistelu :
 
Vilho ”Ville” Kekkonen (21. helmikuuta 1909 Karttula20. lokakuuta 2014 Jyväskylä[1]) oli suomalainen laulaja ja säveltäjä. Hän eli 105-vuotiaaksi ja oli maailman vanhin esiintynyt tenori.[2]
Kekkonen suoritti kanttori-urkurin tutkinnon vuonna 1941[3] ja valmistui musiikinopettajaseminaarista 1945. Hän täydensi opintojaan muun muassa Sveitsissä ja Itävallassa. Kekkonen piti ensikonserttinsa vuonna 1949 ja esiintyi myös Ruotsissa ja Saksassa sekä Pohjois-Amerikassa. Lauludiplomin hän suoritti vuonna 1950. Hän oli Suomen Kanttorikuoron perustajajäsen ja toimi laulunopettajana muun muassa Jyväskylän musiikkiopistossa ja konservatoriossa ja Keski-Suomen Konservatoriossa 1950–1963 ja 1972–1978.
Kekkonen toimi myös vanhoissa suomalaisissa elokuvissa näyttelijänä ja järjestäjänä.[4] Hän sävelsi kuoro-, yksin- ja lastenlauluja sekä instrumentaalimusiikkia.
Jyväskylän vuosina 2002, 2005 ja 2009 järjestetty tenorikilpailu on omistettu Vilho Kekkoselle.[5]

Koskenniemi
03.11.2014, 19:13
 
Nyt on sitten korkea aika palauttaa edes osa V. A. Koskenniemen kunniasta, jota minäkin olen joskus turhaan loukannut, koska esimerkiksi hänen sanoittamansa Lippulaulu on jotain kauheaa, ja ainakin Suomen johtava blogisti Jukka Kemppinen epäili, ettei sellaista tekstiä voi tuottaa mielisairaalaympäristön ulkopuolella. Eilen mainitsemani Nuijamiesten marssi menee sen sijaan jo railakkaan pohjalaishuumorin puolelle kuten myös Isotalon Antti ja Rannanjärvi, joka kappale ei tietääkseni edes ole Koskenniemen kynästä.
 
Sen sijaan tämä On suuri sun rantasi autius, on Koskenniemen tuotantoa ja mitään muuta hänen ei olisi tarvinnutkaan tuottaa jäädäkseen maamme kulttuurihistoriaan. Ja kun sävelmän esittää jokin Kauko-Idän tyttökuoro selvällä suomella, on kuuntelukokemus mykistävä. Ensiksi epäilin tyttöjen olevan Kiinasta, mutta nyt olen taipuvainen Jaappanin kannalle. Tyttöjen esiintymisasut lienevät Pohjois-Koreasta.  Hiljentykäämme kuuntelemaan; harva on se silmä, joka pysyy kuivana.
 http://m.youtube.com/watch?v=Sp60G4ROwik
 
 

Kuula
02.11.2014, 17:34
 
Ylioppilaskunnan laulajat ja Kuopion mieslaulajat päättivät juuri erittäin vaikuttavan yhteiskonsertin Musiikkikeskuksella.Ohjelmalehtisestä tajusin sen vaikuttavan asian, että Toivo Kuula oli kuollessaan vasta 35-vuotias. Mihin olisi mies pystynytkään, jos olisi elää saanut. Maamme musiikkihistoria voisi olla ihan toinen ja Kuula voisi olla ykkönen ja Sibelius kakkonen, ellei eteläpohjalainen Kuula olisi  kielipoliittisen riidan päätteeksi mennyt pahasti kännipäissään tökkimään puukolla yhtä kännisiä jääkäreitä Viipurin soitannollisessa illassa toukokuussa 1918. Kuula sai siinä jupakassa kuulan päähänsä.
 
Kuulan säveltämä ja Koskenniemen sanoittama Nuijamiesten marssi on pelkoa ja vavistusta herättävä esitys. Siinä on sellaista peripohjalaista uhoa. Mutta ei Nuijasodassa pohjalaisten talonpoikien uhosta ollut paljoa apua. Nuijamiehet antoivat aatelisten haarniskoiduille ammattiratsumiehille yhtä tasapäisen vastuksen, kuin mitä toiset uhoajat, eli Isiksen pyssymiehet, pystyvät antamaan amerikkalaisten kauko-ohjatuille lennokeille tai Etelä-Amerikan inkat Pizarron johtamille valloittajille.Sodankäynti oli siihen aikaan samalla tavalla pääomavaltainen eikä työvoimavaltainen ala kuin nykyäänkin.
 
Se seuraus pohjalaisten nuijamiesten uhosta oli, että Pohjanmaalle jäi paljon surevia talollisen leskiä, joita savolaiset nuoretmiehet lähtivät joukolla lohduttamaan suuressa surussaan. Sen tapauksen jäljiltä Etelä-Pohjanmaalla on vielä paljon supisavolaisia sukunimiä ja onpa Vimpelin pesäpallostadionkin rakennettu Savojoen saareen. Kakkospesän takaa saa kuulemma hyvin taimenta ja sen aion vielä tässä elämässä testata.

Lähiruokaa
01.11.2014, 19:39
 

Tuli taas eilen kirjoitettua ropakantaa. Onhan siellä Uukuniemen basaarissa myynnissä muutakin kuin karjalanpiirakoita. Tuokin viimekesäinen kännykkäkuva, joka saa veden kielelle, todistaa, että basaarissa on tarjolla huomattavasti laajempi kulutushyödykevalikoima, joka vaikuttaa vallan paljonpuhutulta lähiruoalta.
 
