maanantai 29. joulukuuta 2014


Voihan Venäjä
28.12.2014, 18:28
 
Kannattaa lukea Kalle Kniivilän kirja Putinin väkeä, niin sen jälkeen voi ainakin yrittää ymmärtää Venäjän nykytilannetta paremmin. Kniivilän kirjan mukaan Putin oli ainakin vähän aikaa sitten hyvin suosittu johtaja. Yli puolet kansasta piti häntä hyvänä valtion päämiehenä. Hänen aikanaan venäläiset ovat eläneet historiansa parasta aikaa. Kansan elintaso on kaksinkertaistunut, kuri ja järjestys ovat palanneet maahan ja oligarkit on karkotettu Kremlistä sekä pistetty muutenkin ojennukseen.
 
Lännessä arvostettuja Gorbatshovia ja Jeltsiniä ei arvosteta itänaapurissamme. Heidän kannatuksensa jää vain pariin kymmeneen prosenttiin. Molemmat miehet yrittivät kehittää demokratiaa ja seurauksena oli se, että demokratiaa pidetään Venäjällä synonyymina sekasorrolle. Itsekin olen kuullut paluumuuttajan suusta sen, että Jeltsinin aikaan valta siirtyi rikollisille ja Putinin aikaan valtaa sen sijaan on käyttänyt salainen poliisi, joka on vaihtoehdoista tavallisen kansan kannalta parempi. Saattaa hyvinkin olla, että jos Arabimaihin liberaalin demokratian juurruttaminen vie eräiden asiantuntijoiden arvion mukaan 100 vuotta, niin Venäjällä se saattaa hyvässä lykyssä onnistua jo 50 vuodessa.
 
Putinia ei tosin pidetä maan historian parhaana hallitsijana, vaan niin uskomatonta kuin se onkin, Leonid Brezhnev on selvästi parhaaksi rankattu; asia jota länsimaisella järjellä on vaikea ymmärtää. Tosin Pentti Linkola ymmärsi asian jo 1980-luvulla. Linkola arvosti pysähtyneisyyden aikaa. Hänen mukaansa hyvän johtajan on estettävä kaikki yhteiskunnalliset uudistukset, koska jos uudistusten tielle lähdetään, niin siinä piilee tuhon siemen.
 
Ja kaiken lisäksi Linkola piti Leonid Brezhneviä myös hyvin kauniina ihmisenä. 

Ulvahtelua
27.12.2014, 18:05
 
Muistanpa Heinolasta miehen, joka jouluaattoiltaisin uisteli haukia hyvällä menestyksellä sulalla Kymenvirralla. Kymenvirta ei jäädy koskaan. Siellä sai hiljentyä rauhassa, eivät olleet muut häiritsemässä.
 
Itse en käynyt jouluiltana uistelemassa, mutta pilkillä kävin Petäisellä. Vaikka Petäinen on maailman paras haukikosteikko, se on maailman huonoin pilkkijärvi. Monina talvina sieltä ei saa nykäystäkään edes kevätjäillä, jouluillasta nyt puhumattakaan.
 
Ei purrut kala pilkkiin. Kärkkääläistä sanontaa lainatakseni meni pili pattaan. Eräs pienviljelijä-metsuri ilmaisi asian vastaavassa tilanteessa, "ettei aata muu, kuin ruveta mulukun suomustukseen". Huonoon kalan tuloon vaikutti sekin, että pitkästä aikaa kuulin jään ulvahtelevan, kun kiristyvä pakkanen repi selälle railoja.
 
Sitten aloin minäkin ulvahtelemaan joululauluja täysin palkein, koska kukaan ihminen ei ollut kuuntelemassa. Ihmeekseni kalatkaan eivät nousseet avannon reunalle hurmioituneina ihastelemaan.

Mitä sain joululahjaksi
26.12.2014, 19:07
 

Tänä vuonna olen ollut niin ennennäkemättömän kiltti, että sain joululahjoja peräti 2kpl. Finlandia-voittaja He eivät tiedä mitä he tekevät oli iloinen ylläri, sillä kirjaston varausjonossa olen sijalla 118. Sirpa Kähkösen uutuuden Graniittimies osalta olisin ollut jonossa sijalla 182, mutta jostain syystä rouva sai sen lahjaksi.
 
Tällä kertaa mieluisin lahja oli pehmeä paketti. Sain matkailukalsarit. Niihin on painettu Kuopion kartta. Erinomainen idea Kuopion kaupungin matkailutoimelta  tuottaa matkailukartta, jota on vaikea hukata. Harva ei ole ollut se kerta, jolloin avuton satunnainen matkailija, varsinkin ulkomaalainen, on minulta tietä kysynyt enkä ole pystynyt häntä kunnolla auttamaan. Nyt minulla on siihen materiaaliset edellytykset.

Mikko-sika
25.12.2014, 21:43
 

Söpö on sika pienenä. Tämä sika käyskenteli kesällä Kuopion kaduilla elämäänsä tyytyväisenä. Näky oli hellyttävä. Sika on älykäs ja sympaattinen kotieläin. Sika on niin älykäs eläin, että se pystyisi pelaamaan vaikka tietokonepelejä, jos sille annetaan siihen mahdollisuus.
 
Mielestäni sikojen kotikasvatusta olisi voimaperäisesti kannustettava. Olisi ihan perusteltua, että sika syrjäyttäisi nykyään hyödyttömät kissat ja koirat kotitalouksiemme lemmikkeinä. Sikojen kotikasvatus tarjoaisi kotitalouksillemme mahdollisuuden hankkia onnellisen sian lihaa kotitalouksiemme lihahuoltoa järjestettäessä.
 
Sikojen tehokasvatus teuraaksi täyttää eläinrääkkäyksen tunnusmerkistön, joten toivon EU:n sen pikaisesti kieltävän. Sen sijaan yksittäiset kaupunkikotitaloudet voisivat  ottaa kesällä kesäsikoja lihotettaviksi ja joulun alla ne voisi sitten taluttaa teuraaksi, pistää hengiltä ja lyödä lihoiksi. Veretkin voisi valuttaa sinkkiämpäriin hyötykäyttöön.
 
Sian potkasta, eli liikkiöstä, jota myös pöystiksi nimitetään eräissä murteissa, perheenemännät voisivat valmistaa kinkkuja. Sian suolista ja verestä saa herkullista mustaa sianverimakkaraa, jota Tampereella jostain syystä kutsutaan harhaanjohtavasti vain mustaksimakkaraksi. Sian sorkista saisi keitettyä hyvää askarteluliimaa eikä niitä tarvitsisi kantaa biojätteeseen. Sian harjaksista pystyy tekemään lujaa lankaa vaikkapa jalkineiden korjausta varten. Sian isoista aivoista voi taitava perheenäiti valmistaa terveellistä ja ravitsevaa sianpääsylttyä lapsilleen.
Lopuksi kuuntelemme tunnelmaan sopivaa sika-aiheista joulumusiikkia.
https://www.youtube.com/watch?v=CatC2uGhcpY
 

Rauhallista joulua
24.12.2014, 18:01
 

RAUHALLISTA JOULUA!!!!!
 
Tuon nykyiseen maailmanpoliittiseen tilanteeseen harvinaisen hyvin soveltuvan joulukortinkortin myötä toivotan kaikille oikein hirvittävän aistillista joulua.
 
Kaiken ylensyönnin keskellä lukekaa jouluevankeljuiluksi Kalle Päätalon Nouseva maa-teoksesta se kohta, jossa kuvataan ensimmäistä rauhanajan joulua Pispalan rinteessä. Sota-ajan pahin pula oli jäänyt taakse ja niinpä esimerkiksi herkullista lanttua oli saatavilla kansan tarpeisiin riittävästi.
 
Päätalon Kassu ahmii sen ajan suurinta kuviteltavissa olevaa herkkua, eli lanttulaatikkoa, niin paljon, että uhkasi ihan oikeasti räjähtäen haljeta. Hän kuvaa tapausta omalla perusteellisella ja pikkutarkalla tyylillään hyvin rehellisen tuntuisesti. Lopuksi hiljentykää seuraamaan Kotikadun Tiernapoikia.
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/kotikadun_tiernapojat_35405.html#media=35406

 

 

 

Valkea joulu
23.12.2014, 19:24
 
Valkea joulu on tiettävästi maailman suosituin joululaulu. Se on tyypillinen melankolinen slaavilaissävelmä, säveltäjä Irwing Berlin oli syntyjään Israel Baline-niminen Venäjän juutalainen. Amerikassa Kalifornian lämmössä hän sävellellessään muisteli Siperian hankia. 
https://www.youtube.com/watch?v=aShUFAG_WgM
 
Suomessa Valkea joulu ei ole ollut kovin suosittu, koska se on vähän imelä. Se ei ole meille tarpeeksi surumielinen joululauluksi. Siinä ei muisteta riittävässä määrin edesmenneitä miespolvia eikä kärsiviä eläimiä varsinkaan lintuja. Vaikka venäläiset ovat mollikansaa, niin eivät he siinäkään asiassa meille pärjää.
 