Kun talousnäkymät sen kun vain synkkenevät, saattaa hyvinkin olla, ettei ensi kesänä ole enää rahaa edes tonnikalapurkkiin, pizzaan ja banaaneihin, vaan joutuu tyytymään Pyhäjärven savulahnaan, Jääskeläisen Ailin piirakoihin ja Kokon mansikoihin. Olen muuten sitä mieltä, että kuvan esittämää kolmen ruokalajin ateriaa voisi vallan mainiosti myydä vaikka Helsingin huippuravintoloissa.
 
 
 
 
 
Basaari
31.10.2014, 18:47
 

Pitäjäntuvan vieressä sijaitsee kylän elämän kannalta erittäin tärkeä paikka, eli Uukuniemen basaari. Se on hyvä osoitus siitä, ettei pelkästään markkinavetoinen talous saavuta korkeinta mahdollista hyvinvoinnin astetta. Kyllä tehokas julkinen sektori on myös tärkeä asia ja nimenomaan julkinen sektori on tuon katoksen pystyttänyt, vaikka markkinauskovaiset voisivat ihan perustellusti väittää, että jos jotain asiaa todella halutaan yhteiskunnassa, niin kyllä markkinat sen järjestävät.
 
Tuossa kuvan basaarissa järjestetään kesäisin kahdesti viikossa kesätori. Kesätorilla uukuniemeläiset myyskentelevät toisilleen karjalanpiirakoita ja kasvattavat näin omalta tärkeältä osaltaan maamme bruttokansantuotetta. Mutta kesätorilla on myös erittäin tärkeä mielenterveyttä edistävä vaikutus, joka ei suoranaisesti kirjaudu kansantalouden kirjanpitoon. 

Byrokratia
30.10.2014, 19:30
 

Teemalta tuli pari iltaa sitten ohjelma vanhasta puu-Pasilasta. Kovasti on Pasilan seutu muuttunut sen jälkeen kun se muutettiin palvelemaan erilaisia hallinnollisia tarpeita. Opiskeluaikaan puhuttiin, että Itä-Pasilan virastotalo oli maamme, ellei peräti koko Pohjoismaiden suurin virastotalo. Melkoinen hirviö se olikin, vaikka myönnänkin, että  kauneus on katsojan silmässä. Ehkä kyseinen virastotalo vielä julistetaan suojelukohteeksi; niinhän nykyään suojellaan Makkarataloakin.
 
Mutta tuo Uukuniemen Pitäjäntupa edustaa erilaista arkkitehtonista suuntausta. Siihen aikaan, kun kunnan asioita hoidettiin talkoilla, riitti rakennus tyydyttämään pitäjän hallinnolliset tarpeet. Kyllä kuvan hallintorakennus miellyttää silmääni paljon Pasilan virastotaloa enemmän. Mieluummin minä tuossa toimistossa vartioisin virkaani. Varsinkin nuo jämäkät tikapuut houkuttelevat. Niissä olisi hyvä vetää leukaa istumatyön vastapainoksi. Työpaikkaliikunta on tärkeää.

Miesten 4 X 10 km
29.10.2014, 18:59
 
Nythän mä hokasinkin, että eilinen naistenviestiuneni kytkeytyi v-76 miesten olympiaviestiin. Silloinhan Mieto väsytti Norjan piskuisen Einar Sagstuenin kakkososuudella perusteellisesti ja ratkaisi jo siinä vaiheessa viestivoiton Suomelle. Sen jälkeenhän olympiavoittoa ei tästä lajista ole tullut. Yksi maailmanmestaruus melkein tuli, mutta se menetettiin Lahden mömmönkisoissa, kun suomalaisilta näytettä otettaessa sinkkiämpäristä suli pohja.
 
Innsbruckin kisoissakin v. -76 oli vähän tuurissaan, että Suomi voitti. Ruotsin mieheltä irtosi suksen side jo lähtöstartissa ja sen korjaaminen vei pari minuuttia. Venäläiseltä rikkoontui mono eikä suuren ja mahtavan mies pärjännyt yhdellä suksella hiihdellessään. Neuvostoliiton voitto meni siihen.
 
Se, ettei Norja ei pystynyt parempaan hämmästyttää ja kummastuttaa vieläkin pientä kulkijaa vieläkin. Sellaisen selityksen olen kuullut, että Norja menetti pelin jo ennen kilpailua, koska maan paras mies Odvar Brå olisi päätynyt putkaan viestiä  edellisenä iltana eikä selvinnyt lähtöpaikalle. Niinpä nuori ja kokematon Sagstuen joutui asettumaan kaksi kertaa suurempaa Mietoa vastaan. Sitä parasta norjalaista Mietokaan ei olisi pudottanut helpolla kyydistään .

Naisten 4 X 5 km:n viesti
28.10.2014, 19:29
 
Olipa taas viime yönä dramaattinen urheilutapahtuma. Olin hyvissä ajoin liikkeellä, koska olin seuraamassa kolmisen vuotta etuajassa Lahden v. 2017 hiihdon mm-kisojen naisten viestiä, jolta odotan paljon. Alku menikin lupaavasti eikä ihme, sillä Suomen naisten viestin avaajaksi oli otettu todellinen yllätysnimi, elikkä Juha Mieto. Pikkuisen minä unissani mietin, että tästä asiasta saattavat norjalaiset vielä protestin tehdä.
 
Alku meni lupaavasti. Ainoastaan norjalainen kääpiöhiihtäjätär kykeni seuraamaan meidän Pitkää-Jussia. Jännittyneenä odotin, että kyllä Karpalosuon loivassa laskussa kevytrakenteinen norjatar putoaa Mietaan kyydistä, mutta niin ei käynytkään. Oivallista taktista silmää osoittaen Norjan tyttö käpertyikin laskun alkaessa Miedon kainaloon eikä siis jäänyt yhtään eikä viesti vielä ratkennutkaan.
 
Mutta seuraavassa mutkassa se ratkesi. Mieto hiihti  harhaan; hän kääntyi väärälle ladulle ja ymmärsi pysähtyä äimistyneenä vasta sitten, kun Salpausselän maauimalan sula vesi tuli vastaan. Kaikki muut joukkueet olivat kääntyneet oikealle radalle. Unessa olin vahvasti sitä mieltä, että viesti on uusittava, koska mm-kisatasolla ei tuollaista virhettä saa järjestäjien toimesta tapahtua.
 
Sitten ainakin minulta katkesi lähetys. Vasta viestin päätyttyä palasin hiihtostadionille, jossa Suomen tytöt olivat hyvin pettyneen oloisia. Kysyin ankkurilta, eli Anne Kyllöseltä, joka on ihan näyttävän näköinen eläjä, toisin kuin monet muuta naishiihtäjämme, jotka vaikuttavat enemmänkin pienviljelijä-metsurin tyttäriltä tai vaimoilta, että miten kävin. Anne kertoi vaisusti, että oltiin vasta kymmenensiä. Poskelleen meni sekin kilpailu.

Kansa taisteli
27.10.2014, 18:09
 
Maailman politiikan arkipäivä hämmästyttää ja kummastuttaa pientä kulkijaa. Ruotsin rannikolta ei sitten löytynytkään vedenalaista vehjettä, ja ruotsalaiset närkästyivät, kun Suomen puolustusministeri piti tapausta farssina. Niin olisivat uukuniemeläisetkin närkästyneet, jos ruotsalaiset olisivat pitäneet Uukuniemen kirkonmäen yllä nähtyä hävittäjää farssina.
 
Irakista sen sijaan on löydetty kemiallisia aseita, vaikka pitkään epäiltiin, ettei niitä olekaan. Lähes miljoona ihmishenkeä menetettiin niitä etsittäessä. Tavallisesti luotettavien lähteiden mukaan kaasuvarastot löysivätkin Isisin pyssymiehet eivätkä Länsimaiden joukot, jotka ovat niitä kymmenisen vuotta etsineet; ihan kuin kansalta salattaisiin jotain. Nähtäväksi jää, mitä kaasupulloille sitten tapahtuu, eli osaavatko tai uskaltavatko uskonsotureita niitä käyttää.
 
Yleisenä uskomuksena on, ettei kaasuasetta uskallettu käyttää Toisessa maailmansodassa, mutta se on väärä uskomus, ainakin mikäli on uskominen Kansa taisteli-lehteä 2/1957, jota tuossa selasin. Kansa taisteli-lehden vuosikerrat löytyvät nimittäin nykyään Netistä osoitteesta  http://kansataisteli.sshs.fi .
 
Lehden mukaan Kiviniemen taistelun yhteydessä suomalaiset käyttivät kyynelkaasua. Siitä asiasta ei ole paljoa julkisuudessa huudeltu. Sitä  edellisen kerran suomalaiset tietääkseni käyttivät kaasua Suomen sodassa 1808, jolloin venäläisten maihinnousuyritys torjuttiin Lemulla lähellä Turkua. Sellainen asia kerrottiin keskikoulun historiankirjassa.
 
 
 
 
Pilkkikausi
27.10.2014, 20:48
 

Kyllä pääsi jälleen kerran varhainen jään muodostus yllättämään Itä-Suomen uistelijat. Savon Sanomissa ei ole ollut vielä yhtään pilkkimiehen hukkumisuutista, joita alkaa esiintyä lehdessä silloin, kun vähänkin riitettä muodistuu rantavesiin, joten luulin, että syyshauenuistelukausi jatkuu vielä Petäisellä, mutta ei jatkukaan. Järvi oli umpijäässä.
 
Jos olisi toukkapurkin viskannut uudelle teräsjäälle, se olisi todennäköisesti pysynyt uppoamatta, joka on varma merkki innokkaalle pilkkimiehelle siitä, että pilkkikausi on alkanut, joten jos minulla olisi ollut pilkkihaalari, niin pilkille olisin työntynyt, tai edes kolokkamatikalle, jolle lähtöä olen kohta viisikymmentä vuotta suunnitellut.
 
Mutta en sitten työntynytkään jäälle, koska pilkkihaalari puuttui ja koska arvostan palomiesten työtä, joiden olisi sitten heinäkuulla, jolloin innokas pilkkimies nousee pintaan, helpompi siirtää kalmo kotirantaan pilkkihaalarista vedellen, kun innokas pilkkimies ei hajoa käsiin, kuten ilman hyvää haalaria helposti tapahtuu.

Kylmän sodan kujanjuoksu
25.10.2014, 16:56
 
Tälläkään kertaa ei Ruotsin rannikon periskoopin vilauttelija jäänyt kiinni. Nähtäväksi jää koska seuraavan kerran alkaa sukellusvenejahti. 80-luvullahan niitä jahdattiin vähän väliä. Yksi jäi kiinnikin rysän päältä, kun venäläisten sukellusvene löytyi karilta Tukholman sataman edestä. Sen älyttömyyden selittänee se, että kyseessä oli Whiskyluokan alus.
 