Meillä joulu on harras ja surumielinen surujuhla, mutta jo Ahvenanmaalla juhlan luonne on ihan toinen. Italiassa se sitten vasta toisenlainen onkin. Siellä ainakin teoreettisen fysiikan professori  Kari Enqvistin mukaan joulua vietetään pelaamalla perhekunnittain rahasta bingoa ainakin mikäli on yhtään uskominen hänen Iltalehdessä pitämäänsä blogia. Epäilen myös, että siinä samalla italialaiset kiusaavat koko perheen voimin meidän häkkiin suljettua sylviaamme.

Viktor Klimenko, olympiavoittaja
22.12.2014, 20:20
 
Nyt olen minäkin käynyt helluntailaisten tilaisuudessa. Nimittäin Viktor Klimenko piti eilen ilmaiskonsertin Kuopion Raittiustalolla, jossa ei yleensä laulu raiu eikä haitari soi, mutta eilen niin poikkeuksellisesti tapahtui. Kun valtiokirkon puolella on kirkot joulun alla muutettu markkinapaikoiksi, ovat helluntailaiset keksineet ovelan vastavedon ja muuttaneet työväentalot, ja Kuopiossa jostain syystä raittiustalon, herranhuoneiksi, jossa järjestetään ilmaisjoulukonsertteja erityisesti köyhille ja pieneläjille. Törmäsin eilen siihen erikoiseen tilanteeseen, että huomasin olevani paikalla yhtenä harvoista hyvinvoivan keskiluokan edustajista.
 
Ja hyvin Raittiustalolla laulu raikui ja haitari soi. Viki osaa laulaa ja säestäjätkin hallitsivat asiansa eikä esiintyjä ainakaan häiritsevässä määrin todistanut uskoaan. Konserttia mainostettiin slaavilaisena joulukonserttina, mutta luulen, että järjestäjänä eivät olleet slaavit, vaan paikallinen Helluntaiseurakunta. Tosin sitä ei missään mainittu, ja niinpä sali oli tupaten täynnä väkeä.
 
Ostin viisi euroa maksaneen ohjelmalehtisen, johon toimenpiteeseen ei ketään mitenkään painostettu ja samalla pääsin kysymään tyypillisen uteliaana savolaisena ja innokkaana urheilumiehenä nimikirjoitusta pyytäessäni, että mahtaneeko artisti olla sukua kuuluisaan neuvostoliittolaiseen voimistelijaan Viktor Klimenkoon, joka voitti kasakalle sopivasti kultaa hevosella Munchenissä 1972. Taiteilija Viktor Klimenko ei myöntänyt sukulaisuuttaan voimistelija Viktor Klimenkoon.
 
Innokkaana poliittisen historian harrastajana myös kysyin, että syyllistyikö mahdollisesti joku suomalainen nimismies virkavirheeseen, kun ei palauttanut Klimenkon perhettä Jatkosodan jälkeen Neuvostoliittoon, kuten käsittääkseni rauhansopimus olisi edellyttänyt. Suoraa vastausta kysymykseeni en saanut, mutta taiteilija muisteli, että kyllä paikkakunnan poliisit antoivat ymmärtää, että heidän perheensä voidaan tiukan paikan tullen pikaisesti kuljettaa rajalle, mutta Ruotsin rajalle.
 
Viktor Klimenko vietti elämänsä kolme ensimmäistä vuotta suomalaisessa keskitysleirissä Itä-Karjalassa. Ne olivat kammottavia paikkoja. Venäläisten väitteiden mukaan 24000 vangista puolet olisi kuollut, suomalaisten mukaan viidennes. Tuosta keskitysleiriasiasta minäkään en kehdannut kysellä, koska se ei oikein sopinut joulujuhlan tunnelmaan. Toivottavasti Viktor Klimenko julkaisee joskus muistelmansa.

Kirkko markkinapaikkana
21.12.2014, 17:42
 
Asia, jonka ei tietenkään pitäisi minua julkijumalatonta ihmistä hetkauttaa, mutta hetkauttaa kuitenkin, on se, että varsinkin näin joulun alla kirkko näyttää muuttuneen markkinapaikaksi, sillä esiintyvät vokalistit ovat huomanneet, että herranhuoneet ovat edullisia konserttipaikkoja. Muistelen, että ainakin ennen piti kirkkolain perusteella olla kaikilla vapaa pääsy kirkkoon.
 
Tässä yhteydessä on syytä palauttaa mieleen, että ainakin hyvän tarinan mukaan Jeesus Nasaretilaiseksi kutsuttu aikansa yhteiskunnallisesti radikaalihäirikkö ja militanttianarkisti vallan ruoskan avulla karkotti joukon pk-yrittäjiä Jerusalemin temppelistä ja kaiken huipuksi jopa kaatoi näiden pk-yrittäjien toimitilojen pöydät. Muistelen, että kyseiset pk-yrittäjät toimivat jonkinlaisella pankkialalla.
 
Ja mikä raskauttavaa, niin teko ei ollut tehty pikaistuksissa, koska pahoinpitelystä epäilty oli ilmeisen harkitusti vakain tuumin ennen tekoaan punonut narunpätkistä astalon, jota hän käytti rikoksen tekovälineenään. Epäilen, että jos tapahtumapaikalla olisi sattunut olemaan pyöräteline olisi hän saattanut turvautua siihenkin samalla tavoin, kuin suomalaiset militanttianarkistit pari tuhatta vuotta myöhemmin.
 
Nähtäväksi jää, koska joku suomalainen radikaalikristitty ymmärtää kaataa konserttilipunmyyjien pöydät. Se tapaus ylittäisi uutiskynnyksen varsinkin iltapäivälehdistössä.

Vuoden poliisit
20.12.2014, 18:57
 
Kummalliseksi on suomalainen yhteiskunta mennyt, kun poliisit näyttävät olevan maamme suurimpia roistoja. Varsinkin Vuoden poliisi-titteli näyttää olevan pelottava ennuste tulevan urakehityksen kannalta. Sekä Pekka Erkkilä, joka on kunnostautunut huume- ja rahanväärennyspuolella, että Jari Aarnio, jota tunnutaan epäiltävän kaikesta muusta, kuin rahan väärentämisestä, ovat sellaisen tunnustuksen nuorina poliisimiehinä sankariteoillaan ansainneet. Sikälikin näillä vuoden poliiseilla on yhteistä, että Erkkilän poika on kuulemma kytkeytynyt Aarnion tapaukseen.
 
Itse epäilen, että Aarnion jutun oikeuskäsittely tulee jatkumaan vähintään yhtä pitkänä ja värikkäänä kuin Ulvilan tapauksen. Tämä ensimmäinen käsittelyvuosi on luultavasti ollut pelkkää verryttelyä urheilukielellä. Eli vuosiksi tulee kansalle riittämään ihan uudenlaista Poliisi-tv:tä. Toivottavasti oikeudenkäynnit televisioidaan suorina, kuten syytetty Aarnio toivoi. Kotikatsomoissa tulee olemaan miljoona yleisö, mikäli syytetyn toive toteutuu.
 
Aarnion tapaus on alkanut saada niin huimia piirteitä, että vahvasti epäilen miehen olevan syytön. Alamaailma ja kateelliset virkaveljet ovat ihan hyvin saattaneet lavastaa rehdin poliisipäällikön syylliseksi. Ainakin syytetyn asianajajat tulevat niin väittämään ja elättävät väitteillä itsensä ja perheensä vuosiksi.

Salakuuntelua
19.12.2014, 19:24
 
Mediassa on noussut älämölö, koska epäillään, että Suomessakin on viime aikoina harrastettu laitonta salakuuntelua. Salakuuntelussa ei ole mitään ihmeellistä, ihmeellisempää olisi se, jos sitä ei tapahtuisi. Epäillään, että asiaa on harrastanut nimeltä mainitsematon vieras valta. Epäily ei ole uusi ja yllättävä. Ainakin Uukuniemellä puhuttiin, että eräs paikkakunnalla vieraillut karjalaismuusikko olisi kertonut, että armeija-aikanaan hän istuskeli Itämerellä sukellusveneessä ja kuunteli suomalaisten kännykkäpuheluja.
 