Kun Ruotsin aluevesiloukkauksista ei enää riitä uutisia, tämänaamuinen Hesari kertoi 80-luvun suomalaisten sukellusvenejahdista, joka johti lopulta vallan siihen, että syvyyspommeja räjäyteltiin ja henkilövahinkojakin koettiin, koska eräs varusmies menetti tyttöystävänsä, kun loma peruutettiin.
Hesarinkaan juttu kylmän sodan ajoilta ei ole kovin dramaattinen, mutta sen sijaan Heikki Tiilikaisen kirjassa Kylmän sodan kujanjuoksu kerrotaan vielä tuotakin tapausta pahempi tilanne. Kirjassa kerrotaan, miten Tsekkoslovakian miehityksen aikaan neuvostolaivasto liikehti huomiota herättävästi. 
 
Esimerkiksi Kotkan edustalla sijaitsevan pienen linnakkeen eteen ryhmittyi noin sata venäläislaivaa ja alkoi rivissä etenemään kohti Suomen aluevesiä. Linnakkeen nuori päällikkö päätti taistella katkeraan loppuun asti ja suoritti liikekannallepanon.Voimasuhteet olivat jotenkin niin, että jokaista suomalaista sotilasta vastassa oli kymmenen vihollislaivaa. Voimasuhteita tosin tasoitti se, että myös kantahenkilökuntaan kuuluvien miesten vaimot mobilisoitiin kantamaan kranaatteja putkille.
 
Nuori päällikkö halusi huolehtia myös joukkojensa moraalista. Niinpä Suomen lippu viriteltiin sillä tavalla valmiiksi, että kun ensimmäiset kranaatit räjähtävät, hulmahtaa siniristilippu juuri sillä hetkellä liehumaan koko komeudessaan. Samalla piti myös Porilaisten marssin sävelien kajahtaa linnakkeen äänentoistilaitteista volyymillä 10 nostattamaan lisää vähäväkisen joukko-osaston taistelumieltä.
 
Onneksi mobilisaatio oli turha.  Alukset pysähtyivät ennen valtakunnan rajaa. Ilmeisesti Neuvostoliitto halusi toimenpiteillään viestittää jotakin. Rajaseudulla puhutaan, että samoihin aikoihin myös itärajalla olisi huudatettu kuluvasti panssareiden moottoreita. Muistelen, ettei silloinen puolustusvoimain komentaja Yrjö Keinonen pitänyt tilannetta mitenkään uhkaavana, sillä hän ei keskeyttänyt Lapin vaellustaan. Olisikohan Keinosella ollut jo etukäteen tieto siitä, miten asiat tulevat etenemään?
 

Juoksu yli hautojen
24.10.2014, 17:58
 
Kuopion Isänmaallinen seura järjesti eilen luentotilaisuuden Väinölänniemen historiasta. Asiasta kertoi eläkkeellä olevan Kuopion kaupungin entinen liikuntatoimen johtaja Kyösti Miettinen. Olin paikalla isänmaallisen nuorison edustajana.
 
Tarkoitukseni oli saada selville, montako yleisurheilun maailmanennätystä kentällä on tehty, mutta sitä ei kukaan ole laskenut. Montahan niitä varmasti on. Mielenkiintoisin ennätyksistä on kuopiolaisten joskus -20-30-luvulla tekemä 4X1500 metrin maailmanennätys, mikäli asiasta kiertävä katsomolegenda pitää paikkansa. Vajaat sata vuotta sittenhän savolaisnuorukaiset hallitsivat kestävyysjuoksuja vähän samaan malliin, mitä nandiheimon miehet nykyään.
 
Tuosta viestiennätyksestä muut paikalla olleet eivät olleet kuulleet. Minä sen sijaan en ollut kuullut aiemmin sitä, että Väinölänniemen urheilukenttä toimi aiemmin hautausmaana. Tosin aluetta ei silloin tunnettu kansallisromanttisen Väinölänniemen nimellä, vaan sitä kutsuttiin Pappilan niemeksi.
 
Tietooni ei ole tullut, että kukaan olisi reilut sata vuotta sitten paheksunut sitä, että hautakivet ja pääkallot kärrättiin pois jaloista kuleksimasta ja tilalle rakennettiin juoksurata. Nykyäänhän tuollainen rakennuspäätös synnyttäisi isot lööpit kioskin seinään ja vuosia kestävän valituskierteen.
 
Sen verran Kuopion kaupunki rajoitti kuitenkin kentän hillitöntä urheilukäyttöä, että järjestyssäännöissä kiellettiin alueella discuksen heitto. Discuksen heittelyn katsottiin ilmeisesti kohtuuttomasti häiritsevän hautarauhaa.

Ilmatilan loukkauksia
23.10.2014, 18:21
 
Nähtäväksi jää, löytyykö Ruotsin vesiltä mitään todisteita maan aluevesien loukkauksista. Sen jälkeen vielä pitäisi keksiä järkevä motiivi periskoopin vilauttelulle. Venäjän sotajohto voi koostua roistoista, mutta tuskin he sentään idiootteja ovat. Vaikea keksiä mitään järkevää syytä operaatiolle, jonka olisi voitu toteuttaa soutuveneellä ilman valtavaa kansainvälistä medianäkyvyyttä.
 
Uukuniemeläiset ovat kertoilleet, että edellisen kylmän sodan aikaan harva ei ollut se tapaus, että punatähtinen suihkukone kävi näyttävästi ja varsinkin kuuluvasti kiertämässä Uukuniemen kirkon. Niistä lennoista ei noussut sellaista hälyä kuin Ruotsin periskooppihavainnoista tai viimeaikaisista ilmatilan loukkauksista Itämerellä.
 