Mutta ovat omatkin viranomaiset harrastaneet samaa asiaa. Ainakin professori Lauri Puntila kertoi joku vuosi sitten julkaistussa päiväkirjassaan, kuinka hän meni kerran tapaamaan puolustusvoimain komentaja Yrjö Keinosta pääesikunnassa sijainneeseen komentajan työhuoneeseen. Isäntä talutti arvon professorin heti kättelystä vessaan ja laski kraanan lorisemaan. Siellä hän rohkeni kertoa, että häntä salakuunnellaan eikä muualla kuin vessassa voi rauhassa jutella. Puntila epäili silloin isäntänsä mentaalihygienian tilaa.
 
Myös Keinosen tyttären kirjassa vihjaistaan Keinosen salakuunteluun. Se oli siihen aikaan oli maassamme yksiselitteisesti kiellettyä. Muistelen, että vuosia sitten olisi eräs maakuntalehti kysynyt tästä puolustusvoimain komentajan salakuunteluasiasta 60-luvun Supon päälliköltä ja tämä olisi vastannut jotakin sen kaltaista, että totta kai sitä miestä salakuunneltiin. Ilmeisesti asian tunnustamista pidettiin korkean iän aiheuttamana dementiana eikä asiasta ei puhuttu enempää julkisessa sanassa.

 

 

Sisäänheittotuote
18.12.2014, 18:55
 

Uusi terveyspoliittinen ongelma uhkaa kansamme olemassaoloa. Kauppaketjut ovat holtittomalla hinnoittelupolitiikallaan vaarantamassa kansamme terveyden. Vielä ihan vähän aikaa sitten kuvan piirakat maksoivat vajaan euron kipaleelta, nyt enää 20 centtiä. Kauppaketjuilla on kova kilpailu tämän sisäänheittotuotteen osalta.
 
Itsekin olen jäänyt pahaan piirakkakoukkuun. Luulen, että joudun kohta muuttamaan sukunimeni Pönäkkäläksi. Tiedostan kyllä, että piirakat suorastaan tirisevät voita eikä se ole hyvä se. Sydänsairaudet yleistyvät, joka ei ole hyvä asia muuten kuin sen vuoksi, että se parantaa Suomen huoltosuhdetta. Uskon, jonkun kansanedustajan, puolue ja sukupuoli jääkööt mainitsematta, pikaisesti puuttuvan tähän haitalliseen piirakka-asiaan lakialoitteella.
 
Muuten noiden kuvan einesten nimestä väännetään nykyään kättä ja taitetaan peistä jopa Eu-tasolla. Minulle nuo herkulliset leivonnaiset ovat Savon piirakoita. Nuo ovat sellaisia mölökäreitä, kuten Savossa sanotaan. Karjalan piirakat ovat paljon ohuempia ja myös parempia. Huipputekijät käyttävät vallan läpinäkyviksi kaulittuja levyjä, joita sitten asetellaan päällekkäin useaksi kerrokseksi ja kerrosten väliin ripotellaan sideaineeksi jauhoja. En oikein hallitse näitä kotitalousasioita, mutta lopputuloksena lienee jonkinlainen komposiittirakenne.

Kuohuva vuosi 1964
17.12.2014, 18:54
 
Teeman historiasarjassa kerrottiin eilen Amerikan kuohuvasta vuodesta 1964. Se oli vuosi, jolloin opiskeleva nuoriso radikalisoitui. Itsekin aloitin opintoni syksyllä 1964 Kärkkäälän alakansakoulussa, ja vieläkin harmittaa, ettemme onnistuneet valtaamaan tuota laitosta suuren maailman malliin.
 
Myöhemmin Amerikan nuorisolevottomuudet ulottuivat kuitenkin sentään Savoon asti, koska vallankumouksellinen kuopiolaisnuoriso kaatoi ainakin eräänä kuumana kesäiltana monta toripöytää ilmeisenä yhteiskunnallisena protestina. Kärkkäälässä eräät  nuoret miehet vierittivät valtavia kivenjärkäleitä Vepsäläisen Alinan mökkitielle, mutta täyttä varmuutta ei ole teon yhteiskunnallisesta luonteesta. Askolan Ollin Zetorin hevosvoimat eivät olleet riittää kivien poistamiseen. Savon Sanomat paheksuivat toripöytien kaatamista sivuillaan ja siskoni teki samoin kouluaineessaan. Hän oli konservatiivisuuteen taipuvainen.
 
Mutta itse muistan päällimmäisenä asiana vuodesta 1964 Cassius Clayn ja Sonny Listonin kohtaamisen. Kärkkäälässä sympatiat olivat rehdin alamaailman miehen Listonin puolella ja toivottiin hänen tukkivat ammattinyrkkeilyn historian toiseksi suurimmalla nyrkillään Clayn ammattinyrkkeilyn historian suurimman turvan. Niin ei kuitenkaan tapahtunut. Alamaailmalla huhuttiin olleen osuutta ottelun yllättävässä lopputuloksessa samaan malliin kuin Suomen pesäpalloilussa 30 vuotta myöhemmin.
 
Liston ei tappiostaan koskaan täysin toipunut ja hän menehtyi muutama vuosi myöhemmin, koska oli piikittänyt selkäänsä yliannoksen heroiinia. Tapahtumapaikalta löytyi myös rikottuja huonekaluja, joten suuria ponnistuksia on itsensä selkään piikittäminen vaatinut. Sonny Listonin hautakivessä lukee lyhyesti ja ytimekkäästi Sonny Liston – A Man. Mainittakoon, että suomalaisnyrkkeilijä Tarmo Uusivirran haudalla oli pitkään pelkkä keppi, jossa ainakin Tony Halmeen mukaan luki ”Uusivirta 1m X 2M.

Tiedustelu-upseerit
16.12.2014, 18:51
 
Eu:n sotilastiedustelun päällikkö kontra-amiraali Georgij Alafuzoff herätti keväällä huomiota kertomalla hankkimistaan tiedustelutuloksista, joiden mukaan Itä-Ukrainassa ei ole venäläisiä joukkoja. Nyt hän on jälleen herättänyt huomiota kertomalla maamme suurimmassa päivälehdessä hankkimistaan tiedustelutuloksista, joiden mukaan laajasti ymmärrettynä Lännen ja Venäjän välillä on sotatila. Eppäillä soppii kumpaakin tiedustelutietoa.
 
Georgij Alafuzoffin tiedustelutoiminta palautti mieleeni japanilaisen tiedusteluluutnantti Hiroo Onodan, joka Toisen maailmansodan jälkeen jäi jatkamaan 30 vuodeksi sotaansa Filippiinien viidakkoon, koska ei ilmeisesti onnistunut tiedustelutoiminnassaan sen vertaa, että olisi saanut selville sodan päättyneen. Itse hän perusteli myöhemmin jatkamaansa yhden miehen sotaa sillä, että oli saanut esimieheltään viimeiseksi käskyn, jonka mukaan tulee pysyä lujana ja odottaa vahvistusten saapumista, kuten luutnantti Onodo sitten sitkeästi tekikin.
 
Häntä tosin houkuteltiin kovaäänisten avulla miehissä tulemaan pois viidakosta, mutta hän tuli tiedustelutoiminnassaan siihen johtopäätökseen, että kaikki huutelijat pyrkivät vain häntä hämäämään. Tai niin hän ainakin väitti sitten, kun suostui vihdoin palaamaan ihmisten ilmoille. Se tapahtui sen jälkeen, kun hänen sodanaikainen esimiehensä kävi kovaäänisellä peruuttamansa 30 vuotta aiemmin antamansa käskyn. Itse kyllä luulen, että mies puhui muunneltua totuutta ja piileskelyn perussyy oli se, että luutnantilla oli kotona vaikeuksia akkansa kanssa.
 
Hiroo Onodasta tuli tiedotusvälineissä suuri sankari, ja hänen tarinastaan tehtiin maailmalla hyvin myynyt kirja. Myös Henrik Tikkanen innostui asiasta ja kirjoitti tapauksesta suomalaisen version. Siinä eräs sitkeä sotamies unohdettiin Jatkosodassa vartiopaikalleen eikä hän suostunut lyömään laimin annettua tehtävää, vaan jatkoi vartiointiaan vuosikymmeniä, kunnes kuoli sydän ja sepelvaltimosairauksiin; unohdettu sotilas oli itäsuomalaisia, joilla on taipumusta sydänsairauksiin. Tikkasen kirjan sotilas ei ollut suuri sankari, vaan pelkästään vähän yksinkertainen mies.

Lätkäpallo
15.12.2014, 19:29
 
Eivät pärjänneet sählypoikamme taaskaan Ruotsille, mutta siinä ei ole ihmettelemistä, koska sähly on länsinaapureidemme kansallispelin. Vastaavasti ruotsalaiset eivät pärjää meille pesäpallossa, joka on meidän sotilaallishenkinen kansallispelimme.
 
Sählyn kehittivät ruotsalaiset sosiaalidemokraatit, jotka halusivat luoda urheilumuodon, jossa kaikki ovat yhtä hyviä ja joka on äärimmäisen turvallinen harrastus. Alunperinhän sählymaila oli letkuvartinen, jonka hallinta oli kaikille yhtä mahdotonta eikä sillä pystynyt aiheuttamaan henkilövahinkoja.
 
Mutta nyt on toisin. Mailat ovat kallista hiilikuitua, ja henkilövahingotkin ovat sitä luokkaa, että Elinkeinoelämän keskusliiton tulisi pyrkiä pelin kieltämiseen. Uskoakseni sähly aiheuttaa työpaikoilla viinan jälkeen eniten sairauspoissaoloja. Itsekin olen todistanut, miten sählymailalla on lyöty mieheltä hampaat suusta.
 
Ja jos lavan päälle astuu pelintuoksinassa, kuten joka ottelussa tapahtuu, on luunmurtumien riski ilmeinen. Nykyajan pallotkin ovat niin kovia, että sellaisen päälle taklaaminen vaarantaa tallaajan terveyden. Olen myös tutkimuksissani mitannut pallon Huippunopeudeksi yli 200 km/t, joten kyllä sählypallollakin voi silmän puhkaista, nenän murtaa tai hampaat katkaista.
 
Elinkeinoelämän valtuuskunnan tulisi pikimmiten alkaa kehittelemään uutta turvallisempaa palloilumuotoa maamme työpaikoille. Minusta laji voisi olla vaikkapa lätkäpallo. Sitä pelattaisiin isojen kärpäslätkien kaltaisilla joustavilla astaloilla, ja pallo voisi olla erittäin pehmeää vaahtomuovia. Pallon sisällä voisi olla tiuku, jolloin heikko- ja likinäköisetkin voisivat osallistua lajin harrastamiseen.

Tarva ja Lenita
14.12.2014, 17:02
 
Vaan kyllä oli TV-viihde ennen nykyistä parempaa. Katsoo nyt vaikka Yle Areenalta tätä Tarvan ja Lenitan juontamaa Palapeli-ohjelmaa vuodelta 1963. Siinä juhlitaan erään kouvolalaisen sotainvalidin tupaantuliaisia. Tarva on kansalaiskeräyksellä hänelle tiilitalon hankkinut.
 
Juhlakahvia juodaan juhlapöydän ääressä ja pidetään juhlapuheita. Tilaisuuden kohokohta on, kun Tarva lahjoittaa perheenemännälle maustehyllyn; todennäköisesti omilla rahoillaan ostamansa. Nykyään ei enää yhtä puhdashenkisiä viihdeohjelmia näytetä, vaan aina niihin on jossakin muodossa ympätty seksiä ja väkivaltaa tai mikä pahinta, nykyajan nuorison kovaäänistä ns. rocken roll-musiikkia, joka ainakin minun korviini sattuu pahasti. Ohjelma näkyy vielä lähes kuukauden tässä linkissä:
http://areena.yle.fi/tv/2253066
 
Mielestäni viihdeohjelman ehdoton kohokohta on tämä Marjatta ja Martti Pokelan kantelesäestyksellä esittämä Setä-Hermannin valssi. Sitä katsellessa ja kuunnellessa tulee mieleen, etteikö Suomi voisi seuraavaan Euroviisu-kisaan lähettää jotain tämänkaltaista. Ainakin se erottuisi muista kilpailukappaleista.
 
Se ei esimerkiksi koskisi vanhemmankaan väen korviin, ja sitä paitsi esiintyvillä artisteilla olisi yllään ihmisen vaatteet toisin kuin muilla kilpailijoilla. Ja esitettävä kappalekin olisi niin vapaa seksistäja väkivallasta, että ainakin Venäjän ja Vatikaanin äänet tulisivat meille. Venäjähän on kaiken muun ohella viime aikoina kunnostautunut moraalisten asioiden edellä kävijänä ja vartijana. Julkinen kiiroilukin on maassa kiellettyä sakon uhalla. Hiljentykää taidenautinnon ääreen:
 http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/marjatta_ja_martti_pokela_seta_hermannin_
valssi_22948.html#media=22951

 

 

 

Pohjois-Amerikan Yhdysvaltojen perustaja
13.12.2014, 17:55
 
Eilen jäi muistamatta vielä yksi suomalaistaustainen Amerikan keskeinen vaikuttaja, eli rautalampilaistaustainen Jussi Marttinen eli John Morton (1724 - 1777), joka käsittääkseni rautalampilaisten mielestä perusti Pohjois-Amerikan Yhdysvaltojen valtion. Joittenkin lähteiden mukaan haän tosin ainoastaan ratkaisi äänellään USA:n itsenäistymisen.
 
Ainakin hyvän tarinan mukaan Marttis-Jussi myöhästyi itsenäisyyskokouksesta pahasti ja vihdoin sinne saavuttuaan antoi ratkaisevan äänen. Sen sijaan yleisesti ei tunneta sitä, että ainakin hyvän tarinan mukaan meikäläiset ratkaisivat myös sen, että USA:n viralliseksi kieleksi tuli englanti. Saksan kieli hävisi äänestyksen niukasti, koska saksalaismielinen suomalaisdelegaatio oli ratkennut matkalla juopottelemaan eikä saapunut kokoukseen ollenkaan.
 
Mikäli Usa:n viralliseksi kieleksi olisi valittu saksa, saattaisi maailmanhistoria olla kovasti toisenlainen.  Näin ainakin arveli aikoinaan Ilta-Sanomien pakinoitsija Loka-Laitinen, joka sukunimestään, ulkonäöstään ja yhteiskunnallisista asenteistaan päätellen on jostakin Savosta päin.

Usa:n keskeisiä amerikansuomalaisia poliittisia toimihenkilöitä
12.12.2014, 18:15
 
Nyrkkeilyn lisäksi suomalaiset näyttävät pärjänneen Amerikassa hyvin myös politiikan alalla. Pisimmälle on päässyt lapualaistaustainen Gus Hall (1910 - 2000), eli suomalaisittain Arvo Kustaa Halberg. Hän oli nimittäin peräti neljä kertaa ehdolla Usa:n presidentiksi, mutta kannatus ei aivan riittänyt, vaikka hän sai tuhansia ääniä. Lapualaisista sukujuuristaan huolimatta ja vaikka hän oli Vihtori Kosolan kolmasserkku, Hall edusti Usa:n kommunistista puoluetta.
 
Myös Emil Hurja (1892 - 1953) oli Amerikassa keskeinen poliittinen vaikuttaja. Hän oli presidentti Rooseveltin tärkeä talouspoliittinen neuvonantaja. Sittemmin hän riitaantui demokraattien kanssa ja siirtyi republikaanien joukkoihin. Vuonna 1946 Hurja oli ehdolla Edustajainhuoneeseen, mutta häntä ei valittu. Tietooni ei ole tullut, etteikö epäpoliitikkomaisella sukunimellä olisi ollut vaikutusta äänisaaliin vähäisyyteen.

Pete Rademacher - amerikansuomalainenko?
11.12.2014, 19:59
 
Mohammad Alin elämäkerrassa mainitaan amerikkalainen nyrkkeilijä Pete Rademacher, joka voitti olympiakultaa raskaassasarjassa vuonna 1956. Sen jälkeen hän otteli heti ensimmäisessä ammattilaisottelussaan maailmanmestaruudesta Floyd Patterssonia vastaan ja onnistui käyttämään tätä jopa lattiassa toisessa erässä, vaikka hävisikin lopulta itse tyrmäyksellä kuudennessa erässä. Se on ainut kerta nyrkkeilyn historiassa, jolloin raskaansarjan maailmanmestaruutta tavoitellaan heti ensimmäisessä ammattilaisottelussa.
Ottelun voi katsoa tästä linkistä:
https://www.youtube.com/watch?v=irumwJT_xsU
 
Meitä suomalaisia kuitenkin eniten kiinnostaa se, että amerikansuomalaiset pitävät Nettitietojen mukaan Pete Rademacheria omana miehenään. En ole onnistunut selvittämään, miten miehen sukujuuret kiertyvät Suomeen. Sukunimi viittaa Saksaan ja ilmeisesti Pete- etunimi tunnetaan myös Suomen ulkopuolella. Luettelo maineikkaista amerikansuomalaisista löytää täältä:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Amerikansuomalaiset
 
Tässä yhteydessä kannattaa palauttaa mieleen, että jos mennään kymmenen sukupolvea taaksepäin, meillä kaikilla on jo tuhat esi-isää ja -äitiä ja 20 sukupolven päässä heitä on jo miljoona. Eli on täysin ymmärrettävää, että Paavo Lipponen on sukututkimuksissaan päässyt niin pitkälle, että Kaarle Suurikin oli Lipposia.  Paavon pikkuveli olikin sitä mieltä kuultuaan isoveljen sukututkimusharrastuksesta, että jos Lipposten historiaa selvitetään tarpeeksi pitkälle, paljastuu Jeesus Nasaretilainenkin Lipposeksi.
 