Selitys Uukuniemen koneille oli se, että ihan nykyrajan pinnassa on suomalaisilta jäänyt Mensuvaaran lentokenttä, jota myös venäläiset hyödynsivät sodan jälkeen. Jos suihkukone nousi vaikkapa tuulen vuoksi lännen suuntaan, sen oli vaikea olla tunkeutumatta luvatta Uukuniemen ilmatilaan. Tästäkään asiasta ei Kekkosen ajan Suomessa puhuttu ääneen, mutta monet Uukuniemen ukot kyllä voivat kaksi sormea vaikka missä tahansa vannoa nähneensä vieraan vallan ilma-aluksia Suomen puolella.
 
Tietääkseni Mensuvaaran kenttä oli ja on tällä hetkelläkin hiekkapäällysteinen; ainakin ilmakuvista päätellen siellä laidunnetaan nykyään lehmikarjaa. Tuntuu aika erikoiselta, että kylmän sodan aikaiset suihkukoneet pystyivät nousemaan Mensuvaaran hiekkakiitoradalta. Nykyiset suihkarit eivät sellaiseen pysty.
 
Olisikohan naapuri päällystänyt kentän jossain vaiheessa vaikka niillä teräslevyillä, joita suomalaisilta jäi eräille rajantakaisille kentille. Ainakin Petroskoin tori oli muutama vuosi sitten katettu suomalaisten Tiiksan lentokentälle jättämillä teräslevyillä. Ne olivat vielä70 vuotta vanhoinakin ruosteettomat, joten olisiko niihin lisätty Petsamon nikkeliä.

Lapin ilmataistelu vuonna 1954
22.10.2014, 17:59
 
Ja taas löytyi yksi kylmän sodan aikaisia salaisuus, josta ei ainakaan Helsingin Sanomien mainiosta arkistosta löydy mitään mainintaa. Suomen kansaa ei näköjään haluttu hermostuttaa esimerkiksi tiedolla, että Suomen ilmatilassa taisteltiin vielä huhtikuussa 1954, ja tapauksella oli monia silminnäkijöitä. Rajavartiosto vakuutti tiettävästi virallisesti, että eräiden lappilaisten kuulema  konetykkien pauketta muistuttava ääni johtui ukkosesta.
 
Kaikki tietävä Wikipedia kertoo kyseisestä tapahtumasta Mig-17 hävittäjästä kertovassa artikkelissa. Mainittakoon, että amerikkalaista kuusimoottorista pommikonetta oli ajamassa takaa myös eilen mainittuja Mig-15 koneita, mutta niiden nopeus ei riittänyt, mutta uudempien hävittäjien nopeus yllätti amerikkalaiset. Takaa ajettu pommikone lensi tiukan paikan tullen 900 km/t.
 
Wikipedia kertoo seuraavaa Mig-17:sta: Konetyyppi  ei ole koskaan lentänyt Suomen Ilmavoimissa. Kuitenkin kaksi MiG-17-hävittäjää ajoivat takaa 8.5. 1954 yhdysvaltalaista Harold Austinin ohjaamaa RB-47 Stratojet -lentokonetta Suomen Lapin ilmatilassa. Kolme RB-47-lentokonetta oli lentänyt tiedustelemaan ilmakuvauksella Norjanmeren kautta Murmanskin alueelle Kuolan niemimaalle ja Arkangelin satamia, puolustusvälinetehtaita ja muita sotilaallisia kohteita. Lentokoneita vastaan Neuvostoliitto lähetti MiG-15- ja MiG-17-hävittäjiä, joista viimeksi mainittuja RB - miehistöt eivät osanneet odottaa.
Sallassa Onkamojärven yläpuolella toinen kahdesta Suomen ilmatilaa loukaten takaisin lentäneen koneen miehistöstä huomasi olevansa MiG-17-hävittäjien takaa-ajamana. MiG-17:t tulittivat ja RB-47 sai vaurioita polttoainesäiliöönsä sekä radioonsa kyeten kuitenkin palaamaan tukikohtaan Englantiin. Paikalliset asukkaat onnistuvat seuraamaan ilmataistelua, joka pyrittiin salaamaan salaamalla sitä koskevat asiakirjat Suomen ulkoasiainministeriössä. Uusi Suomi oli jo kuitenkin tehnyt asiasta artikkelin, minkä vuoksi Suomen ulkoasiainministeriön poliittisen osaston päällikkö, Eero A. Wuori leimasi uutisen humpuukiksi. Lopuksi asia jouduttiin kuitenkin myöntämään. Eduskunnan ulkoasiaivaliokunnan jäsen Johannes Virolainen kuitenkin esitti salaamisyrityksen perusteluksi sen, että haluttiin välttää Suomen joutuminen osalliseksi suurvaltojen välisistä ristiriidoista.
 
Tuo Lapin ilmataistelu liittyy tavallaan kuuluisaan Tohtori Outolempi-nimiseen elokuvaan sikäli, että siinä esiintyvällä sotahullulla kenraalilla oli siis vastine todellisuudessa. Tämä amerikkalainen kenraali uskoi, että vielä 50-luvulla Usa olisi pystynyt voittamaan Neuvostoliiton ydinsodassa ja tämä kenraali yritti provosoida sellaista sotaa lähettämällä pommikoneita Neuvostoliiton ilmatilaan. Toivoa sopinee, ettei kukaan sotahullu venäläiskenraali yritä provosoida sotaa lähettämällä sukellusveneitä Ruotsin vesitilaan periskooppiaan vilauttelemaan.
 
 
 
Kylmää sotaa
21.10.2014, 18:19
 
Kylmän sodan on kerrottu palanneen. Ehkä niin onkin, mutta tiedonvälitys näyttää toimivan edelleenkin vapaammin kuin edellisen kylmän sodan aikaan. Suomessakin on kohuttu Ruotsin sukellusvene-epäilyistä mitään peittelemättä tai tapausta vähättelemättä, vaan pikemminkin asiaa on lööpeissä paisuteltu. 60 vuotta sitten oikean kylmän sodan aikaan kansalta salattiin paljonkin.
 