 

Suomen kestävyysjuoksun isä
10.12.2014, 18:54
 
Viljam Kolehmainen on Suomen kestävyysjuoksun isä. Hänen Amerikasta hankkimillaan valmennusopeilla Suomi nousi hetkessä maailman ylivoimaisesti parhaaksi kestävyysjuoksumaaksi. Ennen Kolehmaisen Amerikan matkaa meikäläiset olivat kansainvälisissä kilpailuissa sijoilla yms., mutta uudet valmennusmenetelmät nostivat suomalaisten menestyksen  vähintään nykyisten nandiheimon juoksijoiden tasolle.  
 
Viljam oli hyvä valmentaja, mutta osasi hän itsekin juosta. Hän alitti ensimmäisenä maratonilla 2 t 30 minuutin haamurajan vuonna 1912. Ennätys säilyi Suomen ennätyksenä 37 vuotta. Vasta 1949 Suonenjoen Salomon Könönen paransi aikaa minuutilla juostessaan Turussa 2.28,39. Tosin Suomen kestävyysjuoksun historia epäilee Turun radan olleen noin 400 metriä liian lyhyen. Toisaalta täyttä varmuutta ei ole Viljaminkaan ennätysreitin tarkasta pituudesta.
 
Maratonin Suomen ennätys kuitenkin tavallaan säilyi suvussa, koska ainakin tarinan mukaan Könönen-sukunimen otti ensimmäisenä käyttöönsä eräs jäykkäliikkeinen Kolehmainen. Könönen-nimen kantasanana on tiettävästi sana könöttää. Ihan täyttä varmuutta Könösten ja Kolehmaisten sukulaisuudesta ei ole, mutta se on kuitenkin varmaa, että maratonin Suomen ennätys säilyi silloin sisäsavolaistaustaisilla juoksijoilla, koska Kolehmaisen sukujuuret ovat Karttulassa ja Könösen Suonenjoella.

Vainion tapaus
09.12.2014, 22:05
 
Olen jo runsaan 30 vuoden ajan päivittäin pohtinut, mikä selittää Vainion tapauksen. Nyt Suomen kestävyysjuoksun historian luettuani luulen ymmärtäväni tapausten kulun ja tapausten kulku vahvistaa käsitystä suomalaisista perirehellisinä ihmisinä. Nimittäin Vainio meni italialaiseen apteekkiin ja hänen piti ostaa testosteronia, joka auttaa ylikuntoon eikä näy pitkään testeissä mutta kieliongelmien vuoksi hän ostikin anabolisia stereoita, jotka eivät auta juoksemisessa, vaan pikemminkin päinvastoin ja näkyvät testeissä pitkään. Siis täysin amatöörimaista puuhastelua, jota hiihtoliitonkin miehet myöhemmin harrastivat.
 
Suomalaisten mainetta rehellisenä kansana vahvistaa myös se Suomen kestävyysjuoksun historiasta luettu tieto, jonka mukaan 80-luvulla maailman ainoat veridopingin myöntäneet juoksijat, joita oli yhteensä 3 kpl, olivat kaikki suomalaisia. Suomalaiset ovat niin rehellisiä, etteivät kerta kaikkiaan pystyneet valehtelemaan moisesta asiasta. Kun Hymy-lehti soitti Kaarlo Maaningalle, usovalle miehelle, verenvaihdosta kysyäkseen, tämä ei mitenkään salaillut asiaa, vaikkakin lievensi syytteitä sillä, ettei verta oikeasti vaihdettu. Kaksi pussia, eli 1600 grammaa, veripuuroa työnnettiin suoneen lisää, mutta yhtään ei imetty pois. 
 
Teoria, jonka mukaan Vainion tapauksen olisi selittänyt se, että juoksijaan pumpattiin kisojen alla talvella talteen otettua harjoituskauden verta, jossa olisi näkynyt peruskuntokaudella nautittuja lisäaineita, voidaan unohtaa, koska italialaiset eivät testeissä kärynneet. Asiantuntijat ovat nimittäin kertoneet, että kun italiaanot kävivät Losin kisojen alla Suomessa tankattavina, heihin olisi pumpattu varmuuden vuoksi pelkkää Vainion harjoituskauden verta, jonka ei pitänyt paljoa vauhtia lisätä, mutta siitä huolimatta he eivät kärynneet Losissa kielletyistä lisäaineista.

 

 

 

Pitkät listat
08.12.2014, 19:20
 
Kyllä ovat ruotsalaiset järjestäneet parlamenttivaalitkin meitä järkevämmällä tavalla. Ruotsissa päädyttiin juuri vaalien jälkeen mahdottomaan poliittiseen tilanteeseen ja siellä järjestetään uudet vaalit välittömästi, koska siellä on käytössä pitkien listojen vaalit. Ne eivät vaadi kansanedustajaehdokkailta suuria taloudellisia panostuksia.
 
Suomessa on toisin. Keskivertokansanedustaja joutuu uhraamaan kymmeniä tuhansia euroja paikkansa varmistamiseen ja niinpä viime vaalien jälkeen, jolloin meillä päädyttiin poliittisesti mahdottomaan tilanteeseen, uusintavaaleja ei haluttu järjestää, koska  kansanedustajien vaalikassat olivat tyhjät. Ja kansa siitä kärsii. Vallan mainiosti ymmärtää Linnanjuhlien poliittisen tärkeyden, koska siellä näyttävällä pukuluomuksella tai parittelukumppanin esittelyllä korvaa valtavan vaalikampanjan. Niinpä kaikenlaiset hömppäpoliitikot menestyvät meillä ja kansa siitä kärsii.
 
Kaikkitietävä Wikipedia kertoo pitkien listojen vaalista seuraavaa:
 
Pitkät listat tarkoittaa sellaista suhteellista listavaalitapaa, jossa puolueet tai vaalilistan muodostavat vaaliryhmittymät määrittelevät listansa ehdokkaille läpimenojärjestyksen. Näin ollen äänestäjä ei tosiasiassa äänestäkään ehdokkaiden vaan vaalilistojen välillä.
Pitkien listojen vastakohtana suhteellinen listavaali voidaan toimittaa henkilöitynä listavaalina (henkilövaali), jossa listan ehdokkaiden läpimenojärjestykseksi tulee heidän saamiensa henkilökohtaisten äänimäärien suuruusjärjestys. Näin äänestäjä äänestää ensisijaisesti koko ehdokaslistaa lisäten sen mahdollisuuksia saada enemmän edustajapaikkoja, mutta parantaa myös oman ehdokkaansa mahdollisuuksia nousta listan läpimenojärjestyksessä.
Pitkien listojen vaalia käydään Pohjoismaista muun muassa Ruotsissa ja Norjassa. Suomessa sen sijaan on käytössä henkilöity listavaali.
Yleensä vasemmistopuolueet, jotka katsovat, ettei ehdokkaan henkilöllä ole niin suurta merkitystä kuin puolueella, kannattavat pitkien listojen vaalia siksi, ettei ehdokkaiden tarvitse sijoittaa varoja niin paljon henkilömainontaan ja siksi, että ajattelutavan mukaan puolue ja vaaliohjelma ovat tärkeämpiä kuin ehdokkaiden kulloinenkin henkilöllisyys.
Toisaalta pitkien listojen menetelmässä puolueiden jäsenten muodostamat puolue-elimet päättävät äänestäjien puolesta ketkä vaalilistalta tulevat valituiksi. Suomessa porvarilliset puolueet haluavat korostaa enemmän yksilöllisyyttä ja pitävät siksi pitkiä listoja vähemmän demokraattisena kuin henkilöityä listavaalia, koska vain se pieni vähemmistö, joka kuuluu puolueisiin, voi olla päättämässä pitkän listan ehdokkaiden läpimenojärjestyksestä.
Suomessa pitkiä listoja on kannattanut erityisesti SDP, niin entisen puoluesihteerinsä Feldt-Rannan kuin Demarinuortenkin suulla.

Pukuloistoa ja suodatinpusseja
08.12.2014, 18:47
 
Minulle on kerrottu, tai niin ainakin olen ymmärtänyt. että Linnanjuhlat on tällä hetkellä maailman suosituin puheenaihe. Se on hyvä se. Ruotsille toi 70-luvulla Abba-iskelmäyhtiö yhtä paljon tuloja kuin Suomelle puunjalostusyhtiöt, joten ehkä maamme nousee taantumasta myymällä Linnanjuhlien katseluoikeuksia maailmalle. Tilaisuuden televisiointia on kuulemma parannettu entisestään ja tähtihetkiä voi nykyään seurata hidastettuina uusintoina kuten urheilulähetyksissä on jo vuosikymmeniä tehty. Itse vielä parantaisin tapahtuman seurantaa siten, että osanottajat varustettaisiin rintanumeroilla samalla tavalla kuin esimerkiksi kilpahiihtäjille tehdään.
 
Illan kuningatar oli kuulemma Satu Taiveaho, joka oli kuulemma sonnustautunut käytetyistä kahvisuodatinpusseista tikattuun luomukseen, ja se on hyvä se, että niillekin löytyy jotain hyötykäyttöä. Joku voisi ensi vuonna kokeilla maitotölkeistä tikattua luomusta. Jo tässä vaiheessa näyttää selviöltä, että Taiveaho palaa heittämällä eduskuntaan, koska vaalivauvakin on tullut hankittua.
 
Itse asiassa Kaikkosen-Taiveahon pariskunta saattaa vaalien jälkeen olla vahva poliittinen toimija maassamme. Nimittäin jos Kokoomus ei kiireellä pääse eroon nykyisestä puheenjohtajasta, joka kansan syvissä riveissä synnyttää mielikuvan adh-häiriöstä kärsivästä ylivilkkaasta kouluhäiriköstä, niin ensi keväänä meillä on vallassa perinteinen punamultahallitus. 
 
Enkä usko, että Suokustan nykyinen puheenjohtaja tulee pitkään selviämään. Miehestä tulee kansan syville riveille vaikutelma Kalle Päätalon Iijoki-sarjasta tutuksi tulleesta Kummun Kallesta, joka oli toivoton lätystelijä, jahnaaja ja entiijan pellaaja. Kaiken lisäksi nykyinen Suokustan puheenjohtajan terveyskin vaikuttaa helposti sassaroivan stressin seurauksena, tosin kuin puolueen tulevan puheenjohtajan Antti "Kanki" Kaikkosen. Kanki sai jonkin mitättömän rahoitussotkun vuoksi, joka oli sen verran mitätön, että Johannes Virolainen olisi asialle päästänyt selkäkeikkanaurun, ehdollisen vankeusrangaistuksen eikä asia näyttänyt Kaikkosta yhtään hetkauttavan.
 
Antti Kaikkonen on siis hyvä kriisiajan pääministeri ja hänen vaimonsa Satu Taiveaho on selvää valtiovarainministeriainesta.Hän on perusnuuka ihminen, joka ei heitä edes suodatinpusseja haaskuuseen.

Lentolehtinen itsenäisyyspäivän ratoksi
06.12.2014, 18:49
 
Itsenäisyyspäivän henkeen sopivasti löytyi Internetistä eilen mainitun Veikko Pöystin Jatkosodan alussa levittämä lentolehtinen, jossa aivan oikein korostetaan Natsisaksan voiton vaarantavan maamme itsenäisyyden. Sen näkemyksen oikeellisuuden on myöntänyt jo kapitalistinenkin tiedemies, kuten alikersantti Lahtinen asian ilmaisisi.
 
Huonosti olisi todennäköisesti Suomenkin käynyt, jos Saksa olisi sodan voittanut, koska me emme kuulu herrarotuun. Ja lähellähän se Saksan voitto oli. Sen on jo myöntänyt kommunistinenkin tiedemies. Voi olla, ettei Pöystin pommeilla ollut kovin ratkaisevaa merkitystä ja että sodan lopputuloksen saattoi ratkaista se, että kesällä 1941 kelirikko jatkui Venäjän aroilla harvinaisen pitkään ja sen vuoksi Saksan hyökkäys viivästyi muutaman tärkeän viikon. Moskova jäi nippanappa valtaamatta, vaikka saksalaiset pääsivät kaupungin uloimmille raitiovaunupysäkeille ennen talven ja Siperiasta siirrettyjen joukkojen tuloa.
 
Tämän lentolehtisen sisältöön kannattaa syventyä itsenäisyyspäivän iltana sinivalkoisten eikä punamustien kynttilöiden syttyessä ikkunalaudoilla:
 
Toverit!
Muodostakaa sissi- ja tuholaisryhmiä hävittämään rauta- ja maanteitä, siltoja, yhteyslinjoja, – kaikkea mikä on yhteydessä sodan ja nykyisen valtakomennon jatkuvaisuuden kanssa. Harjoittakaa sabotaashia teollisuudessa, – jarrutusta, lakkoja, epätäsmällisyyttä j.n.e. Tehkää fasistien elämä ja oleskelu sietämättömäksi. Älkäämme epäilkö, arkailko ja viivytelkö, – fasismin voitto merkitsee kansamme tuhoa, mutta Puna-Armeijan ja sitä tukevien edistyksellisten voimien voitto kansamme elämää!
Kun miehemme ja poikamme rintamilla ja sissijoukoissa taistelevat fasistien hyökkäys-sotaa vastaan, maamme ja kansamme vapauden puolesta, velvoittaa se meitä kaikkia, millä paikalla olemmekaan, tekemään kaikkemme fasistien hyökkäysrintaman murtamiseksi ja heidän karkoittamisekseen maastamme. Suomen kansan on nyt kokonaisuudessaan liityttävä yhteiseen fasismin vastaiseen rintamaan!
Toverit! Kaikki voimat ja keinot fasistisen selkäpuolen murtamiseksi! Ei minkäänlaista apua ja tukea fasistien sotaretken hyväksi!
Tehkää käyttökelvottomaksi koneet joilla valmistetaan sotatarpeita! Tuhotkaa tarveaineita ja raaka-aineita joita käytetään sodan hyväksi! Muistakaa: Ei yhtään ammusta ja asetta fasistisille hyökkääjille!
Katkaiskaa ja tuhotkaa huoltoyhteyksiä, tuhotkaa viesti- ja yhteysvälineitä, rikkokaa rautateitä ja tuhotkaa siltoja!
Suistakaa sotatarvejunia ja fasistien sotilasjunia kiskoilta! Tuhotkaa sotatarpeita kuljettavia laivoja, autoja, junia!
Polttakaa, räjäyttäkää, tuhotkaa sotatarve- ja polttoainevarastoja ja varikkoja!
Ottakaa kansan käyttöön elintarvikevarastot jotka Ryti-Tanner-Mannerheim on varastoineet saksalaisia ja omia fasistisia hurttia varten! Nämä elintarpeet kuuluvat kansalle. Ottakaa ne!
Iskekää maahan Suomalaiset sotahullut upseerit ja suojelukunta-lapualaisfasistit, jotka ovat myyneet maamme natsisaksalle! He ovat kansamme todellisia vihollisia! Häpeä niille, jotka veljeilevät noiden maamme anastajien kanssa!
Toverit! Aseistautukaa! Järjestäkää taisteluryhmiä tehtaisiin, työpaikoille, kyliin, kotinurkille! Valmistautukaa yhdessä sissien ja rintamamiesten kanssa ratkaisevaan taisteluun fasistien karkoittamiseksi Suomen kamaralta ja oman kansanvallan pystyttämiseksi Suomeen!
 
 

Vastarintamies Pöysti
05.12.2014, 18:41
 
  
Eilen kertomani tapauksen lisäksi Martti Innanen kytkeytyy sodanaikaiseen vastarintaliikkeeseen muutenkin. Hänen setänsä oli poliisi, joka sai konepistoolinluodin päänsä läpi joulun aatonaattona 1943 Vantaan Hiekkaharjussa, jossa käytiin raivoisa tulitaistelu vastarintamies Veikko Pöystin ja kymmenien poliisien sekä suojeluskuntalaisten välillä. Innanen oli vaihtamassa konepistoolinsa lipasta eikä muistanut pitää päätään alhaalla.
 
 
 
Piiritetty oli ollut mukana kommunistien vastarintaryhmässä suorittamassa sodan aikana useita sabotaasitekoja eri puolilla Suomea, mm. Helsingin ilmatorjunnan ammusvarasto yritettiin räjäyttää, mutta suurta vahinkoa ei sillä kertaa saatu aikaiseksi. Pöysti oli Karjalan evakkoja ja syntyjään jostain Sortavalan suunnalta.
 
 
 
Myös muut Helsingin vastarintaryhmän jäsenet Urho Kaipainen ja Martti Koivistoinen olivat Karjalan poikia eli kotoisin Viipurista, vaikka Koivistoisen kaukaiset sukujuuret tietysti kiertyivät Suonenjoen Kärkkäälän suunnalle. Se, että Helsingin vastarintamiehet olivat karjalaisia, on aika mielenkiintoinen asia. Pöystin tyttöystävä Irja Jalkanen, jolla oli tärkeä rooli ryhmän toiminnassa, oli sentään Savosta Suonenjoelta.
 