Yritin etsiä Helsingin Sanomien mainiosta arkistosta juttuja neuvostoliittolaisen Mig-15 hävittäjän tammikuussa 1954 Rautjärven korpeen tapahtuneesta maahansyöksystä, mutta yhtään uutista asiasta ei löydy. Asiasta vaiettiin hienotunteisesti. Hevosmiesten tietotoimisto on tiennyt kertoa, että maahan syöksyneen koneen suomalaiset havaitsivat ja löysivät heti, mutta venäläisille koneen löytymisestä kerrottiin vasta päivien kuluttua, jolloin kone oli ehditty perusteellisesti tutkia.
 
Senkin hevosmiesten tietotoimisto on kertonut, että heittoistuimella pelastautunut koneen lentäjä Gennadi Perezhokin sai yöpyä viimeisen yönsä maassamme herrasmiehen lailla ja arvonsa mukaisella tavalla Imatran upseerikerholla ennen noutopartion saapumista. Puhutaan, että epäonninen lentäjä mukiloitiin jo suomalaisten nähden. Ehkä miehen epäiltiin yrittäneen loikkausta.
 
Muuten Rautjärven koneen putoamispaikalle olisi hyvä saada muistomerkki. Joku tutkiva toimittaja, vaikkapa Venäjä-dokumenteilla kunnostautunut Arvo Tuominen voisi selvittää, miten onnettomalle lentäjälle Gennadi Perezhokinille kävi sittemmin elämässään; jatkuiko esimerkiksi miehen lentoharrastus.
 
 

Kaupunkiajoa
20.10.2014, 18:32
 
Mahottomaksi on elämä äitynyt koko Itä-Suomen alueella ainakin mikäli on yhtään uskominen Savon Sanomia ja miksi ei olisi uskominen. Pitänee panna harkintaan muutto jonnekin rauhallisemmalla ja turvallisemmalle seudulle. Nyt on Nurmeksen kaupunkialueella kirjailija Heikki Turunen hurjastellut autolla neljänkympin alueella 60 km/t ja saanut hurjasta teostaan ansionsa mukaan ankarat 400 euron sakot.
 
Tapauksesta oli uutinen vallan värikuvan kanssa lauantain Mullikassa, josta on viime aikoina tullut hyvin moraalinen julkaisu. Uutisissa korostettiin sitä, että sakotettu oli vastikään valittu kaikkien aikojen pohjoiskarjalaiseksi, mutta lehti ei ottanut kantaa siihen, pitäisikö kaikkien aikojen pohjoiskarjalaisen luopua arvonimestään tuomion johdosta.
 
Tavallaan ymmärrän Heikki Turusen syyllistymistä ylinopeuteen, koska autoilu Nurmes-Lieksa-Kuhmo-linjalla on nykykielellä haasteellista, koska koko noin 500 kilometrin matkalla ajetaan kaupunkiajoa, jossa on omat erityispiirteensä ja vaatimuksensa, jota vahvasti maalaistaustainen kirjailija Turunen ei ehkä hallitse.
 
Sellaisestakin olen jostain lukenut, että polttoainetta kaupunkiajossa kuluu tavallista enemmän, joten satunnaisen autoilijan on syytä välttää valtavaa Nurmes-Lieksa-Kuhmo-kaupunkikeskittymää.

Raittiuspäivät
19.10.2014, 18:03
 
Öylönnä mainittua Erkki Tuomijokea ei pidetä minään huumorimiehenä, mutta pirullisen hauska hän osaa päiväkirjoissaan olla. Seuraavaa tapahtui 6.6.1992:
 
"Aamulla ajo kesähelteessä Raumalle, jossa raittiuspäivien päätöspaneeli sosiaali- ja huumepolitiikasta. Päivien pääjunailija Juha Väätäinen, joka on saanut houkuteltua esim. Claes Anderssonin paikalle, ei ole itse läsnä vaan sairaslomalla, Andersson kysyy epähienosti, onko hän ratkennut ryyppäämään, mutta Riitta Pakaslahti sanoo, että hän olisi hoitamassa valmennettaviaan. Siihen minulla ei olympiakomitean kannalta ole huomauttamista."
 
Tuollaiset raittiuspäivät ovat tunnetusti ikäviä tilaisuuksia raittiustyön näkökulmasta. Jukka Virtanen, joka on suuri humoristi, vaikka onkin kuopiolaisen kansanedustaja Erkki Virtasen setä, kertoo muistelmissaan, kuinka hän joutui kerran Turun raittiuspäiviltä suoraan katkaisuhoitoon Kupittaan mielisairaalaan. Virtanen paljastaa, että siellä hän, monipuolinen urheilulahjakkuus, saavutti yhden suurimmista urheiluvoitoistaan.
 
Hän nimittäin voitti Kupittaan mielisairaalan pöytätennismestaruuden. Kovassa loppuottelussa oli vastassa eräs urheilussa kiellettyjen lisäaineiden vuoksi päänsä sotkenut pikajuoksijalupaus. Minulla on ollut tilaisuus kysyä Virtaselta hopeaa voittaneen pikajuoksijan nimeä, mutta sitä hän ei suostunut muistamaan. Virtanen on viimeisen päälle herrasmies.