 
 
Pöysti oli linnoittautunut erääseen rakenteilla olevaan taloon Hiekkaharjussa osoitteessa Mäntytie 17 eikä hän antanut periksi, vaikka piirittäjät ampuivat rakennukseen yli 1300 laukausta eli rakennus ammuttiin seulaksi. Tarinan mukaan Pöysti oli suojautunut leivinuunin sisälle. Pöystiltä loppuivat patruunat ja hän yritti paeta tapahtumapaikalta vain yksi panos mukanaan, jonka hän oli luultavasti säästänyt itselleen.
 
 
 
Valpon raportin mukaan:
Ikkunasta hypännyt mies juoksi peltoa pitkin ampuen taakseen. Juostessaan ammuttiin häntä kohti ja ilmeisesti osuttiin, koska hän horjahti. Mies heittäytyi ojaan, josta ampui edelleen. Miehelle huudettiin antautumiskehoitus, josta huolimatta mies ampui edelleen huutaen, että tulkaa tänne. Miestä ammuttiin edelleen, kunnes hän vaikeni.”
 
 
Tuo Pöystin ampumistapaus tuo mieleen elokuvan Bonnie ja Clyde ja mielikuvaa vahvistaa myös se, että kun tyttöystävä Irja Jalkanen yritettiin pidättää asunnoltaan vähän myöhemmin, niin räiskinnäksi sekin meni. Jalkanen alkoi tulittaa poliiseja, jotka sitten ampuivat häntä lantioon ja reiteen. Siitä huolimatta hän onnistui juoksemaan pakoon pimeään yöhön ja kahlata haavoittuneena jopa Keravanjoen yli. Jalkasta ei tavoitettu myöhemminkään. Tietääkseni hän piileskeli sodan ajan jossain Kymenlaakson suunnalla ja jäi sinne asumaan sodan jälkeenkin eikä sodan aikaisista asioista myöhemmin paljoa kertoillut.

Martti Innanen lähti
04.12.2014, 21:00
 
Vakavaksi vetää mielen. Uutisissa kerrottiin, että taiteilija Martti Innanen on lähtenyt. Monipuolisesti lahjakas Innanen tunnettiin muusikkona, kirjailijana ja kuvataiteilijana. Minä, joka olen visuaalisesti niin täysin lahjaton, että olen jäänyt laiskanläksylle vaahteranlehden piirtämisestä, pidän häntä ennen kaikkea kuvataiteilijana.
 
Alan asiantuntijoiden mukaan Innanen oli naivisti, mutta minulle hän on vankka realisti, kuten tämä  maalaus nimeltään Suviyön taikaa osoittaa.
https://tonninstiflat.wordpress.com/category/museossa/
Tuossa kesäyön maisemassa ei ole muuta lämmintä, kuin verestä punertavan kirveen terä. Sellaisiahan ne Suomen kesäyöt tahtovat olla.
 
Asia, jota ilmeisen harva tietää on, että Martti Innanen oli niitä harvoja suomalaisia, joka on taistellut ase kädessä Natsi-Saksan miehitysarmeijaa vastaan. Sota-aikana pikkupoikana hän oli tavannut halkopinojen välistä saksalaisen sotilaan tekemässä ties mitä erään ilmeisesti puolimaailmallisen suomalaisnaikkosen kanssa ja ampunut lähietäisyydeltä herrakansan edustajaa kavalasti takaapäin tritsalla ties mihin ruumiin osaan sillä seurauksella, että tämä oli karjaissut kuin eläin. Innanen oli siis tavallaan vastarintamies.

 

 

Kääriäinen
28.11.2014, 19:14
 
Kansanedustaja Seppo Kääriäinen kertoi tv:ssä, ettei ole lukenut Jarmo Korhosen järkälettä eikä aio lukeakaan. Se on puute ja epäkohta, koska olisi hyvä kuulla hänen arvionsa kirjasta ja varsinkin siinä Kääriäisestä annetusta kuvasta. Hyvä olisi myös kuulla asiantuntijan arvio siitä, ylittääkö kirja kunnianloukkauskynnyksen.
 
Korhosen mukaan "Kääriäinen on äkkipikainen, pitkävihainen ja kavala mies vihamiehilleen. Puoluesihteerinä hän miehitti puoluetoimiston uskotuilla miehillä, jotka olivat valmiit uhrautumaan johtajansa puolesta.
 
Kääriäisen kädet ovat tuoksahdelleet monen operaation jälkeen bensalta, koska hän osasi rakentaa Molotovin cocktailin vastustajiensa tuhoamiseksi. Kääriäinen on iso ujo mies, joka osaa taitavasti vetäytyä hölmön ja yksinkertaisen savolaismiehen kaapuun niin, ettei häntä ole osattu viedä tuomiolle.
 
Jokainen keskustajohtaja 1970-luvulta alkaen on vuorollaan saanut maistaa Kääriäisen julmuuden. Kääriäisen, Väyrysen ja Ahon välit ovat yhtä lämpimät kuin tammikuinen talviaamu Siperian pakkasilla.
 
Kääriäisellä on ollut hallinnassaan keskustapuolueen pimeät ja julkiset tilit, joihin virtasi yritysten rahaa hyvistä palveluista isänmaan hyväksi. Kääriäinen osasi kirjoittaa kuittiin "omaa rahoo" ja nimen alle."
 
En muuten usko, että Kääriäinen olisi kirjoittanut kuittiin "omaa rahoo", kuten pohjoiskarjalalainen Korhonen kertoo, vaan luulen kuittiin kirjoitetun savolaisittain, että "ommoo rahhoo".
 
 

Siniristilippumme mysteeri
03.12.2014, 18:56
 

Olen vuosikymmeniä ihmetellyt sitä, että ruotsalaiset yleisurheilijoilla oli rinnassaan siniristilippu 20-30-luvun olympialaisissa. Varmistin  Suomen kestävyysjuoksunhistoriaa kirjan kuvastosta, että vielä vuoden 1936 Berliinin olympialaisten kympillä juoksee Ruotsinpoika siniristi rinnassa. Yllä oleva Wikipedian kuva länsinaapurin Edvin Wideestä, joka oli Nurmen ja Ritolan kova kilpakumppani, vahvistaa, että ainakin vuoden 1928 olympiakisoissa mies vaikuttaa kuuluvan paremminkin Suomen joukkueeseen.
 
Ja jotta siniristilipun mysteeri olisi vielä kummallisempi, voi Internetistä alla olevista linkeistä löytää nämä kaksi periaatteessa ihan samaa kuvaa vuoden 1928 olympialaisten kympiltä, joista toisessa on Wideen rintaan retusoitu jälkeenpäin Ruotsin keltaristi. Luulen, että alunperin ruotsalaisilla oli rinnassaan keltaisella pohjalla sininen risti ja vasta myöhemmin sotien jälkeen otettiin käyttöön sinisellä pohjalla oleva keltainen risti.
http://www.gettyimages.fi/detail/news-photo/vilho-ritola-of-finland-paavo-nurmi-of-finland-and-edvin-news-photo/1621805
http://www.olympic.org/multimedia-player/all-photos/1928/07/29/3437966/
 
Tavallaan Edvin Wideen rintaan sopii ihan hyvin Suomen lippu, koska hän oli syntynyt Suomessa Kemiön saarella, mutta kansalaissodan tapahtumien järkyttämänä nuori ja ihanteellinen opettaja pakeni soutamalla Tornionjoen yli ja aloitti Ruotsissa uuden elämän. Hän vaali terveyttään mm. amatöörimäisen juoksuharrastuksen avulla ja hyvin hän terveyttään vaalikin, koska eli 100-vuotiaaksi.
 
Itse hän on jälkeenpäin otaksunut, että hänestäkin olisi tullut suurjuoksija, mikäli olisi jäänyt Suomeen, missä oli mahdollisuus ammattimaiseen harjoitteluun. Suomalaisethan treenasivat jo tuohon aikaan kaksi kertaa päivässä. Esimerkiksi mestarijuoksijoiden Englannissa korostettiin sitä, että hyvä juoksija harjoittelee kerran viikossa, kilpailee kerran ja lataa lopun ajan akkujaan.

Pervitiinillä perille
02.12.2014, 18:58
 
Poikamme ovat alkaneet 13 vuoden tauon jälkeen pärjäämään kansainvälisillä kisaladuilla. Ensimmäiseksi tuli mieleen ajatus, että se ei oikein vaikuta rehelliseltä peliltä, kun suomalainen mies menestyy kilpahiihdossa. Toisaalta se saattaa sittenkin merkitä sitä, että peli on muuttunut rehelliseksi. Perinteiset Pohjolan hiihtomaat hallitsivat Kuusamon kilpailuja, mutta Keski- ja Etelä-Euroopan kovat pyöräilymaat ovat taantuneet kilpahiihdossa.
 