Nimimuisti
18.10.2014, 18:54
 
Olen aina ylpeillyt hyvällä nimimuistillani, koska muistan mielestäni kunnioitettavan määrän nimiä. Jos jotain vikaa hakemalla pitää nimimuististani hakea, niin vika on se, etten muista mitään nimeä ihan oikein. Mutta en paini yksin ongelmani kanssa mikäli on yhtään uskominen Erkki Wuolijoen juuri julkaistuihin päiväkirjoihin ja miksi ei olisi uskominen. Ainakin edesmennyt valtioneuvos Harri Ilaskivi kärsi samasta nimimuistivaivasta.
 
Ja sitten lainaus kyseisistä päiväkirjoista: "Kokouksen jälkeen käyn vielä Palacessa illallisilla. Ruoka on hyvää, muuten ainoa mainitsemisen arvoinen on Holkerin pöytäpuhe, jossa hän erikseen pyytää anteeksi Panu Toivoselta kun tämä edellisen kokouksen jälkeen oli puuttunut aiheellisesti siihen, että Holkeri oli kokouksessa puhunut Lönnrotista vaikka oli tarkoittanut Snellmania. Tilannetta ei kuitenkaan paranna se, että Holkeri osoittaa anteeksipyyntönsä "Panu Suomiselle", jonka huumorintaju ei tällaiseen oikein yllä. Puheen päättyessä huudan: Hyvä puhe, Ilaskivi."

Paheellinen ja intohimoja kuohahteleva kaupunki
17.10.2014, 18:28
 
Kyllä on mualiman kirjat sekasi ja hurjaksi on meno äitynyt Kuopiossa, mikäli on yhtään Savon sanomiin uskominen ja miksi ei olisi uskominen. Lehdessä uutisoitiin näyttävästi, että entinen kansanedustaja ja huomattava itäsuomalainen terveysvaikuttaja Pekka Puska, joka on pelastanut tuhansia ihmishenkiä, on ajanut ohitustilanteessa 80:n alueella 108 km/t ja saanut siitä ansionsa mukaan tuhansien eurojen sakot.
 
Samalla sivulla vähintään yhtä näyttävästi uutisoitiin, että hammaslääkäri on 7000 euron kuukausinettotuloista huolimatta kalastanut täysin luvatta Kallavedellä  ja vieläpä kahdella vavalla. Leivätön pöytä odottaa nyt hammaslääkäriä, joka varmasti oikein onkin, mutta kalastuksenvalvojalle minä kuitenkin sanoisin, että on siinä miehellä virka.
 
Ymmärrän salakalastaja-hammaslääkäriä hyvin pitkälle; tiedän jopa miehen, joka on suorittanut Savossa häpeämättömästi  jatkettua salakalastusta vallan kolmella vavalla, vaikka on suorittanut ylemmän oikeustutkinnon. Nimittäin nykyään kalastuslainsäädäntö alkaa olla niin monimutkaista, että ongelle meno vaatii hyvää henkilökohtaista lakimiestä.
 
Ja sitten kaikista pahin juttu. Erään kapteeni evp:n epäillään olleen kunnallisvaaliteltallaan Kuopiossa Rouninki taskussa. Ainakin hänen epäiltiin kantaneen käsiasetta mukanaan vaalitilaisuudessa. Luulen pyssyn olleen puoluetovereidensa varalta. Tämä ampuma-aserikos tosin oikeudessa hylättiin, koska vaaliteltassa oli niin hämärää, ettei taskuaseesta oltu ihan varmoja ja saattoi housuissa muukin vehje pullottaa.
 
Kuopion viime aikojen levotonta tilannetta seuratessani ovat ihan tulleet mieleeni Heinolassa viettämäni tapahtumarikkaat 16 vuotta. Muuten sielläkin liikkui eräs eräs kapteeni evp. Parabellum povessa ja pidätti sillä uhaten joukon omenavarkaita itseteossa ja saatteli heidät poliisilaitokselle. Sakothan rikoksesta sitten tulivatkin, mutta ne tulivat evp. kapteenille laittomasta uhkauksesta.

 

 

 

Vessahirviö
16.10.2014, 18:31
 
Kuopiossa sattuu ja tapahtuu. Mietteliäänä olisi elokuvaohjaaja Alfred Hitchcock lukenut aamulla Savon Sanomia, mikäli hän vielä olisi keskuudessamme kyseistä lehteä lukemassa.  Kuopiossa on paljastunut tapahtuma, jonka rinnalla Psyko-elokuvan suihkukohtaus, jossa alaston naisenpuoli joutuu veitsihyökkäyksen kohteeksi, ja jota kohtausta yleisesti pidetään elokuvahistorian kauhistuttavimpana kohtauksena, tuntuu pelkästään hiihtokielellä sanottuna amatöörimäiseltä puuhastelulta.
 
Nimittäin muudan savolaisnaisenpuolen aamuvirtsa katkesi kesken, kun hänen kimppuunsa alatakakautta vessanpytystä käsin pyrki jokin luonnonkappale. Päällekarkauksen kohteeksi joutunut naisenpuoli  epäili syylliseksi rottaa. Paikalle hälytetyt taloyhtiön huoltomiehet totesivat, ettei ole rotta, vaan hamsteri ja löivät eläimen siekailematta lihoiksi, kuten Savossa pyritään tekemään varmuuden vuoksi eläimille, joita ei tunneta ja vaarattomiksi tiedetä.
 
Taloyhtiön tutkimusten jälkeen todettiin, ettei hirviöeläin ole rotta eikä hamsteri, vaan orava. Pientä kulkijaa hämmästyttää ja kummastuttaa, jos aikuiset ihmiset eivät erota oravaa rotasta tai hamsterista. Nyt kuitenkin luonnonsuojelupiirit ovat heränneet ja todenneet, ettei tämä ilmeisen perverssi otus olekaan rotta eikä hamsteri tahi orava, vaan kyseessä on lailla suojeltu liito-orava ja että on syytä epäillä ympäristörikosta.
 