Mutta osataan sitä yleisurheilunkin puolella. Avasin juuri ilmestyneen Erkki Vettenniemen Suomalaisen kestävyysjuoksun historian umpimähkään sivulta 192, josta alkaa luku nimeltään Pervitiinillä perille. Siinä kerrotaan, että ruotsalaisen Edwin Widen mukaan amfetamiinivalmisteet olivat kovassa kurssissa heti 30-luvulla, jolloin ne saapuivat markkinoille.
 
Ensimmäisenä 5000 metriä alle 14 minuutin juossut Gunder Hägg pyysi sellaisia aineita lääkäriltä vallan kirjeellä 40-luvun alussa. Häggin omakätinen kirje julkaistiin vuosikymmeniä myöhemmin, mutta mies ei siinä vaiheessa enää muistanut moista pyyntöään.
 
Pervitiinillä perille-luvun lopussa vihjaistaan, että Helsingin olympialaisten melojasankari Sylvi Saimo olisi saanut piristeitä Suomen joukkueen lääkäriltä Kaarlo Hartialalta. Saimo oli tuskin ainut tuolla tavalla lääkitty niissä kisoissa. 

Easy Rider ja Kummisetä
01.12.2014, 18:40
 
Tuo eilen mainittu SMP:n puoluesihteeri Eino Poutiainen nousi vallan maailmanmaineeseen kiertäessään 1960-luvulla maatamme mopedilla puolueensa kenttätyötä tekemässä. Miehen tunnettuisuutta lisäsi myös se, että hän älysi luopua myös Suomen kansan vihaaman herraskaisuuteen viittaavan D-kirjaimen käytöstä. Loput onkin sitten poliittista historiaa.
 
Maailman elokuvataiteen historiaankin Eino Poutiainen on tietämättään vaikuttanut. Ainakin Kari Hotakainen on eräässä kirjassaan väittänyt, että Suomessa 60-luvulla käydessään elokuvamies Peter Fonda sai idean Easy Rider-elokuvaan nähdessään TV-uutisissa jutun Eino Poutiaisesta ja hänen mopetistaan. Tätä asiaa ei tunneta kovin laajalti.
 
Samoin suomalaiset tietävät hämmästyttävän huonosti sen, että maailman katsotuin elokuva Kummisetä on ainakin Hotakaisen mukaan kuvattu Helsingin Malmilla. Sikäläiset mustalaiset avustivat kuvauksissa esittämällä sisilialaisia mafiosoja. Hotakaisen mielipidettä tukee se, että Kummisedän pääosassa näyttelevä Marlon Brandon epäillään saaneen vaikutteita Johannes Virolaisesta.
 
Myös Jarmo Korhosen järkälemäinen Keskustapuolueen varainhankintaa käsittelevä kirja antaa viitteitä siitä, että Virolainen on ollut Brandon esikuvana, kun tämä esittää Mafia-johtaja Don Vito Corleonea. Johannes Virolaisen ja Don Vito Corleonin yhdennäköisyys on hämmästyttävä.

Eino Poutiainen ja peräaukkokuppa
30.11.2014, 19:55
 
Eikä vieläkään päästä eroon homostelusta, joka vuoteen 1971 asti oli maassamme ankarasti rangaistava harrastus. Epäilen, että ainakin suurimpien kaupunkien poliisilaitoksilla oli jopa omat osastot tämän rikollisuudenmuodon torjuntaa varten. Sellaisen poliisiyksikön toiminnasta saisikin hyvän elokuvan tai tv-sarjan.
 
Viime vuosituhannella näytettiin Jouko Turkan ohjaama muistaakseni noin 17-osainen tv-sarja Kiimaiset poliisit, ja sille voisi kuvata jatkosarjan nimeltään Homopoliisit. Kiimaiset poliisit eivät saavuttaneet merkittävää kansansuosiota eikä sarjaa ole näytetty uusintana.
 
Homostelun rangaistavuus poistettiin värikkään eduskuntakäsittelyn jälkeen, jonka värikkyydestä saa enemmän tietoa tästä linkistähttp://www.iltalehti.fi/uutiset/2014112718870136_uu.shtml . Jos joku ei jaksa lukea koko Iltalehden juttua niin tiivistän tarinan.
 
Erityisesti lakiuudistusta vastusti mopoilua harrastanut SMP:n puoluesihteeri Eino Poutiainen, joka oli lukenut homosteluharrastuksen aiheuttavan mm. peräaukkokuppaa ja jonka mukaan Suomen kansan suuri enemmistö inhosi asiaa. Silloinen nuori ja lupaava kansanedustaja Erkki Tuomioja totesi puheenvuorossaan, että kansan suuri enemmistö inhosi myöskin SMP:tä, mutta hän ei siitä huolimatta halunnut kriminalisoida vennamolaisuutta. Tähän Poutiainen totesi, ettei hän pitänyt smp:läisten ja homojen rinnastamista toisiinsa ollenkaan perusteltuna.
 

Tulta ja tulikiveä
29.11.2014, 19:37
 
Kyllä ei hyvältä näytä kansamme tulevaisuus. Epäilen, että verta, hikeä ja kyyneleitä sekä tulta ja tulikiveä on luvassa Suomelle. Eikä mahdotonta liene, että myös heinäsirkat ja paiseet yleistyvät. Nimittäin eilen eduskunnassa hyväksyttiin sellaista, että mikäli yhtään on Raamattuun uskominen, ja miksipä ei olisi uskominen, niin huonosti tässä vielä käy Suomen syntiselle kansalle.
 
Itseäni hämmästytti varsinkin se, ettei edes suorapuheisuudestaan ja rehellisyydestään sekä korostetun kristillisestä vakaumuksestaan tunnettu kansanedustaja Pentti Oinonen, Savon lahja maamme poliittiselle elämälle, kaivanut Raamattua povitaskustaan ja lukenut seuraavaa, josta, mikäli asioita yhtään ymmärrän, Jumalan tahto ilmenee alkuperäisessä ja väärentämättömässä muodossaan. Oinonenkin lienee salaa pohjimmiltaan pelkkä paska liberaali teologisissa asioissa.
 
Ihan turhaa höpöpuhetta on keskustella  eduskunnassa homoliittolaista, koska asiaan on selkeästi ja pysyvästi otettu kanta Mooseksen kirjassa noin 5000 vuotta sitten.
 
Eli näin sanoo Herra:
 
Älä makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, sillä se on kauhistuttava teko. (3.Moos. 18:22)
Jos mies makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, he ovat molemmat tehneet kauhistuttavan teon ja heidät on surmattava. He ovat itse ansainneet kuolemansa. (3. Moos. 20:13) [11]
 
 
 
 
Jarmo Korhosen järkäle
27.11.2014, 19:07
 
Suomen keskustan eli Suokustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen vetäytyi julkisuudesta kärsittyään erinäisiä poliittisia vastoinkäymisiä, ja puhuttiin, että hän olisi piiloutunut perunakuoppaan nuolemaan haavojaan.
 
Nyt sitten Korhonen on näköjään kömpinyt esiin pottukuopastaan, jossa hän on kirjoittanut kaikessa rauhassa valtavan kirjajärkäleen nimeltään Väyrysen valtakunta. 800 sivua pientä pränttiä täyttä asiaa ilman häiritseviä suuria väliotsikoita, kuvia tai lähdeluetteloita, jotka yleensä kasvattavat tämänkaltaisten kirjojen kokoa.
 
Olen tähän asti pitänyt maailman paksuimpana kirjana Peter Englundin Ruotsin sotahistorian voitoista kertovaa teosta, mutta kyllä Korhosen lähinnä Keskustapuolueen varainhankintamenetelmistä kertova kirja on paksumpi.
 
Ihmettelen, ettei Väyrysen valtakunta ole synnyttänyt valtakunnassa enempää kohua. Luulen, että kohua ei ole syntynyt, koska kukaan muu ei ole vielä ehtinyt kirjaa loppuun lukea. Itse sen tein enkä turhaan, koska lukeminen kannattaa aina ja kun lukee enemmän, niin luulee vähemmän.
 
Tähän asti olen luullut, ettei Suokustalle löydy Europarlamentista luontevaa puolueryhmää, johon voisi vaivatta liittyä; nythän Suokusta joutuu kuulumaan liberaalien ryhmään, vaikka on hieman vaikea uskoa, että Savon ja Pohjanmaan körttiläiset ja Pohjoisen lestadiolaiset olisivat pohjimmiltaan kovin vapaamielisiä.
 
Luettuani Suokustan varainhankintamenetelmistä kertovan järkäleen tiedän, että Suokustalle löytyy Europarlamentista luonteva puolueryhmä. Se on Italian Cosa Nostraa, joka paremmin tunnetaan nimellä Mafia, edustavat poliittiset voimat, joita siellä kyllä riittää.