Nähtäväksi jää mitä seuraavaksi tapahtuu. Mikäli lakia yhtään tunnen, syyttäjän on syyte nostettava tietoonsa tulleista rikoksista, ellei rikosta nimenomaisesti todeta niin vähäiseksi, ettei syytettä tarvitse nostaa. Nähtäväksi jää sekin, irrotetaanko Ulvilan murhajutun tutkimuksista tutkijavoimia Kuopiota kuohuttavan tapauksen selvittämiseen.

Nevalan paljastukset
15.10.2014, 17:57
 
Pauli Nevala kertoi eilen ilmeisesti olympiavoittonsa 50-vuotispäivän kunniaksi Teksti-tv:n sivuilla katuvansa piristeiden käyttöään. Epäilen miehen kuitenkin tarkoittaneen hormonikokeilujaan; hormoneja ei mielestäni lasketa piristeisiin.
 
Nevala tosin vakuutti, että hänen ja hänen koiransa osalta hormonit myös piristivät. Mies nimittäin harrastaessaan kemiallista sisäruokintaa pyrki hyödyntämään toiminnassaan tieteellistä tutkimusta ja testasi aineitaan ajokoiraansa. Rauhallisesta kotikoirasta tuli hetkessä melkoinen räksyttäjä ainakin jäniksiä kohtaan, mutta myös karva kiilsi kovasti.
 
Myös koiran isäntä alkoi käyttäytyä lemmikkinsä tavoin, mutta tämä räksytys suuntautui jänisten sijasta urheiluliiton herroihin. Eilisessä haastattelussa olympiavoittaja kertoi hormonien myös nopeuttavan ja terävöittävän aivotoimintoja.
 
Tämän vuoksi Pauli Nevala on luultavasti viime aikoina kunnostautunut runoilijana. Itsekin matkustin vuosia sitten Etelä-Pohjanmaalle pelkästään hankkiakseni Nevalan runokasetin, mutta myöhästyin. Se oli jo myyty loppuun. Tietääkseni tämä Teuvan Rivakan kirkkain tähti on myös säveltänyt tekstejään.
 
Eikä tämä riitä, vaan vireytynyt aivotoiminto on johtanut myös siihen, että Pauli Nevala on laajentamassa myös tiedekirjallisuuden puolelle. Hän kertoi vuosia sitten Lapuan matkahuollossa lukemassani Ilkka-lehdessä olevansa kirjoittamassa teosta, jonka työnimenä oli Pitkäkorvien aikaan. Sen kirjan tarkoitus oli kumota vallalla oleva jääkausiteoria. Olisiko Nevala kadottanut johtoajatuksensa, koska projektista ei ole kuulunut mitään vuosiin.
 
Lopuksi korostan sitä, ettei erään keihäsmiehen terävästä laskupäästä kerrottu juttu voi mitenkään liittyä Nevalaan, vaan johonkuhun toiseen. Nimittäin eräissä kilpailuissa luvattiin keihään voittajalle kolmannes tapahtuman pääsylipputuotoista, mutta keihäshirmu tyrmäsi ajatuksen välittömästi. Hänen mukaansa ainakin neljännes on saatava.

Ihmemaa Islanti
14.10.2014, 18:35
 
Jalkapallon MM-kisojen pronssiottelussa männä kesänä Hollanti voitti Brasilian puhtaasti 3 - 0, vaikka Brasiliakaan ei ole mikään heittopussi jalkapalloilun saralla. Männä yönä Islanti voitti Hollannin Em-karsintaottelussa puhtaasti 2 - 0. Kaksi edellistäkin karsintapelissä Islanti voitti. Ensin kaatui Latvian 3 - 0 ja sitten Turkin samoin lukemin.  
 
Ihme maa on tuo vähän Tamperetta isompi saarivaltakunta. Se näyttää selviävän Em-turnaukseen paljon todennäköisemmin kuin Suomi. Muutenkin viikingeillä menee meitä paremmin. Muistelen Islannin valtion melkein menneen konkurssiin viisi vuotta sitten ja maan pankit niin  tekivätkin joukolla; tosin en muista pelastiko valtio asiakkaiden talletukset sentään kokonaisuudessaan, mutta epäilen niin tapahtuneen, koska vallankumoukselta vältyttiin.
 
Edellä kerrotusta huolimatta tai juuri siitä syystä sekä bkt- että inhimillistä kehitystä mittaavan hdi-indeksin mukaan Islanti on paljon paremmassa jamassa kuin Suomi. Itse asiassa Suomi näyttää näiden tilastojen valossa olevan putoamassa hyvää vauhtia pois Skandinavian hyvinvointivaltioiden joukosta ja lähestyvän Baltian maiden tasoa, jonne se ehkä kuuluukin.
 
Muistelen keskikoulun maantietokirjassa kerrotun muiden Pohjoismaiden kuuluvan Skandinaviaan ja Suomen Fennoskandiaan. Muistan myös selvästi kirjassa vertaillun kansojen rotuominaisuuksia ja sen mukaan suomalaiset eivät olleet pitkiä ja hoikkia germaaneja vaan korkeilla poskipäillä varustettuja persjalkaisia itäbalttilaisia. Nykyajan lapsille ei moista rasismia opetetakaan, mutta kyllä vanhan maantiedonoppikirjan tietojen paikkansapitävyyden hyväksyy, jos vähänkin kiertää muutakin kuin tahkoa.